ÄKS

Mielipide: Kaavoitus määrittelee tulevaisuutemme

05.05.2022 19:18

Elämme käsittämätöntä aikaa, mutta edellyttäkö se kaupunginjohtaja Tuonosta arvostelemaan demokraattisesti syntynyttä päätöstä kaupunginhallituksessa. Kaupunginjohtajan mielestä osa meistä on ollut päättämässä järjenvastaisesti lausuntoa valmisteilla olevaan uuteen maakuntakaavaan.(SSL 3.5.22)

Ymmärrän kaupunginjohtajan näkemyksen, kuntatalouden näkymät eivät ole ruusuiset.
Kyse on kaupunginhallituksessa annetusta lausunnosta valmisteilla olevaan maakuntakaavan jonka kaupunginhallitus antoi Keski-Suomen maakuntakaavaan 2040 tuulivoiman osalta ja missä osoitetaan merkittävät tuulivoimaloiden tuotantoon sopivat alueet.
Uuden maakuntakaavan esityksen mukaan niitä on Keski-Suomessa 21 ja Äänekoskella 3.
Lausunto oli muutosesitys pohjaesityksestä joka maakuntakaavasta kaupunginhallituksessa annettiin ja jossa järki ei mielestäni päättäjiltä ollut kadonnut.
Lausunnossa Äänekoski ei halua alueelleen maakuntakaavaan esitettyjä kolmea suurta seudullisesti tuulivoimatuotantoon soveltuvaa aluetta,eikä tuulivoimaa alueelleen. Kaupunginjohtajan pohjaesityksenä olisi maakuntakaavaan olisi lausuttu, Äänekoski jättää tilaa tuulivoiman kehitykselle merkittäville tuulivoima-alueille.
Muutosesitys pohjaesitykseen tuli tiukasti tuloksella 5-4 vastustajia oli yksi enemmän. Sellaista se on demokratia.
Kiitosta päätöksestä on tullut ympäri Suomea, sillä tuulivoima puhuttaa nyt monessa kaupungissa ja kunnassa.
Jokainen päätöksenteossa mukana oleva tietää ,että kaupungilla/kunnalla on kaavoitusmonopoli josta päättää kaupunginvaltuusto, ei siitä päätä maakuntavaltuusto. Myöskään maakuntakaavassa tietylle alueelle osoitettu tuulivoimaloiden alue tai tuuulivoimayhtiöiden kanssa tehty kaavoitussopimus eivät velvoita kuntaa hyväksymään alueelleen tietynsisäillöistä yleiskaavaa.
Kunnalla on vastaava harkintavalta myös sen päättäessä jonkun tietyn alueen kaavoituksen keskeyttämisestä tai lopettamisesta.
Uuden valmisteilla olevan maankäyttö -ja rakennuslain myötä on esillä väläytelty kaavoituskäytännön muutosta eli lisättäisi lisää säätöä.
Tästä ei kuitenkaan ole mitään poliittista päätöstä.
Vaikka Äänekosken kaupunginvaltuusto kesäkuussa äänestäisi nykyisen tuulivoimahankkeen Liimattalassa nurin, seuraava valtuusto voisi tehdä päinvastaisen päätöksen merkittävälle tuulivoima-alueelle. Tämä on kestämätöntä asukkaille esim. Liimattalassa ja Konginkankaalla.
Koko tämä vihreä siirtymä on pakonomaista yhden tai kahden asian kautta ajettavaa toimintaa. Ilmastokriisin ratkaisut pyörivät tuulivoimassa ja liikenteessä. Näissä molemmissa tarvitaan metallia josta jo nyt on pulaa. Päätöksenteossa tarvitaan myös demokratian hyväksymistä, jossa siinäkin nyt näyttää olevan vajetta.
Suomi on toistaiseksi riippuvainen tuontisähköstä ja kaikkia energia tuotantomuotoja tarvitaan lisää, vaikka osa onkin tällä hetkellä kuopattu (Hanhikivi).
Äänekoskella on loistava energian omavaraisuus ,kun puuta kierrätetään tehtaiden kautta ns. ”puuenergia” on merkittävä energian tuottaja ja tästä johtuen Äänekosken omavaraisuus on yli 200 prosenttia.
Maisema-arvot tulisi ymmärtää ja pitää niistä huolta myös Äänekoskella. Euroopassa vapaa tila on vähenemässä ,meillä sitä vielä on.
Vihreänä markkinoitu tuulivoima on todellisuudessa kaikkea muuta. Kyllä tulevaisuudessa tuulivoimavapaa maisema ja asuinalueet voivat nousta hyvinkin tärkeiksi vetovoima-tekijöiksi. Muutoskyky tuo kilpailukykyä myös näinkin päin ja on kestävää kehitystä.
Kesällä 2021 on julkaistu Ruotsissa tehty tutkimus tuulivoimaloiden vaikutuksesta kiinteistöjen arvoon.
On vertailukelpoinen myös Suomessa. Siinä on analysoitu yli 97 000 kiinteistökauppaa. Tuulivoimala -alue vaikutti arvoa alentavasti jopa 8 km päässä voimaloista. Tämäkin asettaa jo kaupunkilaiset eriarvoiseen asemaan.
Minimietäisyys asunnon ja tuulivoimaloiden välille on määritelty jo monessa kunnassa tai kaupungissa.
Voimaloiden koon ja tehon kasvaessa myös haitat ja haitta -alueet kasvavat myös naapuri kunnan puolelta,näin on myös käymässä Äänekoskella. Me kärsimme haitat ja verot menevät naapuriin. Kunta voi alueiden suunnitteluun liittyvän harkintavaltaansa perusteella päättää pidemmistä etäisyyksistä kun säädökset edellyttävät.
Vastuullisuus on vastuuta kaupungin asukkaista, yrityksistä, turvallisuudesta, tasa -arvosta ja kestävästä kehityksestä.
Marke Tuominen
Äänekoski kaupunginhallituksen jäsen

Vastaa käyttäjälle Tuuleen huutajaPeruuta vastaus

  1. Terveiset Liimattalasta sanoo:

    Päätös on tehty, pulinat pois

    ”Kunnan johtaminen jakautuu poliittiseen johtamiseen ja ammattijohtamiseen. Kunnan ylimmän johtamisen kokonaisuus koostuu valtuustosta, kunnanhallituksesta ja kunnanjohtajasta. Kunnanhallitus on kunnan keskeisin toimielin. Kunnanjohtaja toimii kunnanhallituksen alaisena.”

    Tämä Kuntaliiton määrittelemä kunnan johtamismalli pätee myös Äänekoskella. Kaupunginjohtaja Matti Tuononen toimii Äänekosken kaupunginhallituksen alaisena ja hänen tehtävänään on toteuttaa kaupunginhallituksen tekemiä päätöksiä.

    Sisä-Suomen Lehdessä 3.5.2022 kaupunginjohtaja Tuononen kritisoi kovin sanoin kaupunginhallituksen tekemää päätöstä Keski-Suomen maakuntakaavaan annettavasta lausunnosta. Hän pitää päätettyä lausuntoa absurdina ja sen sisältöä suorastaan järjenvastaisena. Hänen mielestään hallituksen jäsenet eivät toimi faktapohjalta vaan tunnepohjalta.

    Tämä Tuonosen katkera tunteenpurkaus, jossa hän julkisesti paikallislehden sivuilla haukkuu tärkeimmän yhteistyökumppaninsa ja käytännössä ”pomonsa” eli kaupunginhallituksen, on täysin käsittämätön eikä sitä voi pitää ammattitaitoisen johtajan tapana toimia. Jos yritysmaailmassa toimitusjohtaja haukkuisi julkisesti oman hallituksensa, niin hän saisi potkut.

    Tämä maakuntakaavan lausunnosta tehty päätös on mennyt täysin normaalin demokraattisen päätöksentekoprosessin mukaan. Pöytäkirjasta voimme lukea, että Tuononen teki kaupunginhallitukselle esityksen. Harri Piilonen teki muutosehdotuksen, jota kannatettiin. Sitten äänestettiin näiden kahden ehdotuksen välillä ja enemmistön kanta eli Piilosen ehdotus voitti 5-4. Ei voisi ollakaan niin, että esittelijän eli kaupunginjohtajan ehdotus aina voittaa. Silloin se ei olisi demokratiaa, vaan ”yhden miehen show” eli yksinvaltaa ja kaupunginhallitus olisi vain kumileimasin. Kaupunginhallituksen jäsenet ovat tasa-arvoisia keskenään ja jokaisella jäsenellä on päätöksenteossa yksi, yhtä arvokas ääni. Kaupunginjohtaja Tuonosella sen sijaan ei ole yhtään ääntä äänestyksissä. Henkilökohtainen mielipide hänellä toki saa olla joka asiaan.

    Tästä Tuonosen raivoisasta purkauksesta saa sen käsityksen, että hän on suuttunut, kun oma ehdotus ei mennytkään heittämällä läpi. Se on myös selkeä osoitus hänen epäluottamuksesta kaupunginhallituksen enemmistöä kohtaan.

    Uudenvuoden puheessaan 31.12.2021 Tuononen totesi tavoitteeksi vuodelle 2022: ”Tahtotilana on, että avoimuus, läpinäkyvyys ja osallisuus näkyisivät päätöksenteossa ja toiminnassa aivan käytännön tasolla ja mittarit olisivat jatkuvasti asukkaiden nähtävissä ja asukkaat itse voisivat vaikuttaa tulosten toteumaan.”

    Liimattalan tuulivoimala-asiassa asukkaat ovat halunneet osallistua ja vaikuttaa. He ovat tuoneet vastustavan kantansa ja painavat perusteet esiin monin eri tavoin. Suuri osa Äänekosken valtuutetuista ja kaupunginhallituksen jäsenistä on halunnut kuunnella asukkaiden mielipiteitä. Vaaleilla valitut päättäjät ovat meidän asukkaiden edustajia ja vuoropuhelu asukkaiden (äänestäjien) kanssa on äärimmäisen tärkeää. Niin toimii edustuksellinen demokratia. Asukkaiden vastustavat mielipiteet myötävaikuttivat varmaankin myös siihen, että 5 hallituksen jäsentä äänesti tuulivoimaloita vastaan tuossa maakuntakaavan lausunto-asiassa. He ovat kuunnelleet asukkaitaan, josta heille iso kiitos.

    Asukkaat laativat Liimattalan tuulivoima-alueen osalta oman yhteisen mielipidelausunnon. Siinä vaadittiin Liimattalan tuulivoima-alueen poistamista maakuntakaavaluonnoksesta. Se toimitettiin Keski-Suomen liitolle 5.5.2022. Sen allekirjoitti 150 henkilöä.

    Satu Lamberg
    Tanja Rämä
    Sami Kalliokoski
    LInda Lamberg
    Ira Viikari

  2. Tuulivoiman ystävä sanoo:

    Tuulivoimaa vastustetaan kiinteistöjen arvojen alenemisen pelosta? On varmaan kaikkien kiinteistökauppojen kanssa toimivien kiinteistövälittäjien, kiinteistöjen myyntiä ja ostamista harrastavien keskuudessa havaittu ilmiö, että kiinteistöjä on vaikea saada myytyä niillä hinnoilla, joita on tavoiteltu. Näin etenkin taantuvilla paikkakunnilla, joista väki vähenee. Koska myytäviä asuinrakennuksia ja muita kiinteistöjä on paljon myynnissä ja ostajia on niukanlaisesti, hintataso laskee. Jos pitää korkeista hintapyynnöistä kiinni, ei kauppoja synny. Äänekoskella väki on vähentynyt tasaiseen tappavaan tahtiin jo vuosikymmeniä. Väestön ikääntyminen jatkuu. Veroeuroja Äänekoskellakin tarvitaan; siksi tarvitaan tuuulivoimaakin, mikä osaltaan on turvaamassa kaupungin taloutta. Tuulivoiman vastustajat ovat keksineet, että nimenomaan tuulivoima laskettaa kiinteistöjen arvoa. Vaan kiinteistöjen arvoa laskee ensi sijaisesti paikkakunnan väkiluvun laskeva suunta. Salaliittoteoriat voivat tietenkin joissain piireissä saada uskomaan, että nimenomaan tuulivoima laskisi kiinteistöjen arvoa.

    1. Tuuleen huutaja sanoo:

      On se käsittämätöntä, ettei tuulivoiman aiheuttamia haittoja voida vaan myöntää. Vaikka luotettavat tutkimukset, ihmisten kokemukset, pankit ja kiinteistönvälittäjät osoittaa, että tuulivoimalat alentaa alueen kiinteistöjen arvoa, jotkut vaan jaksaa jankuttaa salaliittoteorioista. Mistä näitä tutkijoita ja kokemusasiantuntijoita viisaampia aina riittää?
      Tuskin tutkimukset kiinteistöjen hinnasta tuulivoima-alueella perustuu kiinteistöjen myyjien odotuksiin. Eiköhän niissä ole huomioitu myös muut hintoihin vaikuttavat tekijät. Minkälaisesta rautalangasta se pitää vääntää, että kahdella muuten samanlaisella taantuvalla paikkakunnalla kiinteistöjen arvo tippuu enemmän siellä, missä on tuulivoima-alue. Ja tippuu sielläkin, missä ei kiinteistöjen arvot ole muuten laskeneet. Käypäs tutkimassa etuovea tuulivoimakartan kanssa.

    2. Kake sanoo:

      Kun ostaja ja myyjä on samaa mieltä talon hinnasta ja valmiit tekemään kaupan eikö markkinahinta ole löytynyt? Ja kun pankki selvällä suomen kielellä ilmoittaa, että nimenomaan tuulivoimalasta johtuen talo ei kelpaa vakuudeksi, miten ”Tuulivoiman ystävä” saa talon myyntiarvon laskemisen syyksi taantuman? Jos ei pankki lainoita, ei kauppa käy. Jos Liimattalaan tulee tuulivoimalat, taloja ei myydä eikä osteta. Ne jotka pystyy, lähtee, eikä tulijoita ole.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy