ÄKS

Mielipide: Kuntalaisaloitetta poljetaan kuin polkupyörää

25.09.2020 11:39 (muokattu 25.09.2020 11:40)

Kuntalaiset jättivät Konginkankaalla kuntalaisaloitteen Sumiaisten ja Konginkankaan terveysasemien osittaisesta palauttamisesta 12.12.2019 kuntalaisten kuulemistilaisuudessa. Kaupunginjohtaja Tuononen otti hymyssä suin aloitteen vastaan ja lupasi perehtyä asiaa ja viedä sen eteenpäin. Aloite tosiaan vietiin eteenpäin ja perusturva antoi vastauksensa 26.5.2020. Vastaus on lyhyesti ja ytimekkäästi ”ei aiheuta toimenpiteitä”. Seuraava toimielin oli kaupunginhallitus 1.6.2020, joka luotti lautakunnan päätökseen kuten tapana useimmiten onkin.

Tässä vaiheessa kaikki ovat siinä uskossa, että aloite tuodaan julkiseen keskusteluun ja käsitellään asian mukaisesti kaupunginvaltuustossa. Seuraavaksi asiaa käsiteltiin uudestaan perusturvassa, koska 26.5.2020 tehdystä päätöksestä on tehty oikaisuvaatimus. Päätösesitys on jälleen lyhyesti ja ytimekkäästi että ”ei aiheuta toimenpiteitä”. Tässä vaiheessa perusturvassa tajutaan mokanneen tietoisesti/tahallaan ja alkaa käsien peseminen. Päätökseksi kirjataan ”kuntalaisaloitteet on käsiteltävä kaupunginvaltuustossa”. Nyt pallo siirrettiin

perusturvalautakunnan käsityksen mukaan kaupunginhallitukselle 21.9.2020, joka on kädetön asian suhteen koska alkuperäinen päätös on jo siunattu. Tässä vaiheessa on enää kyse vaan oikaisuvaatimuksen käsittelystä ja perusturvan päätös on siis pelkkää silmänlumetta. Tähän päättyy aloitteen käsittely kaupungin toimesta tässä vaiheessa.

Tässä siis lyhykäisyydessään tämän aloitteen kiertokulku ja selvää on nyt se, että kuntalaisaloitetta ei haluta tuoda valtuustoon julkiseen keskusteluun, koska se saattaisi mennä jopa läpi. Kun aloin asiaa kyselemään, että miksi sitä ei tuoda valtuustoon,  niin kaupungin taholta turvaudutaan lakipykälien taakse, ja vedotaan niihin, että tällainen käsittely on riittävä.

Minä sanon, että ei ole ja aloite, joka nimenomaan osoitetaan kaupunginvaltuustolle pitää käsitellä myös valtuustossa julkisesti eikä suljetuin ovin. Tämä on niiden 411 äänekoskelaisen

allekirjoittaneen oikeus. Ei ole mikään ihme, että täällä käy kato ihmisistä, kun päätöksentekokulttuuri on jatkuvasti tällaista suhmurointia.

Ja teille muille päättäjille, jotka eivät vielä ole tajunneet mitä on tapahtunut: nyt valoja päälle ja vaatimaan aloitteen käsittelyä sen arvoiseen toimielimeen eli kaupunginvaltuustoon. Varsinkin Juho Kauton odotan toimivan, kun aloitti aikanaan eduskuntavaalikampanjansa tekemällä aloitteen samasta aiheesta vasemmistoliiton valtuustoryhmän tukemana, mutta jostain syystä eivät asiasta nostaneet metakkaa, kun käsittely kävi vain lausuntokierroksillaan, ja vastaus oli sama kuin tämän kuntalaisaloitteen kanssa ”ei aiheuta toimenpiteitä”.

Joni Kotilainen, kaupunginvaltuutettu

Vastaa

  1. Reetta Korjonen sanoo:

    Miettikääpä valtuutetut, että kaupungin toiminnan resurssivastaava on valtuusto ja sitä puhuttelemaan kuntalainen ei pääse mitenkään. Ei saa vastausta asiaan mitä on kysynyt valtuutetuilta. Helposti tulee mieleen, että kuntani ei huolehdi yhdenvertaisesti kaikkien kuntalaisten tarpeista yhdenvertaisesti ja kuntalakia ei tulkita kuntalaisen arjen tukemiseksi. Nyt kauniita kirjoituksia ehdokkaiden saamiseksi tulee joka lehteen, mutta näistä tehdyistä toimista valtuuston ja puolueiden uskottavuus käy valtuustokauden aikana julki. Näin se politiikan uskottavuus rapisee ja harvainvalta vahvistuu. Kyllä valtuustolla on rooli, jos se sen haluaa pitää ja vielä kuntalaiset saa valita valtuuston. Nyt viimeistään tämän ajan pitäisi herättää ajatukset, että mitä hyvää suuruusjärjestys massojen kokoaminen kenties maailmassa tuo. Samaa voi kysyä kuntapolitiikastakin, kuka teistä valtuutetuista keskittyy olemaan kuntalaisen asialla. Seuratkaa ihmiset päätöksentekoa. Voi myös kertoa mielipiteensä. Ei riitä, että arvostelisi vain, pitää etsiä yhdessä muutosta. Kaikkea voi muuttaa, huonoa paremmaksi ja hyvää huonommaksi.

    1. -marke- sanoo:

      Äänekoskella hyvä hallintotapa on hukassa.

      Tätä kuntalaisaloitetta on tulkittu Äänekosken hallinnossa niin, että se ei kuuluisi valtuuston toimivaltaan.
      Aloitteen käsittelijänä toimii se taho jonka toimialaan aloitteen sisältämä asia kuuluu ja aloite tuli toukokuussa perusturvalautakunnalle, tiedoksi ja lautakunta hyväksyi siihen annetun vastauksen.
      Jokainen voi lukea vastauksen, eikä se suinkaan ollut muotoa ”ei aiheuta toimenpiteitä” (Kotilainen)
      Joukko -ja asiointiliikenteen kehittämisellä voitaisiin parantaa perusterveydenhuollon saavutettavuutta.Etäyhteyksien ja hoitotarvikejakelujen laajennusta sivutaajamiin nykyisten toimintojen kautta voidaan laventaa ym.
      Lautakunnan kokouksessa asiaa käsiteltäessä läsnä oli niin kaupungin hallituksen puheenjohtaja ja kaupungin hallituksen edustaja. Hallituksen kautta kulkevat kaikki lautakunnan käsittelemät asiat.
      Valtuusto on aikoinaan päättänyt terveyspalvelujen keskittämisestä tähän valtuuston toimivalta riitti ,mutta ei kansalaisaloitteen käsittelyyn samasta asiasta.
      Kuntalaki sanoo,jos vähintään 2 % kunnan äänioikeutetuista on kirjoittanut kuntalaisaloitteen on aloite otettava käsittelyyn valtuustossa kuuden kuukauden kuluessa.
      Kuntalaisaloitteessa oli 427 allekirjoitusta joista äänekoskelaisten osuus 411 vapaa-aika asukkaiden allekirjoituksia oli 61.
      Perusturvalautakunnan vpj.näkemyksellä perusturvalautakunnalle saatettiin tiedoksi kuntalaisaloite ja siihen annettu vastus hyväksyttiin lautakunnassa olettamuksella ,että kuntalaisaloite tulee valtuustoon, eikä siitä tule täytäntöönpanoa lausunnon hyväksymisellä.
      Uskon ,että lautakunta ei olisi ottanut asiaa käsiteltäväksi eikä antanut lausuntoa jos olisi tiennyt kuntalaisaloitteen päätyvän tähän kape-alaiseen lautakunnan päätökseen tai jos olisi,siitä olisi eriäviä mielipiteitä.
      Asiaa on käsitelty elokuussa oikaisuvaatimuksen vuoksi, oikaisuvaatimusta ei käsitelty kuntalain 136 pykälän perusteella eli tällä täytäntöönpanolla josta ei voi hakea muutoksenhakua päätökselle.
      Huono hallintotapa kävelee ns.kuntalaisten yli.
      Tämä ei suinkaan ole ainoa tapaus missä Äänekoskella on ryssitty viimeisten vuosien aikana.

      1. Reetta Korjonen sanoo:

        Pitäisikö lukea vielä jokaisen se perusturvan päätös 26:5: 2020. Marke on ihan oikeassa, se on lausunto lautakunnan järjestämisvelvoitteen alaisesta toiminnasta. Siinä sanotaan, että näillä nyt heille varatuilla rahoilla sitä ei voi toimittaa. He eivät ole kertoneet muuta ja silloin kaupunginhallituksen on vietävä asia mietittäväksi sille, kuka rahoista voi keskustella eli valtuuston. Siellä on sitten tuotava vastauksia, miten yhdenvertaisesti kuntalainen niihin palveluihin pääsee kiinni. Ei kai tämä niin kovin vaikeata ole, kun niitä ei voi muut palauttaa kuin se kuka on lopettanutkin. Siis valtuusto. Pitänee käydä nyt tätä keskustelua vain näin, kun ei asiaa samoilla linjoilla ollut valtuuston puheenjohtaja ole touhunnut valtuutensa velvoittamana valtuuston asti. Tästäkin tehdään nyt poliittinen komedia, kun kyse on kuntalaisen yhdenvertaisesta palvelun saavutettavuudesta. Tästä ei kannattaisi antaa irtopinnoja, mutta taitaa niin käydä.

  2. Petra Virtanen sanoo:

    Kuntalaisten aktiivinen osallistuminen ja luottamus päätöksenteon tasa-arvoisuuteen ja läpinäkyvyyteen kyetään tällaisella toiminnalla tärväämään tehokkaasti.
    ”Tällainen käsittely on riittävä” – vastaus kertoo siitä, että minimin minimi on se, mihin viitsitään vaivautua.

    Olisiko mahdollista, että välillä se minimin alaraja jopa ylitettäisiin, pyrittäisiin edes kohtuulliseen tai keskimääräiseen? Syventynyttä ja täydellistä käsittelyä lienee turha toivoa?

    Kiitos Joni Kotilaiselle asian esiin tuomisesta. Toivottavasti herättää! Keskustelua ja toimia.

  3. Petteri Nieminen sanoo:

    Monet valtuutetut eli poliitikot on sopuleita. Ei uskalleta tuoda oma mielipidettä mennään vain joukon jatkona.Ajatellaan mitä muut ajattelee jos minä nyt sanon mitä ajattelen.Seuraavissa kunnallis vaaleissa on vaikuttamisen paikka kansalaisilla haluavatko samat vanhat jäärät valtuustoon vai muutosta.PPP

  4. Jukka Väisänen sanoo:

    Kyllä Sumiaisiin ja Konginkankaan alueelle tarvittaisiin vaikka kiertävä lääkäri edes 1-2 krt viikko. Monet siellä ovat eriarvosss kuin Äänekosken taajaman asukkaat. Pitääsi muistaa yksi kaupunki mutta 4 taajamaa ajatus.

  5. Pentti Salminen sanoo:

    Toivottavasti Joni Kotilaisen (Ps) mutkat suoriksi vetävä ja perusteettomasti syyttelevä kirjoitus ei ole omiaan estämään asian tulevaa käsittelyä myönteisessä hengessä. Jos Joni olisi perehtynyt pöytäkirjojen esittelyteksteihin, kunnallislakiin ja kaupungin hallintosääntöön, hän tuskin olisi tuollaista kirjoitusta tehyt.

    Seuraava tilaisuus saada asia valtuuston käsittelyyn on tuleva talousarviokokous, jossa jokaisella valtuutetulla on mahdollisuus
    nostaa asia valtuuston käsittelyyn.

    Jotta varmistettaisi, että merkittävät kuntalaisalotteet tulisivat valtuuston käsittelyyn, pitäisi hallintosääntöä muuttaa niiden osalta.

    1. Hunttalan Matti sanoo:

      Kaksi kysymystä Pentti Salmiselle (Sd.) :

      Mikä on henkilökohtainen kantanne aloitteen vaatimaan asiaan?

      Sisältääkö lauseenne: ”Toivottavasti kirjoitus ei ole omiaan estämään asian tulevaa käsittelyä myönteisessä hengessä”, jonkinlaisen uhkauksen?

    2. Joni Kotilainen sanoo:

      Jos Pentti olisi päätöstä tehdessään ymmärtänyt mistä on päättämässä niin ei oltaisi keskustelemassa aiheesta äksän keskustelu osiossa vaan valtuustossa jonne kuntalaisaloite kuuluukin. Ja mielenkiinnosta kysyn että kuuluu tuollainen uhkailu ihan demareiden yleiseen keskustelu kulttuuriin vai onko tuo vain Penan oma tyyli hoitaa asioita?

      1. Reetta Korjonen sanoo:

        Olisi nyt mielenkiintoista saada selvitys valtuuston puheenjohtajistolta, että kun on vedottu asian kuuluvan perusturvan toimialaan hallintosäännön mukaan. Miten kuntalakia ohitetaan, kun delegointi vie mahdollisuuden saada kuntalaisaloite valtuustoon. Luulisi olevan tässä joku ristiriidassa, kun uskon, että kuntalakia on vahvempi tulkinta asiassa kuin hallintosääntö. Hyvä käydä keskustelua täällä, kun valtuustoon ei saa asioita. Torikokous, jos ei valtuustonkokousta voi pitää.

      2. Pentti Salminen sanoo:

        Yksilöipä Joni, mitä minun olisi pitänyt ymmärtää tehdä. Sinun sen sijaan pitäisi valtuutettua tietää, että saat asian valtuuston käsittelyyn talousarviokokouksessa. Kuitenkin päätit kirjoittaa ”työtovereitasi” mollaavan kirjoituksen. Sekö Sinun mielestäsi on omiaan edistämään yhteistoimintaa? Minun mielestä toiveeni tulkitseminen uhkailuksi vaatisi kyllä selvennystä. Miten se on muka uhkailua.

        Kulttuureihin paneutuminen olisi mielenkiintoista, mutta jätetään tuonnemmaksi. Siksi en nyt kysele persujen kulttuurin perään, kun sieltä tunnetusti on vaikea kielteistä löytää.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy