ÄKS

Mielipide: Äänekoski-ilmiö – kehittyä vai näivettyä?

25.10.2021 12:31
Vierivä kivi ei sammaloidu, muistuttaa Leila Lindell mielipidekirjoituksessaan.

Kunnissa mietitään parhaillaan kiihkeästi, kuinka edistää kunnan elinvoimaa ja näivetytäänkö vai kehitytäänkö. Äänekosken strategiatyötä tehdään syksyn aikana uudella tapaa. Kurkotamme kuuden vuoden päähän, vuoteen 2028 ja mietimme, mitä meidän ihmisten, kuntatalouden ja ympäristön hyvinvointi silloin edellyttää, mitkä teemat meitä ohjaavat ja minne haluamme päästä. Äänekosken päättäjät haluaa haastaa tähän työhön kaikki äänekoskelaiset. Nyt on oikea aika vaikuttaa. Osallisuus ja osallistaminen on tässä prosessissa keskiössä.

Syksyn aikana tehtävään työhön on kutsuttu mukaan kaikki – alkuvuodesta 2023 sitten poliittiset päättäjät hyväksyvät strategian ja päättävät mihin suuntaan lähdetään. Äänekoski-ilmiö -sivusto on Äänekosken kaupungin verkossa, alusta osallistumiselle ja kaupunkilaisten äänelle päätöksenteossa.

Äänekoski-ilmiöstä tulee mieleen ensimmäiseksi metsäteollisuuden investoinnit paikkakunnalle. Biotalouteen liittyvät asiat, mutta se on paljon muuta. Se on Äänekosken postitiivisten palveluiden näkysälle tuomista ja heikkojen lenkkien tiedostamista ja korjaamista. Kaupungilla on erittäin tärkeä rooli tuottaa elinvoimaa sekä vahvistavia fasiliteettejä.

Äänekosken on tehnyt viimeisten vuosien aikana rohkeita tulevaisuuteen suuntautuneita päätöksiä mm. jäähalli- ja ylipainehallihankkeiden toteuttamisesta, liikuntatalon peruskorjauksesta sekä koulujen rakentamisista. Näillä on vahvistettu niin pito- kuin vetovoimaakin.

Vain rohkeilla tulevaisuuteen suuntautuvilla päätöksillä edesautamme kotikuntamme kehittymistä ja ehkäisemme näivettymistä. Meillä ei ole varaa jäädä näivettymään ja lepäämään laakereillemme. Hoito tutkimusten mukaan on tauti mikä tahansa kesto- ja voimaharjoittelun hoitoyhdistelmä johtaa ihmisten toimintakyvyn paranemiseen. Sillä, että kuntalaisia aktivoidaan ottamaan kantaa, osallistumaan ja heille luodaan edellytykset liikkumiseen ja itsestään huolenpitoon, on myös merkittävä kansantaloudellinen merkitys. Vierivä kivi ei todellakaan sammaloidu.

Leila Lindell,kaupunginvaltuuston jäsen (kesk.)

 

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy