ÄKS

Joulukatu on avattu

30.11.2012 22:05




Keskuspuistossa oli väkeä kuin Vilikkilässä kissoja, sillä taas ollaan vuodesta siinä pisteessä, että joulukatuhan se on avattava. Kiitos Antti-myrskyn, luut kapasivat mutta se ei tunnelmaa haitannut. Mieltä lämmittivät Markku Auvisen jouluiset sanat, muun muassa: joulupuuro, joulukuusi ja joulupukki ? hei paikalle oli saapunut joulupukki!

Pukin ympärillä kuhisi kirkassilmäisiä lapsia, ja kaikki olivat olleet kovin kilttejä koko vuoden. Tontut jakoivat karkkeja, joululaulut soivat. Eipä aikaakaan niin joulukuuseen sytytettiin valot ja seuraavaksi Kauppakadun jouluvaloihin laitettiin töpseli kiinni.

Tiernapojat ovat niin so last seson, sillä nyt tulevat Tiernatytöt! Ala-Keiteleen Musiikkiopiston tytöt muovautuivat upeasti Murjaanien kuninkaaksi, Knihtiksi, kuningas Herodekseksi ja Mänkiksi. Kansa kuunteli ja aukoi kukkaron nyörejä Knihtin pyynnöstä. Olikohan kellään kynttilänpätkää mukana? Se oli myös toiveena saada.

Mikä on pukin mielestä joulun hittilahja?
– Kyllä se on terveyttä, rauhaa ja hyvää mieltä.

Mustalla myrskyävällä taivaalla nähtiin lopuksi mahtava ilotulitus. Lättähattu kuljetti Suolahdesta Äänekoskelle ja takaisin. Nostalgiaa täynnä oleva kyyti oli menestys: neljä täpötäyttä vaunua mennen tullen.

Kiitos joulukadun avajaisista kuuluu Äänekosken Yrittäjille, Äänekosken kaupungille ja Keitele-Museolle.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy