ÄKS

Kolmas luukku räpsähti auki!

03.12.2015 06:00
ÄKSän tämän vuoden joulukalenteri kurkkailee Kotiseudun Joulu-lehtien sivuille. Vanhan Äänekosken kotiseutuyhdistyksen julkaisema ihastuttava jouluopus on täynnä vallattomia tarinoita ja iloa. 

 

Vuoden 1982 Kotiseudun Joulu piteli sisällään tarinaa Äänekosken kirkon ensimmäisestä jouluaamun jumalanpalveluksesta, Kukkulan nuorisoseuran talosta ja myös Jukka Kuparisen kauniin joulun odotus-tekstin.

Joulukalenterin luukusta pilkahtaakin ote tuosta Kuparisen tekstistä, jonka mies on kirjoittanut ensimmäisenä joulunaan Äänekoskella.

”Millaisen joulun tällä kertaa saan?

Sitä kyselee meistä moni, ehkä aivan jokainenkin hiljaa mielessään. Tuo kysymys on myös omassa mielessäni tavallista voimakkaammin nyt, kun perheelläni on edessä ensimmäinen joulu aivan uudella kotiseudulla.

Kaikki toivomme saavamme hyvän joulun. Siihen tähtäävät lukuisat jouluvalmistelumme. On paljon sellaista, mitä me voimme tehdä, jotta joulumme onnistuisi ja vastaisi meisän ja läheistemme odotuksia. On sitten myös paljon sellaista, joka voi johtaa epäonnistuneeseen jouluun. On niin paljon meidän varassamme se, millaisen joulun saamme. Vai onko?

Onneksi ei ole. Joulun on Jumalan varassa.”

Vastaa

  1. Viis jumalista sanoo:

    Jumala on järkännyt meikälle niin monta surkeaa joulua alkaen siitä joulusta, kun esikoinen meinasi kuolla ja päättyen toistaiseksi siihen jouluun, kun äitini leikattiin kahdesti ja silti kuoli pian syöpään.

    Joten kyllä se hyvän joulun tekeminen jää ihan omiin käsiini. En voi maailmaa pelastaa eikä näy pelastavan jumalakaan, mutta omalle perheelleni voin järjestää hyvän ja onnellisen joulun ja sen meinaan tehdä.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy