ÄKS

Metsä Woodin vaneritehtaalla ei lähdetä sopuun hinnalla millä hyvänsä: ”Henki on vahva”

27.01.2020 11:22 (muokattu 27.01.2020 11:23)
Suolahden Metsä Woodin tehtaiden varapääluottamusmies Juho Toikkanen, pääluottamusmies Osmo Kääriäinen ja työsuojeluvaltuutettu Pasi Hartikka seisovat vahvana lakon takana.
Metsä Woodin Suolahden vaneritehtaan pihamaa on hiljainen.Teollisuusliiton asettaman lakon vuoksi on tasainen tehtaan humina Lastuniemessä vaiennut. ÄKS kävi ensimmäisessä lakkovahtivuorossa.

 

Piipusta tupruttaa savu, se on merkkinä siitä, että voimalaitos on lakon ulkopuolella ja tuottaa moneen talouteen lämpöä. 

Lakko alkoi maanantaina 27. tammikuuta ja kestää helmikuun yhdeksänteen päivään. 

– Mikäli neuvottelun tulosta ei synny, lakko jatkuu vielä viikon tämän jälkeenkin, pääluottamusmies Osmo Kääriäinen kertoo. 

Kääriäinen kertoo, ettei rikkureita ole näkynyt. Rivit ovat työntekijäpuolella suorana lakon suhteen. 

– Nyt kun joudumme ylläpitämään työtaistelua, ei siitä periksi anneta. Ei olla myöskään valmiina sellaisiin voimakkaisiin heikennyksiin, jota työnantajapuoli on meille tarjoamassa. Henki on vahva, mutta kaikilla on toiveena, että sopu syntyy ja tilanne pääsee normalisoitumaan. 

Kääriäisen yli 40-vuotisen työuran aikana ei ole Suomessa näin massiivisiin lakkotoimiin ajauduttu. Äänekoskella seisoo myös Metsä Boardin ja Metsä Fibren tehtaat. 

– En muista tällaista tilannetta omassa työhistoriassa olleen koskaan. Tämä kierros on aivan älytön, en puhu pelkästää mekaanisesta, vaan myös muista. Paperiliitto aloitti myös tänä aamuna lakon. Kemianteollisuudella on parhaillaan lakkoneuvottelut käynnissä. 

Neuvottelut on aloitettu jo lokakuun alussa. 

– Silloin tapasimme ensimmäistä kertaa neuvottelukuntina. Pidän käsittämättömänä, että Metsäteollisuus ry:llä ei ole edes halua lähteä rakentamaan kanssamme työehtosopimusta yhteisesti ja yhteisessä hengessä. Heillä on ollut tiukka linja siitä, että heikennykset pitää saada läpi. 

Kääriäinen ei voi käsittää, kuinka työnantaja on ajamassa kustannuskilpailukykyä. 

– Verrataan ulkomaisiin toimijoihin ja sanotaan, että suomalainen työ on kallista verrattuna kilpailijamaihin. Ihmettelen lausuntoja siitä, että suomalaiset tekevät lyhyempää työaikaa kuin Ruotsissa, niin se ei pidä paikkaansa. Myös suomalaisten palkkatasoa pidetään korkeana – sekään ei pidä paikkaansa. Tämä on mediapeliä, Kääriäinen sanoo. 

Sopu halutaan löytää, se tulee varsin selväksi. 

– Mutta siihen emme lähde hinnalla millä hyvänsä. Lakko on äärimmäinen keino, ja nyt ollaan lakossa. Toivon, ettei tarvitse taistella kolmea viikkoa, vaan että sopu saadaan aikaiseksi ennen tätä. Toivon, että työnantajajärjestö lähtee kanssamme neuvottelupöytään, sillä meillä on halu neuvotella ja löytää hyvä ratkaisu, joka tyydyttää molempia osapuolia. Kiky-sopimuksen 24 talkootuntia on jo tehty. 

Varapääluottamusmies Juho Toikkanen kiittelee kentällä olevia vahvoja rivejä.

– Kikystä on puhuttu kolmen vuoden ajan jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa. Viesti on ollut se, että siitä pitää päästä irti. Aikasemmin olimme kolme päivää lakossa, ja tänä aamuna alkanut lakko osoittaa sen, että tosissaan ollaan. Yhtään rikkuria ei ole näkynyt, vaan olemme äärimmäisen yksimielisiä. On poikkeuksellista, että millä on ollut näin vahvat rivit, ja voin olla vain ylpeä omista työkavereistani, Juho Toikkanen sanoo. 

Työsuojeluvaltuutettu Pasi Hartikka pitää ratkaisun venymistä ilkeänä tilanteena. 

– Ne ei osaa tehdä ratkaisuja, emmekä mekään. Ei tämä kenenkään onni ole, mutta omista eduista pitää taistella. Jos tarve vaatii, niin kolme viikkoa täällä ollaan. Nyt taistellaan, Hartikka sanoo. 

Suolahden tehtailla lakon piirissä on noin 400 työntekijää, Metsä-Woodin henkilöstöä noin 360 ja loppu koostuu tukilakossa mukana olevaa kunnossapitoa ja kaksi ulkopuolista yrittäjää. 

Vastaa

  1. Järki sanoo:

    Miksi on lakkovahteja?

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy