ÄKS

Kartano Kievarin kesäteatterin lavalla nähdään Pertti Koivula ja Onnellinen mies

10.12.2020 08:48

Ensi kesänä Kievarin Kesäteatterissa nähdään Arto Paasilinnan suosikkiromaaniin perustuva musiikkikomedia Onnellinen mies. Pääroolissa siltainsinööri Jaatisena nähdään Pertti Koivula.

 

Teatteri Eurooppa Neljän kesäteatteriproduktio Onnellinen mies. Arto Paasilinnan klassikkoromaanin dramatisoi ja ohjaa Antti Lattu ja sen ensi-ilta on juhannusviikolla 2021 Kartano Kievarin Kesäteatterissa Äänekosken Hietamalla. Produktio oli alun perin tarkoitus toteuttaa jo kuluvana vuonna, mutta se siirtyi vuodella eteenpäin koronapandemian vuoksi.

Pääroolissa siltainsinööri Jaatisena nähdään useissa elokuvissa ja TV-rooleissa nähty Pertti Koivula. Sekä näyttelijänä että laulajana kunnostautunut Koivula muistetaan mm. elokuvarooleistaan Tuntemattoman sotilaan Lahtisena, Onnen maan tangotaiturina sekä Kuningasjätkän isänä, josta Koivula sai myös parhaan miespääosan Jussi-patsaan. TV-sarjoista tunnetuimpia ovat Puhtaat valkeat lakanat, Vain muutaman huijarin tähden ja Kotikatu. Koivula oli myös nuorena teatterikoululaisena yksi Turkan Seitsemästä veljeksestä. Tällä hetkellä Koivula työskentelee Helsingin Kaupunginteatterissa.

Koivula on erityisen mielissään päästessään mukaan Eurooppa Neljän kesäteatteriproduktioon Onnellinen mies:

– Se rooli on minulle tehty, minä OLEN Jaatinen! totesi Koivula kysyttäessä kiinnostusta tehtävään.

Rooliin aikaisemmin kiinnitetty Jarmo Mäkinen joutui perumaan osallistumisensa aikataulusyistä.

Muissa Onnellisen miehen rooleissa nähdään Eurooppa Neljän oman näyttelijäkunnan lisäksi iso joukko vierailijoita ja avustajia. Musiikista vastaa teatterin oma nelihenkinen, ammattimuusikoista koostuva vakiokokoonpano TE4 Band.

Teatteri suhtautuu luottavaisesti kesään ja koronatilanteen helpottamiseen siihen mennessä. Lipunmyynti onkin alkanut hyvin ja kaksi esitystä on jo myyty ennakkoon. Varsinaisesti lipunmyynti alkaa vuoden 2021 alusta. Joulukuussa on jo mahdollisuus ostaa lahjakortteja esityksiin Kartano Kievarin verkkokaupasta sekä teatterin toimistolta Sepänkeskuksesta Jyväskylässä.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy