Toimi Kankaanniemi syytti virheellisesti vasemmistoliittoa leikkauksista (Ksml 31.3.). Hän tunnustaa, että vasemmistoliitto lähti hallituksesta, kun kokoomuksen johdolla ryhdyttiin leikkaamaan kaikista pienituloisimmilta. Meille ei käynyt hallitusohjelman rikkominen ja työttömien, eläkeläisten ja opiskelijoiden toimeentuloon kajoaminen.
Kankaanniemi unohtaa, että heti hallituskauden alussa vasemmistoliiton toimesta kaikkein köyhimpien ihmisten asemaa kyettiin korjaamaan mm. nostamalla työttömän perusturvaa ja toimeentulotukea, korottamalla asumistukirajoja ja poistamalla työmarkkinatuen tarveharkinta.
Mitä perussuomalaiset tekivät jytkynsä jälkeen? Kieltäytyivät vastuusta jäämällä oppositioon!
Kankaanniemi yhdistää yhteisöveron 800 miljoonan alennuksen leikkauksiin. Leikkausten aiheuttaman työttömyyden sijasta yhteisöveron alennuksen piti valtiovarainministeriön mukaan parantaa työllisyystilannetta.
Kankaanniemikin epäilee aiheellisesti alennuksen vaikutuksia, mutta olisi silti halunnut veroa maltillisesti alennettavan – vaikka veron laskeminen oli käytännössä vain tulonsiirto osinkojen nostajille ja huono kompromissi. Se olisikin peruttava.
Vasemmistoliiton linja on elvyttää – ainoana eduskuntapuolueena Suomessa. Suomen julkinen velka on kehittyneiden maiden pienimpiä. Työllistävät investoinnit nyt maksavat itsensä pian takaisin lisääntyvinä verotuloina ja alentuvana työttömyytenä. Suomen pankki mahdollistaa voimakkaan talouselvytyksen toimillaan, jotka ovat painaneet valtiolainojen korot negatiivisiksi.
Lama voidaan voittaa elvytyksellä. Tässä myös Mauri Pekkarisen epäsuora arvostelu Juha Sipilän leikkausintoa kohtaan on tervetullut ulostulo. Pekkarinen raottaa keskustan sisäistä erimielisyyttä talouden suuresta linjasta.
Kankaanniemen perussuomalaiset sen sijaan esittivät eduskunnassa Teuvo Hakkaraisen johdolla ja kolmenkymmenen kansanedustajan voimin pakkotöitä nuorille työttömille. Perussuomalaisten mallissa pakotettaisiin yrityksiin töihin ilman palkkaa, ensimmäiseksi Viitasaarella, Pihtiputaalla ja Kinnulassa. Kun Kankaanniemi perää työllisyysvaikutuksia tehdyiltä päätöksiltä, on muistettava kylmän oikeiston perussuomalainen vaihtoehto, sellainen on Kankaanniemen puolueen palkaton pakkotyö.
Eila Tiainen
kansanedustaja (vas.)
Jyväskylä
Juho Kautto
kansanedustajaehdokas (vas.)
Äänekoski
Kautto ja kumppanit maksattaa velanoton lapsillaan. Hävetkää !