ÄKS

Mielipide: Jälkipyykkiä Liimattalan tuulivoimakaavasta 

15.08.2022 09:04

Energiequellen toimitusjohtaja Nils Borstelmann purkaa katkeraa pettymystään Liimattalan tuulivoimalakaavan lopettamisesta tiedotteessa, joka julkaistiin Äksän nettisivulla 3.8.2022 ja Sisä-Suomen lehden netissä 13.8.2022. 

https://aksa.fi/tiedote-energiequelle-ottaa-aikalisan-liimattalan-tuulivoimahankkeessa/
https://www.sisasuomenlehti.fi/paakirjoitus-mielipide/4784855

Äänekosken kaupunginhallituksella ei kuitenkaan ollut velvollisuutta hyväksyä kaavaa. Sillä oli oikeus lopettaa kaavan valmistelu missä vaiheessa tahansa. Koohoo teki normaalin omaan toimivaltaansa kuuluvan laillisen päätöksen. Energiequelle näyttää uskovan, että jos kaava olisi viety valtuustoon, niin olisi tullut eri päätös? Oliko yhtiöllä syytä odottaa ns. ”ostoääniä” valtuuston äänestyksessä? Valtuutetuista 2/3 oli luvannut jo vaalikoneessa olevansa kaavaa vastaan. Sama hylkäyspäätös olisi siis tullut myös valtuustossa. 

On uskomatonta, että Borstelmann kehtaa väittää Energiequellen kuunnelleen asukkaita Liimattalan tuulivoimalakaavaa suunnitellessaan. Konginkankaan kyläyhdistyksen tekemässä asukaskyselyssä yli 84% vastusti hanketta ja lisäksi sadat ihmiset allekirjoittivat vastustavia mielipidekirjoituksia. 

Nyt Energiequelle ilmoittaa ottavansa aikalisän Liimattalan tuulivoimahankkeessa. Äänekoskella urheilukaupunkina tiedetään, että aikalisä otetaan pelin ollessa käynnissä, ei pelin päätyttyä. Energiequellella ei ole mitään laillista perustetta jatkaa Liimattalan tuulivoimahanketta, kun kaava on lopetettu. 

Mitä Borstelmann siis tarkoittaa aikalisällä? Ilmeisesti yhtiö odottaa seuraavien vaalien yli ja toivoo, että Äänekoskelle valittaisiin sellainen koohoo ja valtuusto, joita se voisi helpommin ohjata omien intressiensä puolustamiseen. Äänekosken nykyinen kaupunginhallitus ei ollut ”ostettavissa” vaan se teki hylkäyspäätöksen kaupungin ja asukkaiden näkökulmasta ja näiden parhaaksi. 

Mitä keinoja Energiequelle aikoo ns.”aikalisänsä” jälkeen Äänekoskella käyttää? Onko toimintatapa ”UKL” eli uhkailu, kiristys ja lahjonta? Energiequellen tiedetään käyttäneen Suomessa aikaisemmissa hankkeissaan hyvin kyseenalaisia keinoja ja toimineen ns. harmaalla alueella. (https://yle.fi/uutiset/3-9924667). 

Energiequellen projektijohtaja Karl Schultheis sanoi 30.11.2021 Konginkankaalla pidetyssä tiedotustilaisuudessa asukkaille: ”Me tiedämme, että teitä harmittaa, mutta meille tämä on vain bisnestä, kapitalismia.” Nyt sanomme samat sanat Energiequellelle, tällaista on bisnes, aina ei voi voittaa. Kaavoitussopimuksessa Energiequelle on hyväksynyt, että kaavahakemus voidaan hylätä, yhtiölle aiheutuu silloin kustannuksia ja sopimus raukeaa.

Borstelmann kysyy, miksi peli vihellettiin poikki kalkkiviivoilla? Asukkaat sen sijaan ihmettelevät: miten on mahdollista, että kaava ylipäänsä eteni näin pitkälle? Tiedossa oli asukkaiden kuin myös kaupunginhallituksen ja valtuuston enemmistön vastustus. On ilmennyt, että koohoo olisi jo aiemmin lopettanut kaavan, mutta heitä peloteltiin henkilökohtaisella vahingonkorvausvastuulla, mikäli kaava äänestettäisiin nurin hallituksessa. Tämän takia kaupunginhallituksen ”oli pakko” äänestää kaava jatkoon. Hallintojohtaja Aleksi Heikkilä kumosi lopulta tämän korvausvastuu-asian Sisä-Suomen lehden haastattelussa kertomalla, ettei mitään korvauspykälää ole. 

Joku siis on johtanut kaupunginhallitusta tarkoituksellisesti harhaan antamalla valheellista tietoa. Asukkaat epäilivät Energiequellen painostaneen ja uhanneen oikeustoimilla, mutta näin ei ollutkaan. Onko Energiequelle kuitenkin ohjannut kaavoitusprosessia kulisseissa? 

Herää kysymys, kuka tai ketkä ovat painostaneet ilmeisesti koko kaavoitusprosessin ajan päättäjiämme äänestämään Liimattalan kaavan puolesta? Oliko joku koohoon jäsenistä tai muista kokouksiin osallistuneista Energiequellen äänitorvi, joka yritti väkisin estää kaavan lopettamisen ja varmistaa sen viemisen valtuustoon? 

Liimattalan tuulivoimalakaava näyttää siis edenneen kalkkiviivoille valheellisen tiedon ja henkilökohtaisella korvausvastuulla uhkailun perusteella. Kun totuus valkeni kaupunginhallitukselle, niin enemmistö (6-3) päätti 6.6.2022 kokouksessa lopettaa kaavan käsittelyn. Matti Virtanen (vas), Kari Kiiskinen (sd), Jorma Kiviranta (kok) ja kaupunginjohtaja Matti Tuononen jättivät eriävän mielipiteensä pöytäkirjaan. 

Energiequelle vaati oikaisuvaatimuksessaan, että koohoon täytyisi muuttaa tekemänsä hylkäyspäätös hyväksytyksi. Tätä vaatimusta kannattivat Matti Virtanen (vas) ja Tommi Lunttila (kok). Hallintojohtaja Heikkilän esitys oikaisuvaatimuksen hylkäämisestä kuitenkin voitti äänin 7-2. Virtanen ja Lunttila jättivät pöytäkirjaan eriävän mielipiteen.   

Äänekoski-ilmiön mukaisesti päätöksenteko on avointa. Tämä prosessi osoittaa, että näin ei ole. Onko Äänekoskella ns. hyvä veli-järjestelmä, joka estää avoimen tiedonkulun? Kuka tässä suojelee ja ketä? Ja miksi? On peiliin katsomisen paikka. 

Asukkaina vaadimme avoimuutta myös tässä asiassa ja vastauksen kysymykseen: Miten näin on voinut tapahtua? Kuka/ketkä antoivat harhaanjohtavaa tietoa ja miksi? Tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin, totuus tulee aina julki.

Ira Viikari
Juhani Lamberg
Jukka Lohtaja
Marko Kyläniemi
Matti Liimatainen
Raili Rauhala
Sami Kalliokoski
Satu Lamberg
Satu Vainiontaus
Tanja Rämä

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy