Poliisi pysäytti marraskuussa Äänekoskella vuonna 1968 syntyneen miehen, joka jätti käyttämättä pakolliseksi määrättyä ajopiirturia. Mies kuljetti jätteitä, ja piirturissa oli toisen miehen tiedot 20 päivää aiemmalta päivämäärältä.
Lisäksi jätteet olivat irrallaan avolavalla niin, että ne olisivat voineet pudota tielle. Yksi pahvinen pakkaus ehtikin jo pudota. Lisäksi miehellä ei ollut autossa mukana oikeaksi todistettua jäljennöstä tavaraliikenneluvasta.
Rangaistukseksi mies sai 17 kappaletta 20 euron päiväsakkoa. Yhteensä maksettavaa kertyi 340 euroa.