ÄKS

Joulu vie Leif Lindemanin muistoihin ja lapsuuteen

24.12.2022 09:12
Leif Lindeman rakastaa joulua. Talvesta hän ei piittaa, sillä se tuo paljon keikkailevalle omat haasteensa tieliikenteeseen. 

Leif Lindeman ei tykkää talvesta, mutta joulua hän rakastaa. Musiikki, läheiset ja perinteinen jouluruoka, haudoilla käynnit – niistä on Syksyn Sävel -kilpailun voittajan joulu tehty. 

 

Leif Lindemanin kotona joulu valmistuu pikku hiljaa. Laatikot on paistettu jo hyvissä ajoin, kuusikin koristeltu itsenäisyyspäiväksi. Kuusi on korkea, sellainen, että latvatähden laittoon tarvitaan taloustikkaat. 

– Meillä on vihreä kestokuusi jonka oksille suihkautettu lumihuntu. Aitoa kuusta ei ole ollut enää vuosiin, Leif tuumaa. 

Itsenäisyyspäivänä lämmitetyssä leivinuunissa on kypsynyt laatikot lantusta, porkkanasta ja perunasta. 

– Ja sitten meillä on kaalilaatikkoa. Se on meille romaneille joulupöytään kuuluva herkku. Marika on todella hyvä näissä joulun valmisteluissa, ja osaa valmistaa todella hyvät laatikot, Leif kertoo. 

Myös kinkku paistetaan leivinuunissa. 

– Mä oon jostakin syystä oppinut paistamaan sen hyvin. Aina tulee maukas kinkku, ei sellainen kova vaan aivan täydellinen meidän makuun, Leif kertoo. 

Jouluaattona tehdään hautausmaille kierrokset kun käydään sytyttämässä kynttilät Konginkankaalla, Viitasaarella ja Laukaassa. 

– Lähdetään liikkeelle aamuvarhain ja tullaan iltapäivällä kotiin. Matkan varrella käydään sukuloimassa ja nauttimassa joulupöydän herkuista. Iltapäivällä tullaan kotiin ja varsinainen joulunvietto alkaa perheen kanssa yhteiseen pöytää istahtaessa. Ja sitten alkaa tietenkin lahjaralli. Joulupäivänä me saadaan sukua kylään ja syömään, Leif kertoo. 

Takana on viisi joulukonserttia, jossa yleisölle on tarjottu ne rakkaimmat joululaulut, unohtamatta Leifin omilta joululevyiltä lohkaistuja kappaleita. Kun lempikappeletta kysytään, niin suoraa vastausta ei tule – tärkeitä joululauluja on paljon. 

– Vanhemmista joululauluista tärkeä on Kun joulu on. Se on sellainen, että silmä tahtoo kostua. Se on yksinkertainen kappale, joka vie minut lapsuuteen. Hartaissa joululauluissa on se aito joulun tunne. Nykyversioista on tehty meneviä, sellaisia, joista on joulun sanoma jätetty taka-alalle. 

Pakko kysyä: soiko Mörtin rannassa Leifin omat joululevyt?

– No ei todellakaan, Leif naurahtaa. 

Leif pääsee ääneen viimeistään Viitasaarella, kun eno tarttuu haitariin. 

– Sitten yht´äkkiä siellä on kitaraa ja urkuakin pelissä, eli ruokailun jälkeen jamit pystyssä. Kun työkseen tekee musiikkia, niin kotona on mielellään rauhassa, ja juttelee ihmisten kanssa. 

Leifin varhaisimmat joulumuistot ovat mukavia. Silloin kokoonnuttiin yhteen ja tavattiin tuttuja pitkästäkin matkasta. Mutta yksi joulu on jäänyt pysyvästi muistojen kultaiseen kirjaan: se oli jouluaatto kun riemun kiljahdus vaihtui tuskan huutoon. 

– Totta kai kirjoitin joulupukille pitkiä toivomuskirjeitä, ja olin onnellinen, kun edes yksi toiveista toteutui. Ja niin mä sain haaveissa kauan olleen rattikelkan, oikean Stigan. Ja eikun koeajoon. Ja niin siinä sitten kävi, että serkkupojat halusivat kokeilla mun uutta menopeliä, ja ajoivat sen puuhun. Ilo jäi lyhyeksi kun etummainen suksi katkesi. Pitkät joulun pyhät tuntuivat erityisen pitkältä, kun piti odottaa, että kauppa aukeaa, jotta saatiin ostettua uusi suksi tilalle, Leif naurahtaa. 

Vuonna 2015 vietettiin erilainen joulu, kun Leif otti perheensä laivakeikalle mukaan. 

– Se oli erilainen kokemus. Kaikki oli hienosti laitettua, eikä itse tarvinnut tehdä muuta kuin tulla valmiiseen pöytään. Marikan kanssa tuumattiin, ettei se ollut meidän juttu, ja se sai jäädä sitten viimeiseksi laivajouluksi. Me ollaan niin jouluihmisiä! Kun on tottunut viettämään joulua rakkaiden ja läheisten kanssa, niin eihän se silloin joululta tuntunut. 

Leif on huomannut, että ikää karttuessa herkistyy. Leif uskoo, että se on laulajalle hyvä ominaisuus. 

– Joulukonsertissa on vaikeita paikkoja, kun huomaa, kuinka yleisössä joku pyyhkii poskelle vierähtävän kyyneleen. Se on mulle iso kokemus, sillä on kun saa koskettaa musiikilla, tietää että on onnistunut. Ongelma on siinä, että silloin tahtoo tulla itsellekin tippa linssiin. Joululaulut vie ihmisen tiettyyn tilaan tai muistoon, Leif hymyilee.

Syksyn Sävel-voitto toi näkyvyyttä ja kysyntää.  Voittokappale Sydämes on kultaa vieläkin on komeillut nyt kahdeksan viikkoa Radio Pookin soittolistan ykkösenä. 30 vuotta musiikkiuraa tehneelle Leifille oman kappaleen voittokulku lämmittää. 

– Kyllä se taitaa olla minun elämäni biisi. Kiitos kaikille kuulijoille, ja oikein hyvää ja rauhallista joulua! 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy