ÄKS

Painonnostonuoret vahvoina kotikisassa

02.05.2025 21:17
Eetu Kynnäs tempaa 13 kiloa, taustalla kannustavat Seela, Åke ja Vöinö Pimiä. Kuva Paavo Kynnäs.

Perjantaina nostettiin Painonnostoliiton Juniori Cupin kevätkisa Liikuntatalon Voimailusalilla Huiman nuorten kesken.

Ensi esiintymisensä kisalavalla teki 11-vuotias Enniina Honkonen, seuraten isosiskonsa Jasmiinan jälkiä harrastuksen pariin. Enniina tempaisi kauniisti kyykkyyn niin 11 kuin 12 kiloakin. Vain 13 kiloa oli Enniinaa vahvempi jääden hieman eteen. Työnnössä jatkui varma nostamisen tahti ja kaikki kolme rautaa 15, 17 ja 18 kiloa Enniina työnsi hienosti saksiin. Yhteistulokseksi tuli 30 kiloa ja sillä sarjan 71 kiloa voitto.

Enniina Honkonen työntää 18 kiloa, taustalla kannustavat Veeti Kynnäs ja Väinö Pimiä, kuva Paavo Kynnäs.

 

Enniinan kanssa nuorten tyhmässä torstaisin harjoitteleva 10-vuotias Eetu Kynnäs teki komean kuuden onnistuneen noston putken ensimmäisessä kisassaan. Vahva Eetu tempaisi raakana suorille käsille ensin 11, sitten 12 ja vielä 13 kiloakin. Työnnössä saksissa suorilla käsillä lepäsivät vuoroin 15, 17 ja 18 kiloa. Yhteistulokseksi kertyi 31 kiloa ja sillä sarjan 61 kiloa voitto.
Åke Pimiä kävi punnituksessa, mutta alkuverryttelyssä tunsi hieman olkapäässään kipua aiempien heittojen seurauksena ja jätti viisaasti kisan väliin. Isoveli Aapo Pimiä, 17-vuotta, tuli ex tempore tilalle. Avaustempaus 60 kilosta jäi eteen, mutta tuli toisella komeasti kyykyn kautta ylös suorille käsille. Viimeisessä tempauksessa hurja yhdeksän kilon korotus 69 kiloon pyörähti kyykyssä yli hipaisten Aapon yläselkää, mutta onneksi säikähdyksellä selvittiin. Työnnöt napsuivat varmasti saksiin, ensin 70, sitten 75 ja lopuksi vielä 75 kiloa. Aapon nimiin kirjattiin näin sarjan 73 voitto yhteistuloksella 138 kiloa. Aapolle tuli kolme kiloa hyvää niin tempaukseen kuin työntöönkin ja yhteistulokseen näin kuusi kiloa lisää.  Tämä lupaa vauhtia kävelyyn, sillä viime kevään nuorten painonnoston SM-kisojen jälkeen Aapo on keskittynyt kilpakävelyyn, jossa kilpailukausi on juuri alkamassa.
Kisa sujui hyvässä hengessä Tilda Pimiän urakoidessa tuomarina ja ajanottajana sekä Aapon kisahuoltajana, Mari Paanasen toimiessa tuomarina, kuuluttajana ja Eetun ja Enniinan kisahuoltajana ja Jenna Variksen antaessa alas -merkkejä keskituomarina. Painonnostoliitto siirtyi sähköiseen aikaan, joten tietokoneella kisapöytäkirjaa piti Katariina Vepsäläinen. Yhteistyöllä sujui myös levynvaihto, jossa Åke avusti. Paavo Kynnäs videoi nostot ja kun katsojina vielä nostajien vanhemmat ja sisarukset kannustivat, kisa oli hienosti onnistunut. Nostajat saivat ansaitut mitalit ja lakut. Lakuilla kiitettiin myös toimitsijoita ja katsojia.
Tulokset: Juniori Cupin kevätkisa 2025, Äänekoski (ÄH) 25.4.2025
Piirikunnallinen
P15
Sarja 67 kg
Åke Pimiä ÄH (-10/66,05) – (– + –)
Jäsentenvälinen
T13
Sarja 71 kg
1. Enniina Honkonen ÄH (-13/70,55) 30 kg (12+18) 38,850 p.
P13
Sarja 61 kg
1. Eetu Kynnäs ÄH (-14/58,35) 31 kg (13+18) 50,825 p.
P17
Sarja 73 kg
1. Aapo Pimiä ÄH (-08/69,15) 138 kg (60+78) 196,319 p.

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy