ÄKS

Ketä äänestäisit kaupungin johtoon? Tuononen varjovaalin selväksi ykköseksi

14.08.2015 22:38 (muokattu 14.08.2015 22:43)
Matti Tuononen toimi rauhanturvatehtävissä Syyriassa vuosina 1987–88.
Kenestä tuleva Äänekosken kaupunginjohtaja: Kinnunen, Kuvaja vai Tuononen? Nyt kysyttiin kansalaisilta.

 

Kaupunginjohtajan valinta on kaupunginvaltuuston harteilla alle kahden viikon päästä, maanantaina 24. elokuuta, mutta Äänekosken sos. dem. yhdistys halusi antaa mahdollisuuden myös kansalaisille.

Yhdistys järjesti kaupunginjohtajan varjovaalin Eloriehan yhteydessä perjantaina 14. elokuuta. Matti Tuononen sai selkeästi suurimman, 54 prosentin, kannatuksen. Tuonosta äänesti 25 henkilöä.

Sen sijaan Janne Kinnunen ja Tuula Kuvaja kävivät tiukan kilpailun, jonka Kinnunen vei 11 henkilön kannatuksella. Eroa Kuvajaan oli dramaattisen merkittävä yksi ääni.

Lopputulokseen hiipi varkain myös yllätysnimiä. Kaupunginjohtajaksi äänestettiin muun muassa sekä kaupunginvaltuuston jäsen Timo Pullia (SDP, sit.) että Huimassa paininutta Elias Hyytiäistä.

Hajaäänet jätettiin pois tarkemmista laskelmista, sen sijaan syvällä mietinnällä kirjoitetut kommentit huomioitiin.

– Monessa lapussa oli myös hyviä kehitysideoita kaupungin toimintaan, ÄKSälle paljastettiin tulosten ilmoituksen yhteydessä.

Äänestäjiltä ei vaadittu henkilöllisyyden todistamista eikä täysikäisyyttä. Kotipaikkakunnallakaan ei ollut väliä.

Jos kuitenkin olettaisimme kaikkien lappujen täyttäneiden olleen äänekoskelaisia, niin kolmea finaaliehdokasta äänestäneiden määrä vastaa noin 0,0023 prosenttia koko Äänekosken kaupungin kesäkuun lopun asukasmäärästä.

Vastaa

  1. potkitaanko minutkin pois kaupungista sanoo:

    Onneksi demareistakaan ei ole enempi kuin puolet Tuonosen takana

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy