ÄKS

Keitele-Regattan voiton veivät Kermit ja Nikea – ”Maailman paras kisa”

30.06.2014 17:38
Vesa Karhusaaren kipparoima Kermit miehistönään Aki Vanhala voitti reilusti Keitele-Regattan isojen veneiden luokan. Kevyiden veneiden ykkönen oli Nikea, jonka kipparina toimi Samppa J Salminen ja miehistönä Tero Kotimäki ja Antti Kanninen. Kilpailu purjehdittiin 28. — 29.6.2014.

 

— Kaikki meni hienosti, kokonaisuutena erittäin onnistunut viikonloppu takana. Onneksi vesisateetkin alkoivat vasta tänään, Ala-Keiteleen Purjehdusseuran kommodori Markus Lehmonen kiitteli kisan jälkeisenä maanantaina.

— Etenkin saksalaiset vieraamme kiittelivät kilpailun järjestelyjä. He olivat haltioissaan, kun saivat lettuja ja Konnevedeltä samana aamuna pyydettyjä muikkuja, Lehmonen kertasi.

Keitele-Regattan suosiosta kertoo se, että monet ovat olleet mukana vuosikymmeniä ja tulevat kaukaakin kilpailemaan Keiteleelle.

— Jotkut ovat sanoneet, että jos he joutuvat valitsemaan Keitele-Regattan ja toisen kilpailun välillä, he tulevat tänne. Se on viesti järjestäjille, että olemme onnistuneet. On tätä kuvailtu maailman parhaaksikin kisaksi, Lehmonen myhäilee.

Isojen veneiden hopeasijalle nousi saksalainen venekunta Jörg Möhricke ja Bettina Vergien Jollen CR -tyyppisellä Tach-Liss -aluksellaan. Kolmanneksi tuli Lauri Kolomaisen, Petteri Wickströmin ja Simo Peterin luotsaama Shaman.

Kevytveneiden luokassa toiselle sijalle purjehtivat Matti, Arttu ja Mari Leppänen Gamma-aluksella. Kolmannelle sijalle nousi Seppo Laitisen ja Pauli Rinteen Pause.

Lisää aiheesta:

Tyyni ilma jätti osan Keitele-Regattan veneistä järvelle

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy