ÄKS

Karvakamun turvallinen joulu

23.12.2015 10:00
Affe toivottaa makoisaa ja turvallista joulua kaikille karvakamuille. Myös kissoille.
Joulu on rentoutumisen, juhlimisen ja ylensyönnin aikaa. Kaiken tohinan keskellä pitää muistaa myös kodin karvaiset asukkaat, eli lemmikkieläimet. ÄKSän avustajakoira Affe ja eläinsairaala Tisseli ja Tasseli muistuttavat, kuinka karvakaveri pitää ottaa huomioon joulunpyhinä.

 

Lemmikille ei tule antaa ruokaa, johon se ei ole tottunut tai jotka voivat olla sille vaarallisia. Kaikki ihmisten jouluherkut eivät suinkaan sovi lemmikeille! Esimerkiksi suolaiset, mausteiset tai sipulia sisältävät ruoat  kuuluvat näihin.

– Joulussa piilee monta vaaraa. Suklaa ja ksylitolia sisältävät karkit eivät sovi koirille, ja luiden kanssa on olemassa tukosvaara. Viinirypäleitä ja rusinoita ei myöskään saa lemmikille syöttää. Erityisen myrkyllistä on macadamiapähkinät, eläinlääkäri Tytti Harjuhahto Hiskimäen eläinsairaala Tisselistä ja Tasselista kertoo.

– Maltti kannattaa pitää mukana syömisen suhteen, sillä ylensyönti on eläimelle yhtälailla ikävää kuin ihmisellekin.

Eläinlääkäri Harjuhahto muistuttaa, että monet joulukukat ovat myrkyllisiä, ja niiden syönnistä oirehtiva eläin tarvitsee hoitoa.

– Esimerkiksi joulutähteä syönyttä koiraa voi yrittää kotona oksettaa suolalla, mutta varminta on aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin ja keskustella hänen kanssaan tilanteesta. Hyasintin sipuli on myrkyllinen, enkä ainakaan itse jätä hyasinttia kissojeni ulottuviin, Harjuhahto neuvoo.

Kynttilät kannattaa asettaa paikkaan, jossa lemmikkki ei pääse kaatamaan niitä. Joululahjoja avatessa tulee huolehtia, etteivät lelujen pienet osat tai lahjapaperit aiheuta tukehtumisen tai suolitukoksen vaaraa karvakamulle.

– Nuoret koirat ja etenkin kissat tykkäävät pureksia lahjanaruja, ja sillä voi olla vakavia seurauksia, kuten suolen rypyttyminen. Tällainen vahinko vaatii välitöntä ensiapua, korostaa Harjuhahto.

Tisseli ja Tasseli on auki aatonaattona klo 17 saakka. Keski-Suomen alueen päivystävän eläinlääkärin tavoittaa päivystysaikoina (aina viikonloppuisin ja arkisin klo 16.00 – 08.00) numerosta
puh. 0600-19222. Päivystys Jyväskylän Tuhatjalassa.

 

 

Vastaa

  1. Jokuvaan sanoo:

    Korjaus: Hiskinmäen eläinsairaala, Tisseli & Tasseli on monta vuotta sitten kuopattu nimi

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy