Mielipide: Ollaan ylpeitä koko Äänekoskesta, myös hienoista kylistä!


Maaseudulla on edelleen elämää, kirjoittaa Anne Kalmari (kesk).

 

Maaseudun puolustaminen on pitkäjänteistä työtä. Viime kaudella vedin harvaan asutun maaseudun parlamentaarista työryhmää ja saimme sovittua monia maaseudun kannalta positiivisia yli puoluerajojen ja yli vaalikausien sovittuja linjauksia. Näistä valtaosa tuli kirjattua jo tämän hallituksen ohjelmaan aina kutsuliikenneasioista postipalveluiden turvaamiseen. Kun sovimme työryhmässä, että tierahoja on näyttävä myös alempiasteisilla teillä. Tämä tuli todeksi jo hallitusneuvotteluiden liikenneryhmässä kun kansanedustaja Juho Kauton kanssa varmistimme, että teitä ja kevyen liikenteen väyliä hoidetaan muuallakin kuin isoissa taajamissa, esimerkiksi nyt Sumiaisissa. Valtiovarainvaliokunnan jäsenenä olen siksi iloinen, että näiden tierahojen käyttö tuntuu konkreettisina parannuksina ympäri Äänekoskeakin.

Kyläkauppatuen pilottikokeilu tehtiin tämän samaisen parlamentaarisen työryhmän ehdotuksena, ja maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Tuki ja rahoitus helpottaa monen kyläkaupan kehittämistä ja säilymistä. Sumiaistenkin kyläkauppa sai tukea, mutta tarvitsee toki paikallisten ja meidän satunnaisten matkailijoiden ostoja toimiakseen kannattavasti.

Toimivien yhteyksien ja kyläkaupan lisäksi tärkeää olisi, että muutkin lähipalvelut säilyvät. Äänekoskella on jätetty aloite terveysasematoimintojen laajentamisesta kuntaliitoksen yhteydessä lakkautetuille Sumiaisten ja Konginkankaan terveysasemille. Muutamatkin lääkäri/terveydenhoitajapäivät vähentäisivät lukuisia reissuja Äänekosken terveysasemalle. Tuntuisi järkevältä, että hoitaja liikkuisi eivätkä kymmenet mummot ja papat tahi muut lähipalveluja tarvitsevat asiakkaat.

Kuntapäättäjien osa ei toki ole helppo, kun miettivät kustannuksia kaupungin näkökulmasta. Jos kustannukset ajatellaan asiakkaan näkökulmasta on tilanne toinen. Keskittämisen sijaan tulevaisuudessa kustannustehokas ratkaisu olla palvelujen jalkauttaminen. Tähän voisi mahdollisesti hakea maakunnan kehittämisrahaa tai muita kehittämistukia.

Maaseudulla on edelleen elämää. Uskokaamme ja tehkäämme voitavamme, että elämä edelleen jatkuisi ja vielä virkistyisi. Meillä on jokaisella ratkaisun avaimet kädessämme!

Anne Kalmari, kansanedustaja (kesk)

Vastaa

  1. Lähiterveysasemien puolesta

    Kiitos, kansanedustaja Anne Kalmari kannanotostasi Sumiaisten ja Konginkankaan terveysasemien toiminnan osittaisen palauttamisen puolesta!

    Korostan vielä, että tämä aloite on täysin yksityisten kuntalaisten laatima, ei minkään poliittisen ryhmittymän. Toivotaan, että siihen on kaikkien valtuutettujen näin helpompi yhtyä.

    Kansanedustajana saattaisit ehkä viedä eteenpäin tässä aloitteessa kehitettyä ideaa ns. kela-kyytien valtiolle ja myös kunnille kasautuvien kustannusten kompensoimisesta lähiterveysasemien ylläpidossa. Eli valtio avustaisi lähiterveysasemien ylläpitoa ja saisi rahat takaisin vähentyvinä kela-korvauksina. Samalla edistettäisiin kylien elinvoimaa.

    https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/7467

    Aloitteesta:
    ”Kuljetuskustannukset:

    Nykyisin ensihoidon vastuualueelle kasautuvat kuljetuskustannukset vähenevät ja samoin ns. kela-kyydit, joista suurimman osan maksaa valtio, mutta joiden omavastuu maksut päätyvät usein myös sosiaalitoimen vastuualueelle. Kaupungin tilinpäätöksistä perusturvan toimialan vastuualueelta voidaan selvittää, että Sairaankuljetus- ja ensihoitopalveluiden kustannukset vuonna 2017 olivat 900,000€. Ennen terveysasemien keskittämistä 2013, kustannukset olivat 645,000€. Nousua on siis tullut n. 250,000€. Voidaan siis arvioida potilaiden kuljetuksista saavutettavan säästöjä nykytilanteeseen verrattuna.

    Kansantaloudellisesti järkevää politiikkaa olisi tietysti saada valtion kela-kyydeistä koituvista maksuista kompensaatiota lähiterveysaseman ylläpitoon. Tätä Äänekoskella ei ole kuitenkaan mahdollista jäädä odottelemaan.”

    https://www.kuntalaisaloite.fi/fi/aloite/7467

    Vastaa