ÄKS

Metsä Groupin biotuotetehtaan vuosihuoltoseisokissa todettu koronatartunta – 30 karanteeniin

21.10.2020 13:59 (muokattu 24.10.2020 20:03)
Vuosihuoltoseisokin aikana tehdasalueella työskentelee oman henkilöstön ja tehdasalueella pysyvästi toimivien alihankkijoiden lisäksi noin 1 400 yhteistyökumppanin edustajaa.Arkistokuva: Sami Karppinen

Kaikille Äänekosken biotuotetehtaan vuosihuoltoseisokkiin saapuville palvelutoimittajien työntekijöille tehdään koronatesti. Testausvaatimuksen tuloksena tehtaalla päästiin oireettoman koronatartunnan jäljille hyvin varhaisessa vaiheessa.

 

Äänekosken biotuotetehtaan vuosihuoltoseisokissa maanantaina 19. lokakuuta työskennelleellä palvelutoimittajan työntekijällä on todettu oireeton koronavirustartunta.

– Henkilö oli aloittanut työt tehdasalueella, sillä hän oli saanut negatiivisen pikatestituloksen ennen tehdasalueelle siirtymistä. Pikatestin kanssa samanaikaisesti otettu PCR-testitulos osoittautui kuitenkin myöhemmin positiiviseksi, tehtaanjohtaja Ilkka Poikolainen kertoo.

Positiivisen testituloksen saaneen henkilön lähikontaktikartoitus tehtiin välittömästi, kun tieto positiivisesta testituloksesta tuli.

– Altistuneita henkilöitä oli yksittäisistä työryhmistä kahdesta eri yrityksestä. Mahdollisiksi lähikontakteiksi määriteltiin yhteensä 30 henkilöä, jotka ohjattiin pois tehdasalueelta ja terveysviranomaisten karanteenimenettelyyn. Viranomaisille toimitettiin tarkat nimilistat ja prosessi jatkui heidän kauttaan. Lisäksi tarvittaviin sosiaali- ja taukotiloihin tehtiin desinfiointisiivous. Raportoimme tapauksen tartuntatautiviranomaisille viranomaisten kanssa sovitun toimintamallin mukaisesti. Lisäksi tiedotimme tapauksesta kyseisten henkilöiden yksilönsuojaa kunnioittaen sisäisesti tehdasalueen vakituisille työntekijöille ja urakoitsijoiden yhteyshenkilöille, jotka viestivät asiasta eteenpäin seisokkihenkilöstölle.

Biotutuotetehtaalla ollaan aikataulutettu tiettyjä töitä uudelleen, mutta tehtaan kokonaisseisokkiaikatauluun tapauksella ei ole vaikutusta.

– Kaikkien palvelutoimittajien testaamisella, tehdasalueella ennakkoon tehdyillä rajauksilla ja nopealla reagoinnilla henkilön lähikontaktien kartoittamiseen ja karanteeniin ohjaamisella on estetty tartuntaketjujen syntyminen sekä varmistettu tehdasalueella työskentelevien henkilöiden turvallisuus, Poikolainen painottaa.

Metsä Groupissa noudatetaan tarkkoja hygienia- ja maskiohjeita ja turvavälejä.

– Vältämme myös lähikontakteja. Tartuntaketjujen ehkäisemiseksi toteutamme jokaiselle seisokkiin saapuvalle henkilölle terveyskyselyn ja painotamme ainoastaan täysin oireettomana työskentelyä tehdasalueella. Jokaiselta ulkopuolelta tulevalta seisokkityöntekijältä vaaditaan negatiivinen koronatestitulos ennen tehdasalueelle pääsyä, Poikolainen sanoo.

Merkittävä osa työntekijöistä on testattu jo ennen Äänekoskelle tuloaan, ja loput testataan heidän saapuessaan paikalle. Vuosihuoltoseisokin aikana tehdasalueella työskentelee oman henkilöstön ja tehdasalueella pysyvästi toimivien alihankkijoiden lisäksi noin 1 400 yhteistyökumppanin edustajaa. Metsä Fibren Äänekosken tehtaan koronatestauspisteen kautta on testattu kaikkiaan noin 800 henkilöä sekä pikatestillä että varmentavalla PCR-testillä. Loput henkilöistä on testattu etukäteen esimerkiksi heidän oman työterveyshuollon kautta. Tässä vaiheessa lähes kaikki palvelutoimittajat on koronatestattu.

– Edellytämme kasvomaskien käyttöä tehdasalueella. Lähikontaktien minimoimiseksi tehdasalueelle on myös tehty seisokin ajaksi osastokohtaiset kulkureitit ja nimetyt sosiaali- ja ruokailutilat seisokkityöntekijöille. Lisäksi olemme ohjeistaneet yhteistyökumppaneita tehdasalueen ulkopuolella tapahtuvaan majoitukseen ja ruokailuihin liittyvissä asioissa tartuntaketjujen välttämiseksi myös vapaa-ajalla. Teemme myös erittäin tiivistä yhteistyötä paikallisten terveysviranomaisten kanssa. Tavoitteenamme on varmistaa kattavien ennakoivien toimenpiteiden avulla oman henkilöstön, yhteistyökumppaneiden ja ympäröivän yhteiskunnan turvallisuus, Poikolainen kertoo.

Äänekosken biotuotetehtaan vuosihuoltoseisokki siirrettiin koronapandemian vuoksi keväältä tähän ajankohtaan.

– Tehtaan turvallisen ja tehokkaan toiminnan varmistamiseksi seisokkiaikana tehtävät huolto-, puhdistus- ja kunnossapitotyöt täytyy tehdä säännöllisin väliajoin, ja tämän vuoksi seisokki toteutetaan nyt loppuvuoden aikana. Tämän siirron ansiosta saimme lisäaikaa niiden poikkeustoimien toteuttamiseen, joita korona-aikana toteutettavan seisokin turvallinen läpivieminen edellyttää, Ilkka Poikolainen sanoo.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy