ÄKS

Matti Tiusanen tanssi yleisön suosikiksi Joulumarkkinoilla

15.12.2013 18:01 (muokattu 15.12.2013 18:51)
Matti Tiusanen tanssiparinsa Riikka Hultin kanssa nousi yleisön suosikiksi lauantaina Joulumarkkinoiden yhteydessä järjestetyssä tanssikilpailussa.
Joulumarkkinoilla tehtiin viime hetken jouluostoksia leivonnaisista lahjoihin ja tanssittiin hyväntekeväisyyden puolesta.

 

Lauantaina 14. joulukuuta järjestetyt perinteiset Joulumarkkinat vetivät kansaa liikkeelle. Painotalon isossa salissa oli tarjolla jos jonkinlaista jouluksi ostettavaa ja kansaa oli liikkeellä mainiosti. Paikalla oli reilu 30 myyntipöytää ja yleisöä riitti koko päiväksi.

– Monet asiakkaat tulivat myös vain katselemaan ja fiilistelemään. Minä olin mukana ensi kertaa. Teen aina kaikki joululahjat itse ja sitten ihmiset alkoivat kysyä, miksen lähtisi myymään askartelujani. Joulumarkkinat oli todella mukava kokemus, käsitöitään myymässä ollut Heidi Rinne kertoo.

Päivällä järjestettiin myös kahdet tanssit, joiden avulla kerättiin rahaa paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Leila Lindellin juontaman tanssikilpailun voittaja ratkaistiin sen mukaan, mikä pari sai yleisön eniten antamaan omastaan.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Matti Tiusanen voitti äänestyksen parinsa Riikka Hultin kanssa. Koskaan ennen hän ei ollut tanssikilpailuun osallistunut saatika sitä tavallista enempää harrastanut.

– Kyllähän minä osaan tanssia, mutta nämä kaksi tanssia olivat minulle uusia. Treenasimme osallistujaporukan kanssa toista kuukautta, yhteensä varmasti puolenkymmentä kertaa. Vaikka täysin leikkimielistähän tämä oli, Tiusanen naureskeli.

Hyvä mieli jäi niin yleisölle kuin Tiusasellekin. Katsojia riitti ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Rahaa kertyi hyvin.

– On tämä hienoa, kun sai tehdä hyvää ja samalla oppi uutta, Tiusanen sanoo.

Markkinoilla järjestettiin myös huutokauppa, johon paikalliset yritykset olivat lahjoittaneet tavaraa. Myös huutokaupan tuotot suunnataan suoraan Äänekosken vähävaharaisille perheille joulumieltä tuomaan.

Katso Matti Tiusasen ja Riikka Hultin tanssi videolta täältä:

Heidi Rinne valmisti markkinoille myytäväksi muun muassa tonttuja, mustikanvarpukransseja ja pipoja. Pienet enkelit tekivät kauppansa niin, ettei niitä montaa kotiin enää ollut vietävänä.

Keskuskoulun 5B- ja C-luokilla oli arpajaistensa pääpalkintona piparkakkutalo.

Keskuskoulun 5B- ja C-luokilla oli arpajaistensa pääpalkintona piparkakkutalo.

Mervi Porrassalmi myi Painotalolla ympäri Suomea tunnettuja korujaan. Pöytiä pitivät niin yksityiset ihmiset kuin järjestöt ja yhdityksetkin. Myös Urhon junnut olivat ahkerina markkinoilla.

häyhä huutokauppaa

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy