ÄKS

Kari Kiiskinen:” Vappu vuonna 2022 – eri näköinen ja silti sama”

01.05.2022 10:25
Arkistokuva. Kuva Max Steffansson

Vappu 2022 tulee olemaan hyvin eri näköinen kuin kahtena aiempana vuonna. Silti se tulee olemaan sama tervetullut tuttu – varma kevään tulon merkki ja sama lupaus kesästä kuin aina aiemminkin. Kahden koronakevään jälkeen lupa vapaampaan yhdessäoloon ja yhteisten asioiden eteen iloitsemiseen otetaan mielellään vastaan. Menneinä aikoina vappuna päästettiin lehmät laitumille ja siitäkös riemu syntyi. Ilmassa on samaa pitkän talven jälkeistä vapauden odotusta ja juhlatuulta.

Tänä vuonna tuo sana vapaus saa uusia nyansseja. Vapaus voidaan yksinkertaisuudessaan määritellä mahdollisuudeksi tehdä tai saavuttaa jotain ilman rajoitteita, jotka estäisivät sen. Valtiollisessa mielessä käsite on lähellä rauhan käsitettä. Se on sovinnon tila sodan vastakohtana. Moni on varmaan pohtinut Ukrainan sodan myötä tätä vapauden käsitettä. Turvallisuus ja vapauden tunne ovat myös erittäin henkilökohtaisia asioita. Vaikka Suomi on valittu maailman onnellisimmaksi maaksi useana vuonna mittareiden valossa, voi hyvinvointi silti olla huono, jos esimerkiksi turvallisuus koetaan uhatuksi.

Monille turvallisuus on uhattuna myös muiden perustarpeidemme näkökulmasta. Tämän työn ja työteliäisyyden sekä yrittämisen ja opiskelun juhlan alla valtakunnassa ”taistellaan” edelleen parempien työolojen puolesta. Yhdellä kokopäiväisellä työllä pitäisi pystyä elämään. Opiskelijoiden pitäisi voida opiskella ilman, että heidän taloudellinen tilanteensa pakottaa opiskelua häiritsevän työmäärän vastaanottamiseen. Töihin menoa ei pitäisi pelätä. Työajan pitäisi riittää tehtävien tekemiseen. Töissä pitäisi olla tilaa luovuudelle ja ilolle. Työstä ja opiskelusta pitäisi pystyä myös nauttimaan. 

Elinkeinoelämän valtuuskunnan teettämän tutkimuksen mukaan työn merkityksellisyydestä yksilölle nousee kahdella kolmasosalla vastaajista tärkeimpänä raha ja toimeentulo, muina tekijöinä yhteiskunnallinen velvollisuus, itsensä kehittäminen sekä yhteisöllisyys. Vain vajaa neljännes vastaajista kävisi töissä, vaikka ei rahaa tarvitsisi. Hoitajan ja opettajan ammateista on aikanaan puhuttu kutsumusammatteina. Näille aloille hakeudutaan edelleen, vaikka lakkokevään otsikoiden valossa pistää välillä miettimään, mikä siinä työssä silti vetää. Onko se kuitenkin ihminen itse, työssä aito kohtaaminen ja inhimillisyys. Tai ainakin ajatus, että näin sen pitäisi olla.  

Vuoden 2022 vappu olkoon kaikille meille palkkio uurastuksestamme. Olkoon se jälleen se yhteisöllinen työn juhlapäivä niin työntekijöille kuin opiskelijoille vuoden aherruksesta. Yhteisöllisyydessä on voimaa. 

Hauskaa ja turvallista vappua!

Kari Kiiskinen
työsuojelupäällikkö, Valtra
kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialueen hallituksen jäsen

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy