ÄKS

Jykevä puheenvuoro päättäjille

29.11.2013 13:07
Reetta Korjonen toi tanakat terveiset.
Konginkankaalta tuotiin jykevät terveiset Äänekosken imagokeskusteluun. Reetta Korjonen sai aplodit ja hiljaisia nyökytyksiä valtuustosalissa pidetyssä kuntalaisen kuulemistilaisuudessa. Hän jätti puheenvuoronsa jälkeen lausumansa kirjallisena jaettavaksi myös valtuutetuille.

 

Korjonen toi esille asioita, joista paikkakunnan imago eli maineen ja tunnetta vastaavan toiminnan voidaan katsoa muodostuvan. Korjosen lisäksi ajatukset paperiin allekirjoitti Ari Liimatainen.

Asukkaan arkiasioiden sujuminen

– Meillä jokaisella ja kaikenikäisellä asukkaalla on arki, joka muodostuu elämämme tärkeimmäksi ajaksi. Sen jättämät muistot lapsuudessa ohjaavat meitä halki elämän ja auttavat ottamaan vastuuta itsestä ja toisesta kaikissa elämän vaiheissa.

Arjen palvelut

– Kaikkien kannata on ehdottoman tärkeää, että on luottamus siitä toiminnasta, jolla arkeamme tuetaan ja ohjataan. Perustehtävien laadukas hoitaminen on kunnan imagon kannalta ensimmäisellä tilalla. Siihen pitää voida luottaa ja sen on tapahduttava kaikkia kuntalaisia yhdenvertaisesti kohtelevalla tavalla.

Perustehtäviä pitää olla valmisteltu siten, että ne hoidetaan voimassa olevien lakien ja normien tarkoittamalla tavalla. Kunnan palveluista suurin suorien palvelujen tuottaja on koululaitos ja sosiaalipalvelut. Kuntien viranomaisista erityisen tärkeällä ja vastuullisella paikalla ovat silloin koulutoimenjohtaja ja perusturvajohtaja. Heidän ammattietiikkansa on koetuksella aivan joka päivä ja ammattitaitoansa heidän pitää erityisesti punnita toiminnassaan.

Seuraavaksi on ajateltava kuntamme eri osa-alueita ja niiden erityistarpeita. Etäisyyden huomioiminen pelveluihin on seikka, joka voi nousta eriarvoisuuden ylläpitäjäksi jo kustannussyistä. Asiakaslähtöisyyttä voi olla myöskin kohtuullinen hintataso tai sellainen saavutettavuus, joka on asukkaalle taloudellisesti mahdollista.

Turvallisuus ja asuinympäristö

– Asukkaalla on oikeus valita asuinpaikkansa. Nyt tapahtuu kuitenkin kaavoituksen ja rakentamismääräysten voimalla sellaista ohjausta, joka supistaa tuota valinnanvapautta. Kasaantumia asumisen, palvelujen ja liikenteen ym. takia on tehty myös niin että niistä muodostuu ongelmia ja taloudellista rasitusta, vaikka pyrkimys on ollut säästää toiminnoissa. Keskittämisen edut on siirretty yksilöiden vastuiksi ja syntyvät säästöt esitetään ikään kuin todellisina. Päivystys keskussairaalassa lisäsi sairaankuljetuksen kustannuksia ensimmäisenä toimintavuotena sata prosenttia. Raha otetaan toisesta pussista ja turvallisuus, luonto ja tiestö sekä ajankäyttö jne. ei näy laskelmissa. Lyhyt säästön tie voi muuttua pitkäksi velaksi.

Sairaalan ja vastaanottojen siirtyminen tehtaan viereen voi tulla myös kalliiksi tulevaisuudessa, koska sellainen vakava toimintahäiriö viereisellä tehtaalla voi aiheuttaa tarpeen, että sairaala on tyhjennettävä. Silloin jokainen käy lääkärissä muualla ja oman kunnan toimipisteet ovat jo silloin muutettu muuhun tarpeeseen. Julkisia tiloja rakennettaessa pitää ottaa huomioon turvallisuusnäkökulma pitkällä aikavälillä kustannuksia laskettaessa. Edelleen voi tapahtua että lyhyt säästö tuo pitkän velan.

Kaavoituksen tuomalla vallalla kuntaa ei voi ohjailla tuomaan eriarvoisuutta kuntalaisten omistusolosuhteisiin ja asumisympäristöihin. Kaavoituksen tuomat päätökset ja niiden kautta tuleva yhteinen taloudenpito on suuruudeltaan sitä luokkaa, että sillä voidaan kuntia pitää pystyssä ja myös kaataa velkataakan alle. Kaavoitustyötä ohjaavat valtuusto, hallitus ja lautakunta ja niihin valittujen luottamushenkilöiden intressit ja ammattitaito pitää olla erikoisesti jatkuvan koulutuksen alaisena. Sinne valitut henkilöt ohjaavat kuntaa vuosikymmeniksi eteenpäin.

Yhdenvertaisuus kuntalaisina

Kunnan imagon kannalta on ensimmäisenä tärkeänä tehtävänä se tosiasia, että jokainen kuntalainen voisi sanoa olevansa äänekoskelainen. Liitoskunnissa ei useinkaan ole huomattu panostaa henkisen ilmapiirin luomiseen, joka on välttämätön yhdenvertaisuuden luomiseksi. Me olemme yksilöitä joilla on erilaiset tarpeet. Tyytyväiset ja lähimmäistään kunnioittavat asukkaat ja heidän valitsemansa johtajat ovat ensimmäinen ehto hyvälle imagolle. Liian usein on oltu liikkeellä omien etujen tai poliittisten intohimojen siivellä lentäen.

Tästä syntyy tunne, että aliarvioidaan kaupunkilaisten päättelytaitoja ja omaa harkintaa. Kuntalisiksi on luettava myös yritykset, joita on koosta riippumatta kohdeltava yhdenvertaisesti. Tämäkin eriarvoisuus nousee jatkuvasti puheissa esille. Se johtaa umpikujaan joka tuo huomattavia lisäkuluja yhteisesti veronmaksajien maksettavaksi. Tästäkin kantavat vastuun päätöksiä tekevät valtuutetut ja virkavastuu virkahenkilöiden tuomasta mokasta siirtyy silloin verorahoitteiseksi ja yhteiseksi. Valtuutettu on pantu paljon vartijaksi ja kaikki eivät sitä vastuuta tunnista. On olemassa mukavien poikien porukoita ja leppoisien ladyjen ”laatukerhoja”. Näissä kerhoilloissa vaikutetaan ja ollaan yhteisellä asialla lakiasioista piittaamatta eikä jääviyttä kysele kukaan.

Imagoon suoraan vaikuttavat tekijät

  • Selkeä asioiden valmistelu ja kuntalaisten laista tulevan kuulemisen järjestäminen
  • Avoin vuorovaikutus kaupungin sisällä ja asukkaiden arjessa.
  • Sopimusten laatiminen ja noudattaminen erilaisissa asioissa kuntalaisten ja yrittäjien kanssa.
  • Johdonmukaisuus asioiden hoidossa ja selkeä työnjako luottamushenkilöiden ja operatiivisen johdon välillä.
  • Virkahenkilöiden korkea ammattitaito, hyvä moraali ja eettisesti kestävät päätökset.
  • Hyvien ja tunnettujen menetelmien käyttäminen työssä ja jatkuvan muutoksen tekeminen on lopetettava ja keskityttävä työntekoon.
  • Valtuutettujen ja virkahenkilöiden läsnäoloa erilaisissa asukastapaamisissa on lisättävä tiedon kulkemiseksi molempiin suuntiin.
  • Palvelujen laatua ei voi vaarantaa vähentämällä henkilöstöä esimerkiksi vanhustenhuollossa.
  • Lakisääteisten palvelujen karsiminen ja suoranainen lain rikkominen on ehdottomasti lopetettava.
  • Arvostettava jokaista aluetta yhdenvertaisina ja sillä saavutetaan yhteinen kuntarakenne uudessa Äänekoskessa.
  • Vähemmän puheita ja enemmän tekoja!!!

 

Aloite kuntapäättäjille ja virkahenkilöstölle

Tehkää päätös, että käytte jokaisessa Äänekoskeen liitetyssä entisessä kylässä eli entisessä kunnassa vähintään kaksi kertaa valtuustokaudessa ottamassa suoraa palautetta eri alueita ja järjestätte kyläiltapäivän siten, että sen järjestäjänä on kaupunki. Kaupungin henkilöstön edustajat ja valtuutetut ovat talkoissa mukana. Tunnettavuus lisää huomattavasti turvallisuutta ja luo positiivista yhteyttä kaikille.

Reetta Korjonen ja Ari Liimatainen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy