Entisenä äänekoskelaisena olen suurella mielenkiinnolla Äks:n nettisivuilta lueskellut Äänekosken kuulumisia. Viime aikoina keskustelun aiheeksi näyttää nousseen kaupungin nuorisopalveluiden toimintamallit ja linjaukset. Aihe kiinnostaa kovasti, koska itsekin työskentelin nuorisotyöntekijänä jonkin aikaa kyseisessä organisaatiossa.
Kuten Jouni Sohlman mielipidekirjoituksessaan kirjoittaa, jotain perin omituista asioissa on. Oman kokemukseni, noin 7 vuoden takaa, pohjalta voin sanoa, että nuorisopalvelut ei ole kovinkaan tasapainoinen ja selkeästi johdettu yksikkö. On muuten ainoa työpaikka tähänastisella työurallani, jonka vuoksi olen joutunut turvautumaan ammattiapuun saadakseni pään pysymään kutakuinkin kuosissa.
Nuorisosihteeri on erittäin aktiivinen ja innovatiivinen ihminen. Aina löytyy uusia ideoita ja suunnitelmia. Hieno ja kunnioitettava piirre, oikeasti. Mutta, mikäli uusia ideoita tulvii yli äyräiden, on työntekijä aika ahdistuneessa tilassa. Kaikenlaisia hienolta kuulostavia juttuja pitäisi toteuttaa, mutta samalla pitäisi huolehtia myös ns. perustyöstä, nuorisotilojen toiminnasta ja aukiolosta. Näillä hienoilta kuulostavilta jutuilla omakohtaisesti tarkoitan mm. sukelluskursseja, Äänekosken Amazing Racea ja mäkiautokerhoa. Paperilla näyttää hienolta, mutta jos osallistujia on äärimmäisen vähän, niin pistää miettimään, että onko välttämättä ihan tarpeellisia. Toki, jos rahaa ja työntekijöitä riittää, niin mikä ettei?
Silloin nuorisopalvelun ilmapiiriä leimasi myöskin suuri vastakkainasettelu Äänekosken ja Suolahden taajamien välillä. Ilmapiiri oli vähintäänkin räjähdysaltis. Nuorisosihteerille sana ”Suolahti” tuntui olevan kirottu. Itse satuin kovasti kunnioittamaan ja ihailemaan silloisten Suolahden työntekijöiden työskentelytapaa ja asennetta. Kyseinen asenne ei ollut omiaan helpottamaan työilmapiirin jännitettä. Erittäin paljon kului työaikaa erilaisiin palavereihin, joissa yritettiin ensinnäkin päästä kaikki saman pöydään ääreen puhuttamakaan yhteisen sävelen löytämisestä.
Kansainvälisyys oli jo tuolloin nostamassa päätään Äänekoskella. Muistan eräänkin parin päivän työmatkan Tallinnaan. Matkalle osallistui edustajia useammasta ammatillisesta ryhmästä. Oli edustettuna ainakin nuorisopalvelut, koulu ja poliisikin. Oli mukana myös kaupunginvaltuuston pj. Ajatus yhteisestä tapaamisesta ja yhteistyöstä sinällään tuntui jo silloin vallan mainiolta. Ihmetystä herätti tapaamispaikaksi valikoituneen Tallinnan funktio asiassa. Vieläkään asia ei ole täysin auennut minulle. Tokihan tästä reissusta kertyi ihan mukavasti vapaita ja erilaisia korvauksia. Samat asiat olisi kuitenkin pystytty käsittelemään luultavasti jopa paremminkin ja virkeämpien ihmisten kesken esimerkiksi nuorisokeskusken kokoustilassa. Vaikka mukavaahan se oli käydä ulkomailla virkistäytymässä ja nauttia täysihoidosta.
Yhdessä kollegani kanssa saimme nuorisotilojen kävijämäärää nousuun ja nuoret tuntuivat viihtyvän seurassamme. Suurimpana saavutuksenani pidän senaikaisen Wanted-ryhmän ”eloonherättämistä”. Uusia jäseniä tuli mukaan kovasti ja nuoriso osallistui aktiivisesti nuorisotilojen toiminnan kehittämiseen. Päädyin kuitenkin irtisanoutumaan työstäni kuultuani, että minun työpaikkani oli luvattu toiselle ihmiselle. En kuullut asiaa esimieheltäni kuten olisi saattanut olettaa, vaan jostain aivan muualta. Tämä oli kova kolaus sillä hetkellä. Katsoin, että oli aika hypätä veneestä ja suunnata kohti uusia haasteita. Jälkikäteen olen kuullut, että työntekijöiden ovet ovat käyneet jatkossakin melko tiheään tahtiin. Ei kyllä aiheuta tämä tieto minkäänlaista shokkireaktiota minussa.
Tämmöisiä muistoja heräsi mieleeni, kun lueskelin Äks:n sivuilta nuorisotoimea koskevia kirjoituksia. Toivon, että asiat ovat menneet avoimempaan ja toimivampaan suuntaan. Äänekoskella on sen verran mahtavia nuoria, että he ansaitsevat vain parasta!
Pasi Haarala,
yhteisöpedagogi
