ÄKSän joulukalenterin yllätykset on tänä vuonna etsitty Kotiseudun Joulu-lehdistä.
Vanhan Äänekosken Kotiseutuyhdistyksen julkaisemien lehtien sivuilta löytyy tarinoita kotiseudusta höystettynä pienillä joulumielen pilkahduksilla.
Vuoden 1995 lehdessä nähdään muistikuvia Riihivuoren sahasta, muistellaan, kuinka Kovalan tanssilava veti väkeä ja päästään lukemaan Joulupukin harharetkestä.
Kalenterin luukusta tupsahtaa tänään lehden sivulta löytyvä Eeva Nymanin ”Muistorikas lapsuuteni joulu”.
”Oli vuosi 1920. Olin silloin viisivuotias. Veljeni Heikki oli kolme vuotta. Sitten tuli jouluaatto ja isä toi pienen kuusen sisälle. Sen täytyi olla kovin lyhytoksainen, koska vain puolen metrin verran oli tilaa kahden sängyn välissä. Isä teki puusta sellasen ristikon, siihen kuusi ja nauloilla lattiaan kiinni.
Siinä minä veljeni kanssa istuin lattialla. Kylmä laittia paljain jaloin. Ooteltiin joulupukkia ja tulihan se sitten. Sain puusta tehdyn porsaan, ehkä 10 senttiä pitkän ja veli sai pienen koiran, sekin tehty puusta. Siinä lattialla ihailtiin. Mutta sitten tuli se kohokohta, jota en ole koskaan unohtanut. Tuli Esalan Manta ja toi minulle pienen talikynttilän, omatekoisen, sellaisien sormen mittaisen. Antoi minulle nimipäivälahjaksi.
Siinä kylmällä laittalla uunin vieressä katselimme sen pientä tuikkua. Se lämmitti niin ihanasti. Niin lähelle piti katsella, että tukkakin vähän kärähti. Niin kauan istuttiin siinäkunnes se oli palanut loppuun. Olen saanut montakin joululahjaa sen jälkeen, mutta aina palaa se lapsuusjoulu mieleen siellä Hartikan pienen tuvan uunin kupeella. ”