ÄKS

LC Helmi keräsi alueensa toiseksi suurimman lahjoituspotin

23.11.2013 12:52 (muokattu 23.11.2013 13:33)
Lions Club Äänekoski/Helmin naiset keräsivät Nenäpäivänä toiseksi eniten lahjoituksia oman 107 G -piirinsä alueelta. Piiriin kuuluu yhteensä 66 Lions Clubia Keski-Suomessa sekä Hartolan, Sysmän ja Mänttä-Vilppulan kunnissa. Äänekosken LC Helmin ...
Lue lisää »

Äänekoskella toimii jo – lisää yhteistyötä työttömyyden vähentämiseksi

20.11.2013 23:29 (muokattu 20.11.2013 23:47)
TYPin avoimissa ovissa keskusteltiin muun muassa moniammattilisen tuen kehittämisestä, kaupungin työllisyyslukujen kohottamisesta ja palkkatuesta.   Äänekoskella kahdeksan vuotta toimineen Työvoiman palvelukeskuksen moniammatillista toimintamallin toivotaan lakisääteiseksi kaikkiin kuntiin vuonna 2015. Vastaavanlaisia ...
Lue lisää »

Vammaisten lasten oikeuksien puolesta

20.11.2013 13:03 (muokattu 20.11.2013 14:09)
Suolahden Suojarinteellä 80-luvulla työskennellyt kansanedustaja Kaj Turunen kirjoittaa vammaisten lasten oikeuksista laitoshoidossa keskiviikkona 20. marraskuuta vietettävän lapsen oikeuksien päivän kunniaksi. Ei säästetä rakkaudesta   Keskiviikkona 20. marraskuuta on lapsen oikeuksien päivä. ...
Lue lisää »

Rakennekynsissä ja ripsissä riski – tarkkana siis pikkujouluihin valmistautuessa!

07.11.2013 12:00
Ripsienpidennykset ja rakennekynnet ovat nyt supersuosittuja, mutta niiden kiinnityksessä käytetty akrylaatti aiheuttaa herkimmille vakavia allergiaoireita. Materiaalien ja niiden käsittelyn heikko hygieniataso voi myös lisätä oireita. Allergia- ja astmaliitto kehottaa valmistautumaan ...
Lue lisää »

Astetta näkyvämpi movember a´la Jore

06.11.2013 15:37 (muokattu 06.11.2013 17:51)
Nyt on menossa marraskuu ja Movember! Movember tuo sanomaa eturauhassyövästä. Miljoonat (?) miehet koko maapallolla kasvattavat viiksiä movemberin kunniaksi. – Tämä on tärkeä asia jonka puolesta myös minä olen liikkeellä, ...
Lue lisää »

Fysio Kanervo laajensi Suolahteen

06.11.2013 13:45 (muokattu 06.11.2013 13:46)
Äänekoskelainen Fysio Kanervo laajensi kuntoutustoimintaansa Suolahteen, entisiin Kuntoutus Peurungan tiloihin. Fysio Kanervo työllistää nyt liki kymmenen henkilöä, joista Suolahdessa on kolme. Kaksi Suolahden työntekijöistä olivat aiemmin töissä Kuntoutus Peurungassa. Fysio Kanervon ...
Lue lisää »

Luontaistuntija Äänekoski laajeni varsinaiseksi herkkutoriksi!

05.11.2013 13:08 (muokattu 05.11.2013 13:10)
Luontaistuntija laajeni naapuritiloihin, nyt valikoimasta löytyy monenmoisia herkkuja ja erikoisuuksiakin.   Citymarketin aulassa sijaitseva terveyskauppa Luontaistuntija Äänekoski laajensi liikettään naapurin puolelle. Nyt kaksinkertainen liiketila mahdollistaa myös entistä laajemmat tuotevalikoimat. Perjantaina ...
Lue lisää »

ÄKS esittelee Äänekosken työsuojeluvaltuutetuiksi mielivät, äänestys on jo alkanut!

04.11.2013 19:23 (muokattu 04.11.2013 19:28)
Työntekijöitä edustava työsuojeluvaltuutettu toimii kaikkien työntekijöiden edustajana ja toimi on kokopäiväinen.  Äänestys on käynnissä ja aikaa nappulan painamiseen verkossa on perjantaihin, 8. marraskuuta kello 15:een saakka. Äänekosken kaupungin työntekijöiden työsuojeluvaltuutettu on ...
Lue lisää »

Asemakadun koulun johtokunnan julkilausuma: Asemakadun koulu, homekoulu

04.11.2013 09:38
  Me Asemakadun koulun johtokunnan jäsenet olemme mielenkiinnolla seuranneet viime aikojen tiedotusta Asemakadun koulun kunnosta ja sisäilman laadusta. Olemme tyytyväisiä, että jotain on viimein alettu tekemään kaupungin toimesta. Vanhempien ja ...
Lue lisää »

Uintimaraton ohi – näin sujuivat 43 tuntia uimahallilla

03.11.2013 11:31 (muokattu 04.11.2013 18:20)
Suolahden uimahallilla riitti kävijää ja vilskettä 43 tunnin syntymäpäiväjuhlistuksen kunniaksi. Oli myyjäistä, valtuustouintia ja aina joku altaassa.   Perjantaina alkoi Suolahden uimahallin syntymäpäivätempaus, jossa hallilla uitiin ja vesijuostiin 43 tuntia ...
Lue lisää »

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy