ÄKS

Konginkankaalta maailmalle: Kahden miehen unelma

26.12.2019 09:38 (muokattu 26.12.2019 09:49)
Väinö Liimatainen vihittiin papiksi vuonna 1993.
Kun Juuret Keski-Suomessa -tapahtumaa vietetään Konginkankaalla 2020, ainakin kahden miehen toive toteutuu. 

Väinö Liimatainen ja Pertti Honkanen, Konginkankaalta kotoisin olevat ystävykset, ovat vuosia haaveilleet pitävänsä messun Konginkankaan kirkossa. Väinö on pitkän linjan pappi – ensin metsätyöläinen, sitten sorvari, poraaja, sittemmin diakoni ja lopulta pappi Boråsista. Pertti on opettaja Eskilstunasta, joka on kouluttautunut kanttoriksi ja urkuriksi. Nyt pääsevät ystävykset toteuttamaan haaveensa!  

LIIMATAISEN perhe oli yksi suurperheitä Konginkankaalta: Isä Eino ja äiti Lilja ja 8 lasta. Lähtö Ruotsiin ei ollut isälle mieleen. Väinö oli isän kanssa metsätöissä. Isä huokasi: nyt on työt loppu, mistähän sitä nyt leipä tienataan? Väinö sanoi: Lähdetään Ruotsiin. Sinne ne ovat muutkin lähteneet. Isä huokasi: Miten minä oman maani jättäisin? 15-vuotias Väinö, joka oli imenyt itseensä yhtä ja toista seuroissa sanoi: Lähtihän se Abrahamkin siihen maahan, jonka Herra hänelle osoitti. Isä ei virkkanut mitään. Pyhän jälkeen Väinö kuuli isän kertovan naapurille, että Liimataiset ovat nyt päättäneet lähteä Ruotsiin. Ensin lähtivät isä ja Väinö helmikuussa 1964. Äiti ja muut lapset tulivat perässä juhannukseksi 1964. 

MITEN SORVARISTA tuli pappi? 

– Ehkä yksi merkittävä tekijä siihen, että minusta vihdoin tuli pappi oli se, että koululaiset kiusoittelivat minua haukkumalla minua: pappi, pappi… Mutta sitten kun pääsin tämän kiusaamisen yli, niin käsitin, että eihän se niin kauhea asia ole, että joku on pappi. Näin syntyi unelma valmistua papiksi, joka toteutuikin 1993; sain palvella Ruotsin kirkkoa siinä virassa. Olen sanonut joskus leikilläni, että minut on kolmesti vihitty, ensin avioliittoon Raijan kanssa 1977, sitten diakoniksi 1980, ja sitten vihdoin papiksi Härnösundin tuomiokirkossa. Koen, että elämällä on tarkoitus ja että Jumala on saanut johtaa sitä. Parhaiten sen näkee jälkeenpäin, Liimtainen kertoo. 

Lisää Väinön tarinaa Kömin Killan Konginkankaalta maailmalle – kirjassa, joka valmistuu Juuret Keski-Suomessa -tapahtumaan Konginkankaan Kyläpäiville 26.-28.6.2020.

Teksti: Marjatta Huhta

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy