ÄKS

Mielipide: Metsäteollisuuden murros

10.02.2023 11:08
Arkistokuva.

Kemiallisessa metsäteollisuudessa on eletty suurta murrosta viimeisen parin vuosikymmenen ajan. Digitalisoitumisen takia on paperin tuotantoa jouduttu ajamaan reilusti alas. Kartongin kulutus ja tuotanto on puolestaan kasvanut nettikaupan ja uusien (sekä tulevien) kuitupohjaisten pakkausratkaisujen ansiosta, Monia entisiä paperikoneita on uudistettu ja kunnostettu tuottamaan erilaisia pakkauskartonkeja.

Suurin muutos on kuitenkin tapahtumassa kuidunvalmistuksessa. Entiset sellutehtehtaat ovat aidosti muuttuneet ja muuttumassa biotuotetehtaiksi. Onnistuneen ja innovatiivisen suomalaisen tutkimuksen ansiosta pystytään prosessin eri vaiheissa jo nyt ottamaan talteen useita kemikaaleja. Niitä voidaan käyttää joko sellaisenaan tai raaka-aineena arvokkaampien tuotteiden valmistukseen. Tästä esimerkkiniä on ligniini, josta pystytään valmistamaan erittäin kestäävää hiiltä akkuteollisuudelle. 

Merkittävää on myöskin sellun jalostusasteen nostaminen valmistamalla siitä arvokkaampia tuotteita. Tästä loistoesimerkkinä on tekstiilikuitu, jota valmistetaan kuivaamattomasta sellusta. Jo nyt on näköpiirissä tilanne, että biotuotetehtaiden tulovirrasta suurempi osa tulee tulevaisuudessa muista tuotteista kuin ”raakasellun” myynnistä.

Metsäyhtiöiden ja tutkimuslaitosten tuloksellisen yhteistyön ansiosta on metsäteollisuudella edessään positiiviset kehitysnäkymät. Tämä on merkityksellistä koko maan hyvinvoinnin kannalta. Onkin tärkeää, että metsien talouskäytössä, hoidossa, korjuussa, suojelussa, jne. eri intressipiirien kesken löydetään toimiva yhteistyö Suomen eduksi

Tämä on välttämätöntä, sillä ”Suomi tarvitsee menestyäkseen uudistuvan puujalan”

Matti Vihelä, eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus

Vastaa

  1. Viihtyisä Äänekoski sanoo:

    Kunhan niitä tuloja ohjataan lisääntyvissä määrin myös tehdaskaupunkien kukoistukseen – infraan sekä kulttuuriin. Noita laitosrumiluksia katsoessa ei vielä mielenmaisema kaunistu.
    Se, että kehutaan, kuinka ne tuottavat hyvää kaikille, ei vielä tuota hyvää kaikille.

    1. Jorma Kiviranta sanoo:

      Kyllä ne tuovat hyvän potin rahaa Äänekoskellekin yhteisöverojen muodissa ja tietenkin työntekijöiden verotulot.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy