Äänekosken kaupunki ja Niskanen ovat neuvotelleet maakaupoista, jotka antaisivat keskustan kehittämiselle valtavan sysäyksen.
Äänekosken kaupunginhallitus käsittelee kauppaa, jossa T.A. Niskanen Oy myisi nykyiset liiketilansa Kauppakadulta kaupungille 1,2 miljoonaan euron hintaan. kauppa nopeuttaisi keskustan kehittämissuunnitelman etenemistä huomattavasti.
– Eivät suunnitelmat etene, jos niiden eteen ei tehdä mitään. Ja nyt jos tämä kauppa onnistuu, niin keskustan ilme muuttuu nopealla aikavälillä, kaupunginjohtaja Matti Tuononen sanoo.
Niskanen ei kuitenkaan hylkää keskustaa. Niskanen on allekirjoittanut esikauppasopimuksen Keskimaan kanssa 3000 neliön liiketilasta Koskikeskuksesta. 1000 neliötä tulee Niskasen oman yrityksen käyttöön ja loput Niskanen vuokraa eteenpäin muille toimijoille. On todennäköistä, että Koskikeskukseen saadaan muitakin toimijoita Niskasen vanavedessä.
– Kyseessä on win-win tilanne, josta hyötyy sekä kaupunki, että yrittäjät, Timo Niskanen sanoo.
Niskanen on toiminut Äänekoskella 64 vuotta, joista nykyisissä tiloissaan 34 vuotta.
– Uusiin tiloihin siirtyminen antaa kolmannen sukupolven yrittäjälle (Miina Niskanen) hienon startin, Niskanen sanoo.
KAUPUNGIN SUUNNITELMISSA on houkutella uuteen keskustaan suuria kaupallisia toimijoita vireyttämään keskustaa entisestään. Kaupunginjohtaja mainitsee esimerkkeinä yrityksiä kuten H&M, Dressmann, KappAhl, Subway,
– Kun on selvästi otettu askelta eteenpäin, on isojen kaupallisten toimijoiden houkutteleminen helpompaa. Kunhan on saatu jotain suunnitelmaa, miltä uusi keskusta oikeasti tulee näyttämään, lähdemme talousjohtajan kanssa hattu kourassa houkuttelemaan Äänekoskelle isoja toimijoita, Tuononen lupaa.
– Kyllähän tämä on tuhannen taalan paikka, talousjohtaja Tapani Hämäläinen sanoo.
Kaupunginhallituksen kokouksessa käsitellään erillisenä pykälänä talousarviomuutosta T.A. Niskanen Oy kaupasta. Kauppaa varten tarvitaan 1,2 miljoonaan lisämääräraha talousarvion investointiosuuteen.
– Tulokseenhan tämä ei sinänsä tee muutosta, mutta velkamäärä kasvaa, Hämäläinen sanoo.
Kauppaa on käsitelty jo strategiatyöryhmässä, johon kuuluvat virkamiesten lisäksi kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajat. Strategiatyöryhmä on ollut investoinnista yksimielisesti sitä mieltä, että kauppa tulee hyväksyä.
– Asia on nyt poliitikkojen käsissä, mutta uskoisin, että tämä valtuustossakin etenee. Tämä tie on yhdessä valittu, ja sen eteen pitää nyt tehdä selviä päätöksiä, sanoo kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusanen sanoo.
Niskanen ei vielä vahvista tarkkaa muuttoajankohtaa, mutta kertoo, että uusissa tiloissa käydään kauppaa jo syksyllä.
– Asia liikkuu erittäin nopealla aikataululla, Tuononen kertoo.
MIKÄLI VALTUUSTO kaupan hyväksyy, kaupungin on tarkoitus purkaa nykyiset Niskasen kiinteistöt nopealla aikataululla ja suunnitella tilalle uusi tori uusine liikerakennuksineen.
– On mahdollista, että 2–3 kerrostaloakin rakentuu keskustaan nopealla aikataululla. Ja matkahuolto ja taksitolppakin mahdollisesti siirretään uuden torin laidoille rakennettaviin uusiin kiinteistöihin, Tuononen sanoo.
Yksi keskustan kehittämisen suurista haasteista on pysäköinnin järjestäminen. Vireillä olevassa keskustan kaavassa on kaavoitettu suuri parkkihalli uuden torin alle, mutta sen rakentaminen on epätodennäköistä sen hintavuuden takia.
– Kaksikerroksinen katettu pysäköinti voisi olla mahdollista. Kauppakadulle voisi tehdä vinoparkkeja ja myös vanhan seurakuntatalon tonttia pitää miettiä käytettäväksi, Tuononen tuumailee.
Äänekosken keskustan kehittäminen on kaupungin kärkihanke, jolla kaupungin viihtyvyyttä ja houkuttelevuutta halutaan lisätä. Kaupungin johto on iloinen, että asiassa päästään konkreettisiin toimiin.
– Jos halutaan olla pohjoisen Keski-Suomen pääkaupunki, niin ollaan sitten, Tuononen sanoo tiukasti.
Kaupunginhallitus käsittelee maakauppaa maanantaisessa kokouksessaan. Kaupasta virallisen päätöksen tekee kaupunginvaltuusto.
Lue kaupunginhallituksen esityslista kokonaisuudessaan täältä.
Mikä helkkarin into on tuhlata rahaa, jotta torin voi siirtää?? Sekö lisää yrittäjyyttä? Jos on tekemisenpula, perustakaa vaikka shakkikerho ja käyttäkää kuntalaisten varat hyödyllisemmin.
No mutta nythän alkaa puhaltaa uudet tuulet! Jo on aikakin.
Kuulostaa melko hyvältä näin pikaisesti funtsien.
Turhan lennokkilta suunnitelmia veronmaksajien kustannuksella. Alkaa pelottaa tämä touhu(pöhinä). Tulee mieleen pakostakin Tärttämäki-hanke joskus 80-luvulla.
Hyvähyvä! Sitten vielä ne pari halpatavaramurjua pois keskustailmeestä. Vaikka sen kolmannen kaveriksi ohitustien varteen, rumentamasta katukuvaa.
Jos rahaa kerta löytyy nii tekisitte nelikaistasen tien etelään ja pohjoiseenpäin äänekoskelta.. Tulis ainakin tarpeeseen kun auto määrät niin älyttömiä…
Taidetaan vielä kuitenkin puhua aavistuksen eri hintaluokasta.
Taajaman katujen kunnostukseen sensijaan joutaisi irrottamaan pääomaa!