Äänekosken kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 17. elokuuta keskustelemaan muun muassa kaupunginjohtajavalinnasta. Kaupunginhallitus ei jättänyt kaupunginvaltuustolle ehdotusta valinnasta.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan ehdotuksessa kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginjohtajan virkaan oli erinomaisia hakijoita. Kaupunginjohtajan valinnassa tulee hallituksen näkemyksen mukaan erityisesti korostaa strategista johtajuutta ja muutosjohtajuutta.
Virkavaali pidetään maanantaina 24. elokuuta kaupunginvaltuuston kokouksessa. Valinta tehdään siis ilman hallituksen kantaa. Ehdolla ovat Kemijärven talous- ja kehitysjohtaja Tuula Kuvaja, Viitasaaren kaupunginjohtaja Janne Kinnunen ja Äänekosken vs. kaupunginjohtaja Matti Tuononen.
Lisäksi kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että valtuusto oikeuttaa kaupunginhallituksen vahvistamaan virkavaalin ja päättämään kaupunginjohtajan palkkauksesta. Kaupunginhallitus laatii kaupunginjohtajan kanssa kuntalain mukaisen johtajasopimuksen.
Toivottavasti joku valtuutetuista uskaltaa ehdottaa salaista äänestystä (suljettu lippuäänestys).
Mielenkiintoista seurata keskustan valtuustonpuheenjohtajaa onko keskustalaisen ehdokkaan takana vai meneekö Demareiden Tuonosen taakse samaa koskee Lindelliä ja Kumpua. Äänestys jakaa valtuuston kahteen leiriin.
Tarkkailija jatkaa poskettomien tarinoidensa sarjaa. Nyt tarkkojen tutkimustensa perusteella saanut selville, että Tuononen on demari. Vai onko peräti googletellut
Taitaa tarkkailijaa kiukuttaa kun Tuononen julkisesti arvosteli teitä (kahta) kaavavalittajaa. Siksi nyt yrität täällä sählätä Tuonosesta demaria. Tuonosen kritiikkiin teitä kohtaan yhtynyt mm. Äksän päätoimittaja ja KSML:n aluetoimittaja kolumneissaan. Kosto itkupotkuraivareiden ryydittämänä on halveksittava valitusten motiivi. Kunniakkaampi keino vaikuttaa olisi perustaa vaikka oma ryhmä, jonka nimi voisi olla Kaavavalittajien Kansanpuolue. Sitten ehdolle kunnallisvaaleihin niin nähtäisiin, minkä kannatuksen äänekoskelaiset toiminnallenne antavat.
Ja toivottavasti jokainen uskaltaa äänestää oikeasti omaa mielipidettään eikä puolueen kantaa.