Tuula Platttosen mietteitä Pyhäinpäivänä. Kynttilät syttyvät Äänekosken kirkoissa ja hautausmailla vainajien muistoksi.
– Tuntui hyvältä saada muutama päivä sitten kutsu Pyhäinpäivän jumalanpalvelukseen Äänekosken kirkkoon. Isälleni, kuten myös kaikille muille viime Pyhäinpäivän jälkeen poisnukkuneille seurakuntalaisille, sytytetään kynttilä, jokainen nimeltä mainiten. Hyvin kaunis perinne monissa seurakunnissa. Isäni lähti luotamme kolme kuukautta sitten. Ajattelen, että ei isä kauas mennyt, koska tunnen hänen läsnäolonsa lähelläni. Isäni, niinkuin myös äitini ja muut edesmenneet rakkaat, pysyvät aina vierelläni.
Plattosen isä sai viettää viimeiset elinpäivänsä Äänekosken sairaalassa, hyvässä hoidossa.
– Siitä olen kiitollinen. Viimeiset vuorokaudet sain olla hänen lähellään yötä päivää, ja sitä ennenkin yli kuukauden ajan joka päivä. En antaisi noita hetkiä pois. Silittää hänen hiuksiaan, kertoa kuinka rakas hän on, kohdata hänen katseensa – mikä olisikaan ollut tärkeämpää! Näin hänen silmissään häivähdyksen samanlaista lempeää, isän rakkautta kuin kauan aikaa sitten. Miten olinkaan sitä kaivannut!
Koska sairaalahuoneessa ei ollut muita potilaita, kertoo hän laulaneen isälleen paljon.
– Lähellä kuolinhetkeä halusin laulaa erityisesti vanhaa sävelmää Maa on niin kaunis. Sitä olin myös isän kanssa monet kerrat laulanut joulukirkossa. Ihana muisto! Aika kiitää, vuodet vierivät ja sukupolvet vaihtuvat. Emme kuitenkaan unohda heitä, jotka lähtevät ennen meitä.
Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.
Kiitävi aika,
vierähtävät
vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan.
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.
Bernhard Severin Ingemann 1850. Suom. Hilja Haahti 1903.
