Jani & Jetsettersin torstai-iltainen 10-vuotisjuhlakonsertti on peruttu sairastapauksen vuoksi, kun Janille nousi korkea kuume ja angiina. Suolahtisalilla piti kuulla yhtyeen rautalangalla sekä 50- ja 60-luvun melodisella popilla maustettuja surfiskelmän sointuja. Jani & Jetsettersin keikoista vastaavalla Jukka ”Raksu” Airaksisella on kiire hoitaa kriisitiedotus.
– Lähtökohta on ehdottomasti, että löydämme korvaavan keikan Suolahtisalista. Minäkin kuulun keikkailevaan ryhmään ja täytyy sanoa, että ollaan me aika pää kainalossa toisinaan esiinnytty. Mutta laulajamme Jani on kovimmassa paikassa, kun häneltä ei ääntä kurkusta lähde. Sen vuoksi joudumme perumaan torstain keikan Äänekoskella, Airaksinen kertoo ja lupaa ilmoittaa heti, jos ja kun uusi keikka saadaan sovittua.
Äänekoski siis jää odottamaan uutta mahdollisuutta nähdä 10-vuotista uraansa juhlivaa Jani & Jetsettersiä.