25.09.2013 22:02 (muokattu 26.11.2013 10:45)
Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kävi luennoimassa Äänekoskella täpötäydelle valtuustosalille. Oli ilo kuunnella viisasta, leppoisaa, hauskaa miestä. Sinkkonen välitti omalla rennolla olemuksellaan yleisölle hyvän ilmapiirin. Vaikka Sinkkonen käsitteli vaikeita asioita, mies oli täynnä huumoria ja välillä yleisö nauroi ääneen! Sinkkonen sanoi että lapsia pitäisi kosketta ja halailla, hänen mukaansa lapsi ei pilaannu koskemisesta ja halailusta. Sinkkosen mielestä vanhemmat, etenkin miehet eivät koske tai halaille tarpeeksi lapsiaan. Jokainen lapsi tarvitsee hellyyttä, läheisyyttä ja aikaa. Moni nykyinen isä kertoo, ettei ole aikanaan saanut hellyyttä ja rakkautta omalta isältään, ja haluaa nyt katkaista tämän kierteen. Hellät sanat ovat tulleet yleensä äidiltä, mutta tilanne on muuttumassa.
Kaikki me tiedetään että Suomi on EI-kosketuskulttuuri. Halaaminen tai pelkkä kosketus vaikka olkapäähän on positiivinen kokemus. Kosketus antaa turvaa ja hyväksymisen tunteen omasta kehosta, omasta itsestä, se viestittää hyvin paljon. Me tarvitaan jokainen päivittäin kosketusta. Lasta ja pitäisi rakastaa sanoilla ja teoilla, Sinkkonen rohkaisee vanhemmat näyttämään tunteita.
Sinkkonen vertaa itsetuntoa vesisäiliöön, jonka pinta vaihtelee. Vesisäiliötä ei voi täyttää tyhjillä kehuilla, vaan läsnäololla, hellyydellä ja turvallisuudella. Sinkkosen mielestä kasvatuksen suurinharha on, että se voisi sujua vain positiivisten tunteiden vallassa. Lapsella ja nuorella pitäisi olla vähintään yksi aikuinen johon hän voi luottaa ja tuntea olonsa turvalliseksi, oliko se sitten äiti, isä, futisvalmentaja tai vaikkapa naapurin mummo.
Ilídio Flores
Aiheeseen liittyy
Naapurin mummo on katoava luonnonvara.. ja niin tarpeellinen.
Mukava kuulla, että illassa oli porukkaa hyvin. Oivallisesti ytimessä ja tässä ajassa oltiin!