Sotea on hämmennetty jo vuosikymmenten ajan usean eri hallituksen toimesta.Ja joka kerta eripura hallituksen ja opposition välillä on ilmeinen. Kysyä voikin, puuttuuko meiltä suoraselkäiset päättäjät, jotka osaisivat katsoa koko Suomen etua, eivätkä vaalit toisensa jälkeen sortuisi napsimaan yksittäisiä irtopisteitä itselleen seuraavia vaaleja varten.
Uudistuksessa on riskinsä, mutta vielä suurempi riski on, jos uudistusta ei saada maaliin, tai se pitkittyy tarpeettomasti. Jos uudistus nyt pysähtyisi, se aiheuttaisi monessa kunnassa hämmentävän tai jopa kestämättömän tilanteen. Juna on lähtenyt liikkeelle ja monet kunnat painavat hätäjarrua ja yksityistävät sosiaali- ja terveyspalveluitaan valtavalla vauhdilla. Tästä syystä Sote -uudistuksen lainsäädännöllä rajattu kehitys on ehdottomasti parempi kuin palvelujärjestelmän villi kehitys.
Vaaralliseksi nykytilanteen tekee myös se, että kunnilta on loppunut mielenkiinto satsata perusterveydenhuollon kehittämiseen, koska perusterveydenhuolto siirtyy niiltä pois. Kunnissa ajatellaan helposti, että mitä enemmän perusterveydenhuoltoon satsataan, sitä enemmän kuntia rangaistaan pienemmillä valtionosuuksilla tulevaisuudessa. Tämä on minusta erittäin epäoikeudenmukaista ja jopa vaarallista siirryttäessä asteittain tulevaan malliin
Sote -uudistuksessa on joka tapauksessa väistämättä edessä kilpailutilanne, jolloin kunnilta mahdollisesti maakunnille siirtyvän perusterveydenhuollon pitää olla mahdollisimman kilpailukykyinen. Tämä edellyttää, että kunnat panostaisivat perusterveydenhuoltoon ja kehittäisivät toimintaansa. Yksityissektorilla tämä asia on huomattu ja siellä sote – puolen kuntamarkkinoita vallataan varsin ketterillä tavoilla.
Edellinen suuri muutos terveydenhuollossa tapahtui vuonna 1972, kun Kansanterveyslaki astui voimaan vuonna 1972. Kuntien kannalta lain voimaantulossa ongelmallisinta oli se, etteivät kunnat olleet valmistautuneet siihen kunnolla. Lääninhallituksiin oli perustettu sosiaali- ja terveydenhuollon osastot ohjaamaan voimavaroja oikeisiin kohteisiin valtion budjetin rajoissa. Pienten kuntien piti perustaa kuntainliitoja, jotta palvelut voitiin taata lain mukaisesti. Ääneseudullakin oli tuolloin viiden kunnan yhteinen kuntainliitto, jonka perustamisessa oli hyvin suuria vaikeuksia. Eripuraisuus johti myöhemmin siihen, että Konnevesi irtautui kuntainlitosta. Mitä tästä opittiin. Ei mitään.
Nyt tarvitaan päättäjiltä sekä kunnissa että eduskunnassa suoraselkäisyyttä katsoa koko Suomen etua. Kuntalaisen näkökulmasta nyt on jo kiire yhdistää sote maakunnan tasoiseksi toiminnaksi.
On selvää, että tällainen uudistus aiheuttaa voimakkaita tunteita ja ristiriitoja. Onkohan meillä unohdettu se tosiasia, että hallinto on ihmistä varten eikä ihminen hallintoa varten.
Leila Lindell, maakuntaneuvos
Kunnilta on loppunut mielenkiinto satsata perusterveydenhuollon kehittämiseen sen takia koska päätöksiä ei saada tehtyä.
Vaikea kehittää kun ei tiedä miten palvelut järjestyy.
Mitä tästä opittiin. Ei mitään.