ÄKS

Mielipide: Ajatuksia seurakuntavaaleihin

08.11.2022 12:11

Pidän tärkeänä kirkon  kristillisten perinteiden ja arvojen vaalimista ja niiden tuomisesta näkyväksi ihmisten arjessa.   Seurakunnan taloutta, henkilöstöä jakiinteistöjä koskevat suunnitelmat ovat tärkeitä tulevaisuuden kannalta. Tarvitaan strategista näkemystä ja ajattelua toiminnan kehittämiseen.

Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu lähes3,7 miljoonaa ihmistä. Tähän joukkoon mahtuu hyvin eritavoilla kirkosta ajattelevia ja maailmaa näkeviä ihmisiä. Kunnioittamalla ja kuuntelemalla toisiamme mahdummesaman katon alle. Tässä ajassa pitää löytää enemmän yhdistäviä kuin erottavia tekijöitä seurakuntalaisten kesken.

Ihmisten auttaminen ja rakastaminen olivat Jeesuksentoiminnassa ja opetuksessa keskeistä. Siksi diakonia, auttamistyö, on kirkon ytimessä. Tutkimusten mukaankirkolta myös odotetaan eniten sitä, että se huolehtiiyhteiskunnan vähävaraisista ja heikossa asemassaolevista.

Näiden seurakuntavaalien teemana on : Jumalanedessä jokainen meistä on uskottu, toivottu, rakastettu.Suomalaisessa luterilaisessa perinteessä tärkeinä arvoina ovat olleet Koti, Uskonto ja Isänmää. Nämä ovat mielestäni kestäviä, puolustettavia arvoja nyt ja tulevaisuudessa.

Olli Jämsén, seurakuntavaaliehdokas

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy