ÄKS

Kaksi uimahallia käy vesisotaa dokumenttiteatterin keinoin

24.01.2022 11:02 (muokattu 24.01.2022 14:46)
Jore Sohlman, Marjut Kinnunen, Pilvi Honka ja Tomi Kinnunen valmiina vesisotaan. Dokumenttiteatteri Kaksi Uimahallia valmistuu pala palalta.

Äänekosken Teatteri hyppää suoraan uimahallin syvään päähän, sillä matalasta päästä on hyppääminen ehdottomasti kielletty. Suolahtisalilla dramatisoidaan Suolahden ja Äänekosken uimahallin uppoamatonta historiaa. Hiukset ponnarille ja nenästä kiinni! Nyt on nimittäin tulossa kovan luokan dokumenttia, että!

 

Kaksi uimahallia -niminen teatteriesitys valmistuu pala palalta. Ensi-ilta on tarkoitus pitää, jos korona sen suo, huhtikuun 9. päivä. Dokumenttiteatteri on teatteria, joka perustuu haastatteluihin ja muihin ensikäden lähteisiin. Tätä menetelmää opiskeltiin Koskelassa vuosi sitten helmikuussa. 

– Aihe plumpsahti pintaan kuin itsestään. Heittelimme aiheita ilmaan, mutta uimahalli tuli puheisiin aina uudelleen ja uudelleen. Tajusimme, että sehän on oiva elementti koko Suolahti-Äänekoski suhteeseen. Uimahallikeskustelut kiihdyttävät tunteet ja mielipiteet altaan pohjasta pintaan saakka. Ilmiö näkyy viimeistään saunan lauteilla käydyissä keskusteluissa, ohjaaja Pilvi Honka sanoo. 

Uimahallien vaiheisiin sai mojovan näytteen vuosikymmenten aikana kirjoitetuista lehtijutuista. 

– Lehtiä selatessa tajusimme olevamme kusiaispesän äärellä ja ehkä me nyt vähän sitten sohaistaankin sitä. Minä en edes tajunnut kuinka paljon puhutusta aiheesta on kyse, ennen kuin se konkretisoitui. Tämä on mitä mehukkain ja herkullisin juttu kun tajusimme, että totuus on tarua ihmeellisempää. Ei olisi keksitty tässä elämässä näin mojovaa tekstiä, mikä nyt siepataan suoraan kuntalaisten suusta, Honka naurahtaa. 

´Työryhmän jäsenet ovat kulkeneet korvat kuulolla ja nauhurit äänitysvalmiudessa haastatellen uimahalliemme, niin Suolahden kuin Äänekosken, henkilökuntaa, käyttäjiä, puolustajia ja kaatajia. 

Kymmenhenkisen työryhmän jäsenet ovat tuttuja Äänekosken Teatterin lavalta, mukana on myös uusia tuttavuuksia. Viimeksi 1990-luvulla Äänekosken Teatterissa näytellyt Jore Sohlman odottaa jo innolla mitä tuleman pitää. Hänellä on useampi rooli luvassa. 

– Olen jo haaveillut hiljaa mielessäni takaisin näyttämölle palaamisesta, vaikka taikurina näyttämöillä olen saanutkin olla. On hienoa päästä tekemäään porukalla ja että saa olla muuta kuin oma itsensä. Kiva kun joku sanoo, mitä pitää tehdä, eikä tarvitse itse tehdä kaikkea. Nautin tästä jo nyt, Jore sanoo. 

Ohjaajana lankoja käsissään pitävä Pilvi Honka ei meinaa pysyä uikkareissaan. Hän odottaa jo malttamattomana huhtikuuta, ja sitä, että päästään näyttämään yleisölle aikaansaannosta. 

– Tätähän ei ole käsikirjoitettu perinteiseen tapaan, vaan esitys on dramatisoitu oikeista tapahtumista. Ryhmätyöllä on iso merkitys, Pilvi sanoo, mutta vakuuttaa ottavansa taitteellisen ja poliittisen vastuun koko komeudesta. 

– Pilvi on nyt turhan vaatimaton, sillä hän on koko juonen emo, Tomi Kinnunen sanoo. 

Oman osansa niin hyvässä kuin pahassa saavat sekä hallien henkilökunta, poliitikot, virkamiehet, uimarit ja yleisönosastojen kirjoittajat. 

– Ja paikallislehtien toimittajat, Jore lisää. 

Suolahden uimahalli valmistui vuonna 1970. Äänekoski sai omansa vasta vuonna 1996. Kissan hännän vetoa on hallien välillä ollut jo ennen kuin edes äänekoskelaiset saivat omansa!

– Tiesitkö muuten, että toisessa hallissa on lämpöisepmää vettä kuin toisessa, Pilvi nauraa, mutta ei paljasta kummasta puhutaan. 

Marjut Kinnusella on iso rooli, vuorosanojen opettelu on ollut ohjelmistossa.

– Kuuntelen erästä nauhaa autoillessanikin ja harjoittelen oikeita äänenpainoja ja tukisanojen käyttöä, Marjut vinkkaa. 

Työryhmä on pistänyt pukukaapin avaimen nilkkaan ja tutustunut jo Äänekosken uimahalliin. 

– Taidettiin olla äänekästä porukkaa kun tulimme altaaseen puhtaasti esityksen ja lavasteiden näkökulmaa tutkailemaan. Olimme toki kuuliaisia ja noudatimme kirjaimellisesti jokaista ohjetta, joka uimahallin kaakeleihin oli ruuvattu, Pilvi vakuuttaa. 

Pitkän linjan ohjaaja on luottavaisin mielin. 

– Yleensä esitysten valmistumisen aikana kokee häpeän ja epävarmuuden tunteita. Tällä kertaa tekeminen on ollut vapauttavaa! Meillä on hyvä ilmapiiri eikä taiteen tekemisen loirimisesta ole tietoakaan. 

Kaksi uimahallia ei ota kantaa siihen on kaupungissa tarpeellista olla kaksi uimahallia tai siihen, onko kaksi uimahallia juuri tarpeeksi. 

– Emme halua leventää Rotkolan välistä rajaa metrilläkään, ei ole tarkoitus aiheuttaa sisällisotaa Äänekosken ja Suolahden välille. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö esitys aiheuttaisi tunnereaktioita, Pilvi Honka lupaa. 

Hetkinen: Äänekosken Teatteri tulee Suolahtisaliin! Sehän vaatii jo ruksin seinään! Lippukauppa aukeaa pian, ole kuulolla. 

Äänekosken Teatteri esittää: Kaksi uimahallia Suolahtisalissa. Ensi-ilta 9.4. Ohjaus Pilvi Honka, tuottaja Teppo Seppänen

Aiemmin aiheesta ÄKSässä:

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy