ÄKS

Joulumantelin 11. luukku: Maria Vesamäki  – Kun vielä tiennyt en

11.12.2022 05:00

”Kun Poikolaisen Janne pyysi minua viime vuonna osallistumaan Joulumanteliin, en vielä tuolloin saanut aikaiseksi”, näin kertoo Maria Vesamäki. Ja nyt kuullaan mitä on aikaiseksi saatu.

 

– Janne lähestyi minua asian tiimoilta tänä vuonna uudelleen, ja aloitti viestinsä sanoilla: ”Vuosi on vierähtänyt”. Noista sanoista rävähti saman tien päässä soimaan tämä Joulumanteliin valitsemani biisi (ymmärrät kyllä kun kuuntelet), ja päätin lähteä mukaan. Olen siis Vesamäen Maria (ent. Blad), 12 vuotta Saarijärvellä asunut ex-suolahtelainen. Selloa aloin soittaa 7-vuotiaana Ala-Keiteleen musiikkiopistossa, ja sitä olen soitellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti näihin päiviin asti. Laulaminen astui kuvioihin, kun vuonna 2003 liityin Kosken Lauluun. Heidän riveissään alttoilin noin seitsemän vuotta.

Äänekoskeeen liittyy paljon musiikillisia muistoja sekä esiintyjän että kuuntelijan näkökulmasta.

– Täytyykin sanoa, että ikävä on teidän aktiivista bändiskeneä sekä niin sanottua ruohonjuuritason tekemisen meininkiä tapahtumajärjestämisen ynnä muiden suhteen. Toivottavasti hyvä meno siellä säilyy. Saarijärvellä laulelen ja soittelen vähän milloin missäkin kokoonpanossa, ihan harrastusmielessä vaan. Rumpuja aloin soittaa vähän reilu vuosi sitten, toistaiseksi omaksi iloksi. Eipä muuta kuin paljon terveisiä Ääneseudun tutuille, ja kiitokset mahdollisuudesta osallistua Joulumanteliin. Niin ja tietysti kiitos Liekkisen Jannelle ja Kaipion Kitalle, kun osallistuitte soittohommiin! Hyvää joulunaikaa kaikille!

säv./san. Timo Kiiskinen

Maria Vesamäki: laulu, rummut, sello
Kitta Kaipio: basso
Janne Liekkinen: kitara
äänitys: Pekka Ouli, Janne Liekkinen

miksaus: Pekka Ouli
video: Maria Vesamäki

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy