ÄKS

Koronanyrkki: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella voidaan nyt järjestää yleisötilaisuuksia normaaliin tapaan – etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa

21.02.2022 20:00
Jätevesiseurannan perusteella koronavirusten määrä on kääntynyt laskuun niin Keski-Suomessa että muuallakin Suomessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntatautien torjunnan johtoryhmässä todettiin tänään, että KSSHP:n alueella yleisötilaisuuksia voidaan nyt järjestää normaalisti kaikkialla, myös kouluissa ja erilaisissa oppilaitoksissa.

 

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston KSSHP:n alueelle antama päätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä päättyi eilen 20.2.2022. Aluehallintovirasto oli aiemmin purkanut KSSHP:n alueelta kaikki ulko- ja sisätiloissa järjestettäviin yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokouksiin liittyvät rajoitukset koskien myös koulujen ja päiväkotien tapahtumia.

Kokouksessa tuotiin esille myös, että tällä hetkellä KSSHP:n alueella on runsaasti tartuntoja. Jätevesiseurannassa kuitenkin koronaviruksen ilmaantuvuus on ollut laskusuuntainen ja erikoissairaanhoidossa koronan vuoksi on ollut potilaita edelleen hyvin maltillisesti.

Koronatestejä otetaan terveysperusteisesti

Kokouksessa todettiin myös, että tällä hetkellä koko maakunnan alueella noudatetaan THL:n ohjeistusta testauskäytännöissä.

Tämä tarkoittaa, että testauksia tehdään julkisen terveydenhuollon puolella jatkossakin terveysperusteisesti (ei taloudellisten etuuksien saamiseksi) sote henkilöstölle, riskiryhmäläisille ja raskaana oleville äideille. Kokouksessa keskusteltiin eduskunnan 15.2.2022 hyväksymästä sairausvakuutuslaista, jota tasavallan presidentti ei ole vahvistanut, eikä laki ole siksi toistaiseksi lainvoimainen. Sairaanhoitopiirissä ei aiemmin sovitusti pääsääntöisesti määrätä henkilöitä eristykseen tai karanteeniin, minkä vuoksi heillä ei ole oikeutta Tartuntatautilain määrittämään tartuntatautipäivärahaan. Mikäli suunniteltu lakimuutos tulee voimaan, suositellaan tartuntatautipäivärahatodistusta tarvitsevien henkilöiden ottavan ensisijaisesti yhteyttä omaan työterveyshuoltoonsa sekä testauksen että todistuksen saamiseksi.

Perusterveydenhuollon testaus- ja henkilöstöresurssit eivät riitä nykytilanteessa mahdollisesti voimaan tulevan lakimuutoksen aiheuttamaan testauspaineeseen. Kokouksessa todettiin, että asia otetaan Koronnyrkissä uudelleen käsittelyyn tarvittaessa.

Etätyösuositus loppuu helmikuun lopussa

Koronanyrkissä otettiin kanta myös valtioneuvoston tekemään periaatepäätökseen etätyösuosituksen päättämisestä 28.2.2022. Koronanyrkki suosittaa, että etätyösuositus päättyy myös KSSHP:n alueella helmikuun lopussa niin, että joustava etä- ja läsnätyön yhdistäminen toteutetaan kullekin työpaikalle sopivalla tavalla. Kullakin työpaikalla arvioidaan työpaikkakohtaisesti muun muassa, onko heillä mahdollisuudet palata työpaikoilleen hallitusti. Terveysturvallisen työskentelyn mahdollistamiseksi on edelleen noudatettava hygienia- ja suojautumistoimenpiteitä sekä edistää muutoinkin työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy