ÄKS

Kukkia vanhukselle -kyläjuhla oli yhteisöllinen menestys

30.06.2022 16:29
Pääsylippuna tapahtumaan toimi luonnonkukkakimppu.

”Samat sisällöt voivat kiinnostaa kaiken ikäisiä ja toimia alustana sukupolvien väliselle vuorovaikutukselle” Keskiviikkoinen Kukkia vanhukselle -kyläjuhla Piilolan palvelukeskuksen pihassa oli menestys ja juhlaan osallistui yli 200 ihmistä, vauvasta vaariin. Pääsymaksuna toimi luonnonkukkakimppu ja kukkia saatiin kaikki vaasit, kannut ja ämpärit täyteen.

 

– En osaa sanoa, onko jossain päin Suomessa järjestetty kylätapahtumia palvelutalojen pihoissa, mutta tuntuma on, että me Äänekoskella olemme tässä eturintamassa. Olen iloinen siitä, että tapahtuma mahdollisti osallistumisen monelle Piilolan palvelutalon asukkaalle, joiden ei ole enää mahdollista liikkua omin voimin nauttimaan kulttuuripalveluista. Ja erityisesti siitä, että tapahtuma sai niin monet liikkeelle. Toivon, että tästedes tapahtumaideaa varastetaan laajasti sekä Äänekosken sisällä että sen ulkopuolella, Äänekosken kaupungin vs. kulttuurituottaja Heidi Kurtti toteaa.

Kyläjuhlassa esiintyivät muusikko Mikko Perkoila, taikuri Jore sekä 13-vuotias haitarinsoittaja Veeti Tarvainen. Piilolan palvelukeskuksen asukkaat ja asiakkaat olivat tehneet yhdessä Liisa Mulin kanssa viirejä tapahtumapaikkaa koristamaan, ja Mulin luonnonmateriaaleista tekemät hahmot sekä tietysti itse ohjelma ihastuttivat. Tunnelma oli hieno ja tapahtumakokonaisuus sai paljon kiitosta osallistujilta.

Kukkia vanhukselle -tapahtuma oli osa Äänekosken kaupungin kulttuuritoimen kulttuurisen hyvinvoinnin palveluja. Kurtin mukaan tausta-ajatuksena oli erityisesti laitoksissa elävien ikäihmisten kulttuurikokemusten, tuttujen ja tuntemattomien kohtaamisien, kanssaihmisyyden kokemusten ja yhteisöllisyyden tuoman hyvinvoinnin lisääminen.

– Hienointa tapahtumassa oli huomata, että samat sisällöt voivat kiinnostaa kaiken ikäisiä ja toimia alustana sukupolvien väliselle vuorovaikutukselle. Ikäihmisten tapahtuma taipui samalla myös lastenkulttuuritapahtumaksi ja koko perheen juhlaksi, Kurtti sanoo.

Liisa Muli somistamassa.

13-vuotias Veeti Tarvainen ihastutti taituruudellaan.

 

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy