ÄKS

Lokakuun päätös painottaa tapahtumien turvallisuutta – kunta voi tehdä paikallisesti tiukempia rajoituksia

22.09.2020 10:33
Tapahtumajärjestäjiltä vaaditaan muun muassa turvaväleistä huolehtimista.

Lokakuun alusta voimaan tulevan päätöksen mukaisesti yli 50 hengen tilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia. Rajoituspäätöksellä pyritään ennaltaehkäisemään taudin kiihtymisvaihetta ja tiukempien rajoitusten tarvetta. Kunnat voivat tarvittaessa tehdä tarkempia paikallisia rajoituksia, mikäli tartuntatilanne kunnan alueella sitä kokonaisuutena arvioiden edellyttää.

 

Suomen koronavirustilanne ei ole laantunut. Viime viikkojen aikana on todettu yhä enemmän kotimaasta peräisin olevia laajoja tartuntaryppäitä ja joukkoaltistumisia, jotka ovat johtaneet jatkotartuntoihin. Joukkoaltistumisten ja taudin leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontaktiin keskenään.

Tartuntatautitilanteen pahenemisen ennaltaehkäisemiseksi Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on 22.9.2020 päättänyt, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi lokakuussa järjestää sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa syyskuun tapaan silloin, kun tapahtumajärjestäjä pystyy varmistamaan osallistujien turvallisuuden. Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 21.9.2020 päivittämää ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi. Ohjeessa edellytetään muun muassa, että:

  • osallistujien tai seurueiden välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen
  • tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
  • järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.

Epidemian hallinta perustuu paikalliseen ja alueelliseen päätöksentekoon

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätös ohjaa toimintaa yleisellä tasolla. Jos tartuntatautitilanne pahenee äkillisesti, kukin kunta voi tehdä paikallisesti tiukempia rajoituksia epidemian leviämisen torjumiseksi.

Tartuntatautitilanne Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston alueella vaihtelee sekä paikallisesti, että ajallisesti. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettujen tartuntojen määrä on lisääntynyt syyskuun aikana. Muissa Länsi- ja Sisä-Suomen alueen sairaanhoitopiireissä tilanteen voi vielä katsoa sijoittuvan perustasolle. Etenkin Pirkanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirien alueilta saadun tiedon mukaan suuri osa altistumisista on liittynyt tilanteisiin, joissa on kokoontunut suurempi joukko ihmisiä.

Joukkoaltistumisia ja tautiryppäitä on Suomessa tähän mennessä esiintynyt epidemiologisesti erilaisilla alueilla. Ihmiset liikkuvat alueiden välillä paljon, ja erityisesti suurempiin tapahtumiin saavutaan usein paitsi maakuntarajan takaa, myös eri puolilta maata. Vaikka epidemiologinen tilanne vaikuttaa tällä hetkellä rauhalliselta joillakin Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueen alueilla, turvaohjeista ei voida vielä luopua.

Vastaa käyttäjälle Hiiki Peruuta vastaus

  1. Hiiki sanoo:

    Tapahtumat ei ole kellekkään elintärkeitä. Seis nyt niille. Koulu on.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

 

TOIMITUStoimitus@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945
Riina Nygrén
toimittaja 050 337 0028

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

 

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
Max Steffansson – ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy