Miesten koripallon A-divisioonassa koettiin torstaina historiallinen hetki, kun Pankkarilla käytiin paikalliskamppailu Äänekosken Huiman ja Koiviston Kipinän välillä. Ottelua oli varmasti odotettu molemmissa leireissä.
Yksi innokkaimmista odottajista oli kuitenkin poissa. Ennen ottelun alkua kuultiin tunteikas muistopuhe ja pidettiin hiljainen hetki syyskuun lopussa menehtyneen Hannu Kauton kunniaksi.
Itse ottelu polkaistiin kuitenkin vauhdilla käyntiin Huiman lyödessä alkutahteja. Kotijoukkue karkasi nopeasti 13-6 johtoon Deontaye Buskeyn ja Zach Naylorin johdolla. Pian Kipinäkin pääsi mukaan ottelun rytmiin ja ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä molemmissa päissä kenttää. Lopulta pitkälle tauolle mentiin Huiman kolmen pisteen johtoasemassa.
Toisella puoliajalla tahti muuttui ja ote alkoi siirtyä Kipinälle sitä selkeämmin, mitä pidemmälle ottelu eteni. Vierasjoukkue kasvatti johdon kolmannella jaksolla 10 pisteen tuntumaan ja iski lopullisen niitin päätösjakson puolessa välissä 10-0 jaksolla, jonka jälkeen johto oli jo 21 pistettä.
– Toisella puoliajalla päästiin pelaamaan sillä intensiteetillä millä halutaan ja löydettiin puolustukseen ne matchupit mitkä toimi meille paremmin, Koiviston Kipinän päävalmentaja Joni Hautsalo kertoi.
Kipinän hyökkäyspelin moottorina toimii taitava Brian Cameron, joka pussitti kovilla prosenteilla 32 pistettä ja tarjoili yhdeksän syöttöä. Myös Ar´mond Davis esiintyi edukseen. Laitahyökkääjän tontilla viihtyvä amerikkalainen viimeisteli 25 pistettä ja repi peräti 19 levypalloa. Muutenkin Kipinän hyökkäyspelaaminen vaikuttaa olevan hyvässä tasapainossa.
– Meidän ei varmasti tällä joukkueella tarvitse olla huolissaan hyökkäyspelistä, jos me vaan saadaan puolustus toimimaan niin kuin tänään toisella puoliajalla, Hautsalo tuumaili iloisena.
Huiman leirissä ei sen sijaan iloon ollut juuri aihetta.
– Ottelu meni juuri niin kuin pelkäsinkin. Varsinkin suomalaisten pelaajien keskittyminen ja itseluottamus on täysin kateissa. Vahvistukset pelaa sen mitä ne pystyy, mutta ei näitä pelejä voiteta kahdella pelaajalla, Huiman päävalmentaja Tommi Koskinen harmitteli.
Kotijoukkue oli todellakin täysin kahden pelaajan varassa. Naylor pussitti komeat 37 pistettä ja rohmusi 16 levypalloa. Buskey tehtaili 29 pistettä, kuusi levypalloa ja seitsemän syöttöä. Molemmat toki hyytyivät toisella puoliajalla ja etenkin Buskeyn heittotarkkuus putosi selvästi ratkaisuhetkillä.
– Ennen ottelua toivoin, että jos saataisiin kotimaisilta pelaajilta 30 pistettä, niin voitaisiin taistella voitosta, Koskinen kertoi.
Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä kotimaisista pisteille pääsivät vain Veeti Jämsen (7/4/5 syöttöä) ja Gleb Sokolov (6/1). Koskinen oli myös pettynyt puolustuspään pehmeyteen, millä annettiin vastustajalle runsaasti vapaaheittoja.
Voiton myötä Kipinä nousi sarjassa kolmanneksi kahdella voitolla ja yhdellä tappiolla. Huima sen sijaan on vielä nollakerhossa kahden ottelun jälkeen.
Kipinän kausi jatkuu 29. lokakuuta kotiottelulla Raiders Basketia vastaan. Huima taas matkaa 30. lokakuuta Kouvolaan Kouvojen akatemiajoukkueen vieraaksi.
Onkohan ihan viisasta haukkua oman joukkueen kotimaiset pelaajat? Kausi on vasta alussa. Nyt Koskinen jäitä hattuun, kausi on pitkä.
Huiman valmentajan kommentti ”Kotimaisten pelaajien itseluottamus ei riitä”. Ehkä isompi pointti on kummiskin että taitotaso ei riitä tähän sarjaan. Eikä noilla peliminuuteilla mitä Huimankin kasvatit saavat, ei se tule ikinä kasvamaankaan. Olet jo jonkin aikaa valmentanut Huimassa, olisiko jo korkea aika ruveta kehittämään niitä Äänekoskelaisia pelaajia.