Kutsunnat käynnistyivät Äänekoskella, ja paikalle on saapunut suuri joukko nuoria. ÄKS kävi paikanpäällä kysymässä, mitkä ovat fiilikset.
Tiistaina ja keskiviikkona kaupungintalolla käy kuhina, sillä kutsunnat ovat alkaneet. Tällä kertaa kutsuntoihin osallistuivat vuonna 1995 syntyneet sekä muut kutsunnanalaiset asevelvolliset. Kutsunnoissa määritetään asevelvollisen palvelukelpoisuus ja päätetään palveluksen aloitusaika ja -paikka.
Tiistaina paikalle saapuivat lähes kaikki kutsutut, vain muutamaa lähti poliisi etsimään.
Osa saa kuitenkin asepalveluksesta vapautuksen, jonka yleisin syy on ylipaino. Onneksi on kuitenkin myös armeijaan halukkaita naisia, joita ilmottautuu vuosittain noin 20-45 kappaletta.
Toimittajamme haastatteli myös kolmea varsin innokasta armeijaanlähtijää:
Haluaisitko meri-, ilma- vai maavoimiin?
– Maa.
– Maavoimiin.
– Varmaan maavoimiin.
Onko kivaa mennä armeijaan?
– On, ihan älyttömän kivaa.
– No, emmätiiä.
– En ole menossa, sain vapautuksen.
Menisitkö armeijaan, jos ei olisi pakko?
– En!
– Emmätiiä.