ÄKS

Kehitysvammaisten toimintatorstai toi eloa Painotalolle

15.11.2012 15:49




Kehitysvammaisten toimintatorstai täytti Painotalon naurulla ja iloisella tekemisellä. Oli kilpailuja, kuvaamista, paloautoa, jumppaa ja vaikka mitä.

Suolahtelainen Risto oli iloinen, että pääsi paikalle.

– Tosi kivaa on ollut. Parasta olivat ehkä nämä kilpailut, Risto kertoo ja näyttää kilpailupassia.

– Varsinkin toi vesipajatso oli hyvä peli.

Vesipajatson lisäksi sai kisailla myös hernepussien heittämisessä ja tuuripelissä, joka tosiaan oli kiinni täysin tuurista. Toimintakeskuksen ohjaaja Jone Sohlman kertoo, että välillä on jotain erilaista järjestettävä.

– Tässä on tilaisuus myös meiltä antaa jotain muillekin. Täällä on mukana koululaisiakin ja myös muiden paikkojen asiakkaita. Aikaisemmin ei ole mun aikana näin isoa tapahtumaa järjestetty, mutta pian meillä on tulossa taas joulumyyjäiset, jotka laitetaan esille isosti.

Toimintakeskuksen kanssa yhteistyössä tapahtumassa olivat myös Duo Tornado, Vapaapalokunta sekä Ääneseudun Kuntokeskus.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy