15.3. to klo 9:05
Aho sen aloitti lähtiessään Niemelästä sukset olalla aamupalalle – ja kohta yksi toisensa perään muut yhtyivät toistamaan aamuista herätyssäettä:
Ylös miehet, karvaturvat,
ylös untelot urohot,
nouskaatte makoamasta,
viikon unta ottamasta.
Sitä he sitten toistaahoilottivat marssiessaan asemalle. Siellä asemapäällikön aamukahvipöydässä odottivat Sibelius siistissä puvussaan, Gallen ja Ahonius. Gallenin sarkatakki höyrysi yhä, hänen hiihdettyään Kirppulan talosta. Aseman seinustalla oli neljä paria suksia. Järnefelt epäili, onko nyt ollenkaan hiihtokeli, kun pyryttää. Tuimalla katseella Gallen vaiensi pöytäseurueen: Ei tämä ole mikään viftailu, täällä puhutaan Suomen tulevaisuudesta – ja sen mieskunnosta! Wikström tyynnytteli aamutunnelmaa pohtien hetken huumorilla ”mieskuntoa”, päättäen kysymykseen, että hän muistaa hyvin, kuinka mieskuntoa mitattiin Pariisin kapakassa, jossa veli Axel oli saanut pysyvän ”miehen merkin” poskeensa. Naurunhyrskeessä Sibeliuskin sai innon päälle ja kehui, että entäs tämä sitten, ja kopisteli kalloa etutukkansa alla. Nyt Gallenkin rentoutui ja alkoi kertoa miten hänestä ja Sibeliuksesta tuli Berliinissä kuuluisia kapakkatappelijoita, jossa Sibben älynystyrä lyötiin niin sisään, ettei sitä ole vieläkään saatu nousemaan.
–Meillä oli vastassa kaikki Puolan kaasutyöläiset! Sibelius julisti.
Ahonius pöydän päässä totesi kuivakkaasti, että eiköhän päästetä aamun kaasut pienellä kisailuhiihdolla, jonka Axel on suunnitellut.
Ahonius ja asemamies Adolf Nordlund (Gallenin kameralla) ottivat amatöörivalokuvia, kun Axel Gallen vieraili 1906 maaliskuussa Suolahdessa. Yhdestä valokuvasta teki Emil Wikström 1914 luonteenomaisen Gallen-patsaan.
15.3. to klo 9:30
Rekipelillä jäätietä pitkin hirventaljaa Vatialle vievä sumialaisukko seisahtui aseman edustalle kummastelemaan, mitä aseman edessä jäällä tapahtui. Kymmenkunta viiksekästä miestä hääräsi suksien ja sauvojen kanssa. Puolella oli arvokas pitkä takki ja kahdella kallis karvalakki, jollakin näytti olevan susirukkasetkin. Muilla oli hyvät sarkapuvut, mutta paljaat päät ja kädet. Tässä lumisateessa tuo möyryäminen näytti hupaisalta. Miehet koittelivat vuorotellen suksia ja kaksi sarkatakkista paasasivat koko ajan toisille jotakin – kuulosti enemmän ruottinkieleltä, mutta oli siellä suomen sanojakin. Toisella melkein kaljulla oli lyhyt liuhuparta, ja oli tutunnäköinen. Toisella oli sarkahattu, hienot kellonvitjat, puukko ja muutenkin pontevan näköinen isäntämies ? Sillä taisi olla pyssykin kädessä välillä. Ne muut olivat herroja kaikki varmasti, kun eivät mitään aikaansaaneet eivätkä mihinkään hiihtäneet, vaikka nuo kaksi sarkatakkista pieniä karkuja välillä malliksi ryntäsivätkin.
Jaa mutta, tuolla takanahan on asemapäällikkö itse – kyllä minä sen tunnen! Ne onkin sen vieraita. Olisikohan niillä viinaa?
Kajanus sai ylituomarin raskaan velvollisuuden. Järnefeltistä tuli kirjuri, ja hän lähtikin hakemaan asemalta tarvikkeita kirjaamiseen. Gallen merkitsi kuusinäreillä hiihtoreitin jäälle. Hiihtämisestä kieltäytynyt Sibelius sai ampua lähtölaukauksen ja filungilla⁵ maaliin yrittävät. Browningin pamahdettua Sumiaisten ukko hoputti kiireesti yhtä säikähtäneen hevosensa Polsanjoelle. Hiihdettiin kahdessa erässä, jotta sukset riittivät. Kisan voitti Aho niukasti ennen Gallenia ja Wikströmiä. Blomstedt oli peränpitäjä ja oli vähällä tulla ammutuksi, koska tuli maaliin kantaen toista suksea, jonka remmi oli katkennut.
⁵ vääryydellä
15.3. to klo 10:45
Blomstedt: Onneksi pääsimme tuolta tuiskusta jo tänne makasiinin suojaan. Remmin korjaaminen on kyllä melkein jokapäiväistä – sen tiedän. Voisiko tähän löytyä parempaa ratkaisua? Kiinnitys pitäisi ehkä tehdä perinteisemmällä tavalla? Gallen on melkoinen asiantuntija, häneltä sain hyvän neuvon. Kun remmin poraa muinaissuksen tapaan korkean pälään läpi, se ei hankaudu puhki suksen alla tai hinkkaudu lapikkaalla sivulta. Tätä varten pitää tehdä kokeiluja vielä – olisiko kourupäläs parempi vai suorapäläs? Ehkäpä nyt, kun pääsen kesäksi tänne Oittilan taloon asumaan ja piirtämäni Äänekosken kirkon rakentamista valvomaan, pääsen paremmin kokeilemaan?
Oli todella yllätys, mistä Gallen on tietojaan poiminut. Ei suinkaan Karjalan matkoilta, vaan hän kertoi laajasti, miten oli laskenut suksilla Alppien rinteitä Itävallassa 1904. Siellä tullaan hurjaa vauhtia alas ja joudutaan jarruttamaan rotkojen edessä jatkuvasti mutkittelemalla, jolloin mäystimet ovat kovilla eikä suksi tahdo totella. Hän kertoi, että joutui kuin lapsi oppilaaksi, kun sen alan taitaja, Gallenin maalarituttu Matthias Zdarsky, opetti useamman päivän mutkamäenlaskua. Ensimmäiseksi työnnettiin – ei suinkaan lapikasta vaan – matala hiihtokenkä saranoituun peltilevyyn, joka oli kiinnitetty peltikorvakkeisiin, jotka jatkuivat leveänä peltinä pälään läpi tukevasti yhtenäisenä ja sitten kietaistiin varpaiden yli remmi tiukalle tuohon peltilevyyn.
Vielä kietaistiin peltiin kiinnitetty pitkä metallijousi kengän takaa tiukalle. Sukset olivat norjalaiset lyhyet mäkisukset ja matkaa tehtiin yhdellä sauvalla kalevalaiseen tapaan. Gallen oli kuullut tälle suksilla laskettelulle norjalaisen nimenkin: sla låm eli alamäkilatu. Kummia keksintöjä! Ei kuulosta puuntaitajan tekosilta tuommoinen vieteriplootusuksi! Sitä paitsi mäkien nousu ylös vei koko päivän ja alas oli tultu hujauksessa. – hullua touhua, mutta niin on tuo Gallenkin!
Mathias Zdarsky on kuuluisuus alppimaissa. Hän kehitti alamäkihiihtotyylin.
Zdarskyn oppaan kansi.
Nuorisoseuran talolle olivat Ahoniuksen kutsumat Oittilan ja Hankalan emännät sillä välin laittaneet suomalaisen pöydän Kiljanderin edellispäivän junalla toimittamista ravintolan valmistamista liha- ja kalapadoista sekä aseman perunoista ja lantuista. Gallen johti jälleen joukkoja yhdessä Kiljanderin kanssa. Jälkimmäinen lähinnä trahteerauksen⁶ suhteen, mutta Gallen jo mainostaen kovasti Shemeikan tuloa päiväjunalla. Gallen oli eilen saanut Helsingistä Maryltään korin, jossa oli kilo kastanjoita ja appelsiineja, joita Järnefelt ja Sibelius himokkaasti katselivat. Parasta oli kuitenkin kartonki La Luna- tupakkaa, joka alkoi savuta jo ennen pöytään asettumista. Punaviinipullot olivat emännät vieneet eteiseen, kun luulivat niiden muodon perusteella olevan jotakin lamppuöljyä tai etikkaa. Ahonius toi ne takaisin pöytään, ruuvasi auki ja alkoi kaadella juomalaseihin, emäntien hämmästykseksi. Heitä kummastuttaa myös suuri jauhovakallinen outoja karjalanpiirakoita, joiden menekki herrojen suihin on valtaisa.
Suolahden asemlata 1906 Ahoniuksen ottamassa kuvassa näkyvät vasemmalla Kankaisen Heikin pitämä majatalo ja oikealla 1905 syksyllä aloittanut kansakoulu.
Gallen: Olette kenties huomanneet, että tämä vaatimatoin majatalonne on Suolahden nousevan sivistyksen kehto. Täällä on alkanut nuorisoseura kokoontua innokkaasti ja täällä on myös pieni kirjasto, jota olen huomannut jo herrojen Aho ja Blomstedt tutkineen. Tälle pienelle syrjäiselle kylälle kulttuurin henkäyksen on tuonut eräs herra Jalmari Vesterinen, joka opettajan toimessaan on pannut alulle kehityksen joka rintamalla. Suomalainen Vesterinen valvoo ja kasvattaa kirjastoa, jossa on jo kaksi Aleksis Kiven teosta ja ukko Erkon vahva santarmilaitoksen paiseenpuhkaisija, lentokirjanen Ihmisiksi (Eläköön-huutoja tuvassa). Tänään, kun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura pitää vuosikokoustaan Helsingissä, voimme kohottaa maljamme täällä sisämaan korvessa sykkivän suomalaisen kulttuurin kunniaksi. Eläköön Vesterinen, Eläköön Suolahti, Eläköön Suomi! (kaikki nousevat ja yhtyvät huutoihin) Tämän arvokkaan pienen kirjaston puutteiden täyttäminen on meidän kaikkien tehtävämme. Minä lahjoitan tänne tärkeimmän kaikesta: Kalevalan runot ja niiden selitykset, Suomen Kirjallisuuden Seuran painamana.
Kun Gallen kaivaa Maryn lähettämästä korista pienet Kalevala -kirjaset, Rudolf Ahonius pitää pienen puheen, kiitokseksi Suolahden puolesta, sillä Vesteristä ei ole paikalla. Aho kertoo tutkineensa kirjastoa aamusella ja toteaa laittavansa sinne ensimmäiseksi kohta painosta tulevan Kevät -teoksensa. Blomstedt lupaa lähettää laatikollisen hyödyllisiä oppaita heti, kun kotiin pääsee ja laittavansa kirjeen Vesteriselle ensi tilassa.
⁶ kestitys, tarjoilu
15.3. to klo 14:40
Juna tulee Suolahden asemalle. Sää on seljennyt ja aurinko pilkahtelee pilvien lomasta, pakkasta on hieman alle 10 astetta ja tuulee heikosti lounaasta. Suolahden edustalla näkyy jäällä kymmenittäin eukkoja ja nuoria poikia kulkemassa, pääasiassa suksilla. Kaksi hevosrekeä on tullut jostakin Sumiaisten tai Äänekosken suunnilta. Asemalaiturilla on asema- ja vaihdemiesten lisäksi Rudolf Ahonius virkapuvussaan. Paikalla on myös runsaasti muuta väkeä, sillä tieto on kulkenut runonlaulajien saapumisesta. Lisää on tulossa parinsadan metrin päässä lähellä veturitallia, sillä Iso-Pässi on tuonut Äänekoskelta ja Paatelasta väkeä viisi minuuttia sitten kapearaiteisen pysäkille. Heidän joukossaan ovat kävellen tulossa Ahoniuksen vaimo ja lapset sekä rouva Hammarén. Ison höyryjunan jarruventtiilit puhaltavat komeita kovaäänisiä höyrysuhinoita, ja tulipesän piipusta tuleva paksu savu ohentuu veturin asettuessa laituriin.
Herrakööri kajauttaa Armas Järnefeltin johdolla kuorossa Oskar Merikannon Reppurin laulun, tervehdykseksi junasta purkautuville pitkätukkaisille ja -partaisille kanteletta kantaville ukoille. Muu väki loitontuu ujona paitsi kummallisia tulokkaita, myös outoa laulua. Kun kööri lauloi: ”Karjalan mail kuldakägözet kukkuu, kirikön ristat kiildelöö…” Pedri Shemeikka, Jehkin Iivana ja Iivana Onoila astelevat kuoron eteen ja Shemeikan silmät kostuvat. Merikannon vuonna 1900 säveltämän karjalankielisen runon lauloi viime vuonna kuollut suistamolainen Iivana Härkönen – yksi parhaista runonlaulajista mitä Shemeikka tunsi. Köörissä tosin sanoja oikein muistivat vain Järnefelt, Kajanus, Sibelius ja Blomstedt, ja Aho ei muuten vaan halunnut laulaa.
