ÄKS

Kannanotto: Äänekoskella kaappi hakee paikkaansa

03.07.2020 18:46 (muokattu 03.07.2020 20:12)

Viime aikoina julkisuudessa on puhuttanut moottoriurheiluradan perustamiseksi tehtyjen alustavien valmistelujen laatu tai sen puute, päätöksenteon huonous ja veronmaksajien rahojen surkea valvonta.

Olemme poliittisessa päätöksenteossa sitä mieltä, että valmisteluun on saatava roppakaupalla lisää läpinäkyvyyttä. Monia asioita on tehty niin vauhdilla, että asialliset selvitykset, vaikutusarviot ja välillä jopa hyvät tavat saavat väistyä taka-alalle. Operatiivinen toiminta kaikilla toimialoilla on haluttu visusti erottaa päätöksenteosta, eikä meillä ole monestikaan mahdollisuutta tietää niitä valmisteluun liittyviä käänteitä, joita virkamiesjohdolla on, toimialaan katsomatta.

Erityisen visaisissa kysymyksissä oli kuntapolitiikon aikaisemmin helpompi saada lakiasiantuntemusta käyttöönsä kuin tänä päivänä. Lähes poikkeuksetta nykyään kaikesta pitää maksaa. Aikaa vievien asioiden kanssa, perehtymisen lisäksi pitäisi vielä käyttää varoja lakiasiantuntijan palveluksiin. Politiikka on vastuullista työtä. Siksi olisi enemmän kuin tärkeää voida luottaa kaupungin viranhaltijoiden asialliseen ja oikeaan valmisteluun.

Sitten on vielä olemassa ilmiö, jota kutsumme varjonyrkkeilyksi. Aina ei ole selvää ketkä käyttävät valtaa missäkin asiassa ja mitä on sovittu jossakin, joka ei meille kaikille näy. Nämä näkymättömät, sanotaan nyt vaikka päästäiset, johtavat joidenkin asioiden valmisteluun pitkällekin, ilman minkäänlaista poliittisen elimen päätöstä asiassa.

Tällä hetkellä yritämme kuumeisesti selvittää miksi pitkälle edennyt lähihoitajien oppisopimuskoulutuksen rekrytointi katkaistiin. Poliittinen päätös koulutuksesta tälle vuodelle löytyy valtuuston hyväksymän talousarvion perusteista, mutta rahat koulutuksen järjestämiseen on ilman minkäänlaista poliittista päätöstä päätetty leikata. Oppisopimuskoulutuskokelaita haastateltiin vielä kesäkuussa ja samassa kuussa heille ilmoitettiin koulutuksen perumisesta säästösyistä. Kuka päätöksen on tehnyt ja mistä se löytyy, on meille vielä epäselvää. Mutta lähihoitajia Äänekoskella tarvitaan, emmekä jätä asiaa tähän.

Koronalla on tänä vuonna selitetty monen monta asiaa. Mielestämme juuri koronan, vielä valitettavan keskeneräisestä opetuksesta johtuen, on valmistelun avoimuudesta, päätöksenteon läpinäkyvyydestä ja demokratiasta pidettävä kynsin hampain kiinni. Avointa keskustelua ja keskustelijoita yhteiskunnassamme ja Äänekoskella tarvitaan paljon enemmän.

Vasemmistoliitto Äänekoski

Hallitusryhmä ja valtuutetut

Matti Virtanen ja Sirpa Martins

Vastaa

  1. Petteri Nieminen sanoo:

    Eiköhän tämä säästösyyt ole täysin ymmärrettävä asia.Kyllä lähihoitajia luulisi löytyvän töihin ilman että tarvitsee kouluttaa lisää heitä.Vasemmistolle on vain säästäminen vieras käsite odotetaan kuin käenpoikaset että raha tulee luokse.PPP

  2. marke sanoo:

    Kyse on priorisoinnista,eli siitä,hoidammeko verorahoillamme omat vanhuksemme.
    Lokakuussa sitovaksi hoitajamitoitukseksi tulee sama kuin nyt 0,5 työntekijää asiakasta kohden vuodenvaihteessa se nousee tasolle 0,55 ja vuoden 2022 alusta 0,6.
    Taso 0,7 johon usein viitataan totetuu vasta 1.4.2023

    Oppisopimus on väylä työelämään ja uuteen ammattiin oppisopimuskoulutus on tapa rekrytoida työntekijöitä joita Äänekoskella tarvitaan.
    Oppisopimus on yritykselle (kunnalle) erittäin taloudellinen tapa lisätä henkilöstöä tai lisätä sen osaamista.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy