ÄKS

Koskikeskuksen joulumyyjäisiin ennätysmäärä myyjiä

13.12.2023 13:23 (muokattu 13.12.2023 15:34)
Koskikeskuksen joulumyyjäiset sunnuntaina 17.12. klo 12-16

Koskikeskuksessa vietetään jo perinteeksi muodostuneita joulumyyjäisiä sunnuntaina 17.12. Mukaan on jo tässä vaiheessa ilmoittautunut 34 myyjää. 

 

Joulumyyjäiset on yksi odotettu ja mukava joulun ajan perinteinen juttu. Koskikeskuksen myyjäisiin on tulossa äänekoskelaisia sekä lähiympäristön leipomuksia, lähituotteita sekä iki-ihania kädentaitajien töitä. Myyntipöytiä katetaan huikeat 34!

Omia joulukiireitä voi käydä oikaisemassa ostamalla valmiiksi tehtyjä joulun herkkuja, joissa on kotiuunin leima sekä tuoksu. 

– Ollaan tosi iloisia, että saadaan taas järjestää myyjäiset kaikelle kansalle. Minusta tämä ajankohtakin on oikein sopiva, sillä joulu koputtelee jo ovella. Kannattaa tulla paikalle tankkaamaan itselleen joulumieltä, Timo Niskanen sanoo.

Koskikeskuksen myyjäishulinassa myös talon liikkeet ovat avoinnaa kun Sirjus, Eläintarvike Hissunkissun, Ravintola Koskenhelmi, Power ja Kesport ovat valmiina palvelemaan asiakkaita. Myös kaupungin uusin yritys, Mauno´s Cafe ja Takeaway avaa ovensa!

Joulumyyjäisiä tahdittamaan tulee Ala-Keiteleen musiikkiopiston harmonikkakerho Silja Makkosen johdolla.  Harmonikkakerho esiintyy tasatunnein kello 12, 13, 14 ja 15. Koskikeskuksen yläkerrassa raikuvat joululaulut, joita pääsee yhdessä tuumin laulamaan säestyksen kera.

Koskikeskuksen joulumyyjäiset sunnuntaina 17.12. klo 12-16

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy