ÄKS

KSSHP:n koronanyrkki: Otettu koronarokote vähentää tartuttavuutta ja lyhentää tartuttavuus aikaa

20.01.2022 17:50

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronarokotekoordinaatioryhmä (ns. Koronarokotenyrkki) kokoontui 20.1.2022 tarkastelemaan koronarokotusten tilannetta alueellaan.

 

Rokotekattavuus on hyvällä tasolla 1. ja 2. rokotteiden osalta Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Rokotuskapasiteettia ja rokotusaikoja on viime aikoina monin paikoin lisätty voimakkaasti. Rokotuksia on myös otettu hyvin.

Julkisuudessa on ollut esillä THL:n tilastoja, joissa KSSHP:n alue näyttäisi olevan kolmansien rokotteiden osalta merkittävästi muuta maata jäljessä. Koronarokotenyrkissä kuitenkin todettiin, että THL:n rokotustiedoissa on usean kunnan alueella puutteita. Syytä tähän pitkäkestoiseen THL:n rokotustilastoissa ilmenneeseen ongelmaan ei ole saatu vielä selville THL:stä. Esimerkkinä tästä Kinnula, jossa kolmannen rokotteen on saanut 44 % väestöstä, vaikka THL:n tilasto näyttää, että 3. rokotteen olisi saanut vain 4,7 %.

Koronaan sairastuneen ja rokotetun henkilön taudin tartuttavuus toisiin ihmisiin on merkittävästi vähäisempi ja tartuttavuusaika lyhyempi kuin henkilön, joka sairastuu koronaan eikä ole ottanut rokotetta

Omikron-variantti leviää yhä nopeasti myös KSSHP:n alueella. Koronarokotenyrkissä todettiin, että rokotetun henkilön tartuttavuus on huomattavasti pienempi ja lyhytaikaisempi kuin rokottamattoman henkilön. Tästäkin syystä koronarokotteiden ottaminen on erittäin tärkeää riskiryhmäläisten suojaamiseksi ja epidemian hillitsemiseksi.

Koronarokotenyrkki keskusteli myös 1.1.2022 voimaan tulleesta väliaikaisesta tartuntatautilain (48 a §) muutoksesta. Sen mukaisesti potilastyöhön osallistuvilla ja potilaiden lähellä työskentelevillä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöillä tulee olla kriteerien mukainen rokotesuoja 31.1.2022 mennessä. Koronarokotenyrkki totesi, että sen tarkoituksena on ennen kaikkea suojella riskiryhmään kuuluvia potilaita, mutta myös työntekijöitä tartunnalta.

 Lasten rokottaminen on aloitettu Keski-Suomen kunnissa

Lasten koronarokottaminen on käynnistynyt eri puolilla Keski-Suomea, vaikka rokotustietoja ei ole vielä näkyvissä THL:n rekisterissä. Alaikäisten nuorten kohdalla koronarokotenyrkki haluaa muistuttaa, että kolmatta rokotetta ei tällä hetkellä saa THL:n linjauksen mukaisesti antaa alle 18-vuotiaille, koska rokotteilla ei ole voimassa myyntilupaa Euroopassa tälle ikäryhmälle. Poikkeuksena alle 18 -vuotiaiden rokotuksiin: voimakkaasti immuunipuutteisten ryhmään kuuluvat 12 vuotta täyttäneet saavat myös kolmannen ja neljännenkin rokotteen!

Influenssarokotuksia on edelleen tarjolla riskiryhmäläisille

 Influenssarokotteita annetaan edelleen Keski-Suomen niille kuntalaisille, jotka ovat THL:n ohjeen mukaisesti oikeutettuja ilmaisiin rokotteisiin. Rokotteen voi saada esimerkiksi koronarokotteen ottamisen yhteydessä. Riskiryhmäläisiä kannustetaan olemaan yhteydessä omaan terveyskeskukseen rokotteen saamiseksi.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy