Jippii-kuoro kerää laulamalla rahaa hyväntekeväisyyteen.
Suolahden kotikirkolla kaksi vuotta toiminut Jippii-kuoro on matalankynnyksen kuoro, johon tervetulleita on kaikki lapset. Kuorolaisten määrä on koko ajan ilahduttavasti lisääntynyt. Tällä hetkellä kuorossa käy noin kolmekymmentä 2–15 -vuotiasta lasta.
JIPPII-KUOROTOIMINTA on laajaa ja Suomessa toimii yli sata Jippii-kuoroa, jotka tekevät paljon yhteistyötä. Suolahden Jippii-kuorolaiset ovat ehtineet käydä esiintymässä jo useilla eri paikkakunnilla hyvin erilaisissa tilaisuuksissa.
Välillä kuorolaiset ovat saaneet esiintyä yli tuhatpäisellekin yleisölle ulkomaita myöten. Matkoja varten lapset opettelivat lauluja muun muassa eestiksi ja venäjäksi. Kotiin reissuilta lapset ovat palanneet monia upeita kokemuksia rikkaampina.
Kesällä 2016 osa Suolahden kuoron lapsista osallistui uuden äänitteen äänitysleirille Keuruulla. Kymmenes suomenkielinen Jippii-äänite ilmestyy marraskuussa.
KUORO tähdittää Jippii-tapahtumaa Suolahtisalissa sunnuntaina 6. marraskuuta. tapahtumalla kerätään rahaa Operaatio Joulun Lapsi keräykseen, joka on kansainvälinen, maailman köyhät lapset tavoittava hyväntekeväisyysprojekti. Operaatio Joulun Lapsen tehtävänä on osoittaa rakkautta konkreettisella tavalla köyhyydessä eläville lapsille ympäri maailmaa.
Koko perheen Jippii-hyväntekeväisyystapahtum Suolahtisalilla sunnuntaina 6.11. klo 16.