– Sen tuhkanenät, kiitti Shemeikka laulun loputtua ja vanhat tutut, lyhyt parrakas runonlaulaja ja pitkä Sibelius puvuntakissaan kättelivät kaksin käsin.
Ahoniuksen lapset katselivat äitinsä kanssa sivummalla – varsinkin pikku-Maja ja Ejwind olivat vakavina outoja karvanaamoja nähdessään. Rainer vain hämmästeli innokkaana ja pyrki isänsä takaa lähemmäksi.
SUolahden Asemalla 1906 Pedri Shemeikka ja kaksi muuta runonlaulajaa.
15.3. to klo 16:05
Signe Ahonius oli emäntien ja Kiljanderin avustuksella järjestänyt lavean kahvipöydän. Esiinkaivetusta toisesta ohrapiirasvakasta totesi Shemeikka, että piiroat hyvä. Lisäsi kuitenkin, että nyt on ”koufinhimo” ja Signe ymmärsi vaihtaa pienet kahvikupit runonlaulajille isommiksi. Kohta he palkitsivat hyvät tarjoomukset ja nostivat kanteleet syliinsä. Kolmeen mieheen lauloivat sitten puolisentoista tuntia. Välillä Järnefelt, Kajanus ja Sibelius yrittivät säestää Ahoniuksen pianolla, mutta jotenkin se tuntui pilaavan tunnelmaa nopeasti hämärtyvässä talvi-iltapäivässä. Ahonius sytytteli öljylamppujen sijaan kalliita kynttilöitä, kun ilta ehti. Mutta juna Jyväskylään lähti kello16:15 ja sinne saattoi Ahonius Kiljanderin. Tuli hetken tauko, jona aikana Aho ja Blomstedt haastattivat runonlaulajia kaikenlaisista käytännönelämän asioista, kuten matkojen kulkemisesta, vaatteista, metsästämisestä ja puunveistosta.
Sparre oli nostanut elokuvakoneensa aseman III luokan tyhjentyneeseen odotussaliin ja nosti lakanan etuikkunan verhotangolle Wikströmin avustuksella. Lyhyt elokuvaesitys oli erityisesti lasten mieleen. He eivät malttaneet istua lattialla vaan nousivat seisomaan, jolloin poikien päänvarjot hetkeksi hämmensivät yleislakon katutapahtumia. Esityksen jälkeen pimeys yllätti väen ja spontaanit huudot elokuvan aikana vaimenivat äkisti. Filmi herätti niin paljon ajatuksia, ettei keskustelu tahtonut lähteä käyntiin. Yksi runonlaulajista ilmoitti, että väsymys jo painaa päivän matkailun jälkeen ja yösijalle tekisi mieli. Kohta joukko hajaantuikin. Shemeikka, Iivana ja Onoila saivat nyt yksin Oittilan paikat, kun muut matkasivat nuorisoseurantaloon Niemelään. Siellä jatkettiin yleislakon tunnelmista suuriin suunnitelmiin Suomen tulevaisuudesta. Päätettiin etenkin ottaa Suomen kulttuurielämä suomalaisten haltuun. Sen vuoksi Gallen lähtee heti tarjolla olevaan virkaan Suomen Taideyhdistyksen johdossa. Wikström nostaa suomalaiset aiheet kuvanveiston eturintamaan, Aho laittaa raamatunkäännöksen kaikkien suomalaisten ymmärret-täväksi ja hänen puolisonsa Venny Soldan järjestää Taidetta koteihin – järjestössä kalevalaiset aiheet kaikkien seinille, Järnefelt lähtee Viipurin kapellimestariksi valvomaan itäisen Suomen kulttuuria, Kajanuksen ja Sibeliuksen tehtävä on luoda Bergbomien suomalaisen teatterin jatkoksi suomalaista oopperaa, Sparre luo suomalaisen elokuvataiteen ja Blomstedt nostaa suomalaisen arkkitehtuurin kunniaan.
Mutta aivan ensimmäiseksi Sparren johdolla lähdetään ensi tiistaiksi Turkuun taideyhdistyksen näyttelyyn kunnioittamaan Edelfeltin muistoa.
Kuviteltu kuvaelma -juttusarja kertoo kuvitteellisen tarinan yli sadan vuoden takaa. Tapahtumapaikkana Suolahden Asema ja päähenkilöinä rivistö suomalaisia suurmiehiä.
Teksti: Timo Enäkoski Kuvat: Väksyn arkisto
