ÄKS

Mielipide Pentti Salminen: Pimeydessä vaeltavat valtuutetut

29.03.2015 18:20 (muokattu 29.03.2015 18:21)

Jan Fredrikssonin mielipidekirjoitus urheilutilojen käyttömaksuista pimensi Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Martti Isoviidan pään. Hän väitti kommentissaan neljän nimeltä mainitsemansa demarin estävän tasapuolisten käyttömaksujen käsittelyn. Miten ja missä näin olisi toimittu hän ei kerro. Väite on täyttä potaskaa, eikä muuta voisi ollakaan. Seuraavaksi persujen Jani Salo yltyi oikein kiittämään, että vihdoinkin saadaan avointa keskustelua päätöksenteosta!

Asian käsittely on roikkunut pitkään. Valtuusto palautti sen toisen kerran kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi 9.12.-13 äänin 36 – 6 (1 tyhjä). Vastaan äänestivät Isoviita ja Salo sekä neljä muuta persua. Meillä kaikilla valtuutetuilla olisi ollut tilaisuus muistuttaa asiasta mm. talousarviosta päätettäessä. Mutta erityisesti hallituksessa siitä olisi tullut muistuttaa. Jani Salo on ollut varajäsenenä useissa hallituksen kokouksissa. Tietääkseni hän ei ole ottanut asiaa esille.

Sumentaako mollaushalu itsestään selvyyden, että kaupunginjohtaja ottaa asiat kaupunginhallituksen käsittelyyn yhteistyössä osastopäälliköiden kanssa. Eivät luottamushenkilöt. Valtuuston päätösten täytäntöönpano kuuluu automaattisesti käsiteltäväksi. Kaupunginjohtajan sairasloma ja sijaisen tulo tilalle saattaa selittää asian hautautumisen, hommia kun riittää.

Omalta osaltani kommentoin Martin kirjoitusta heti kuultuani siitä. Vaikka väite käsittelyn estämisestä on mielikuvituksellinen, varmistin väitteen perättömyyden muilta syytetyiltä. Vt. kaupunginjohtaja totesi, ettei häneen ole yritetty vaikuttaa millään tavalla, mitä miehen tuntien ei tulisi mieleenkään edes yrittää. Yllä olevaan viitaten uskon Martin pystyvän väitteensä asialliseen uudelleen arviointiin. Sitä odotellessa

Pentti Salminen, demari

Vastaa

  1. Jani Salo sanoo:

    Herra Salmisella näyttää olevan erittäin hyvät yhteydet hallitukseen kun tuntuu niin hyvin tietävän, mitä minä olen hänen mielestään puhunut hallituksen suljetuissa kokouksissa.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      En todellakaan tiedä, mitä isoherra Salo on puhunut hallituksessa, tuskin mitään erityisen kuulemisen arvoista. Olen lukenut pöytäkirjat, mitä voi suositella kaikille äänestäjille.

  2. Jani Salo sanoo:

    Annettakoon vielä tiedoksi mitä kuntalaissa sanotaan hallituksen tehtävästä.

    ”Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.”

    Tämän lisäksi meillä on läsnä hallituksen kokouksissa peräri neljä valtuuston puheenjohtajaa valvomassa, että valtuuston päätöksiä noudatetaan.

    Tässä olisi myös oiva säästöpaikka kaupungille, yksi valtuuston puheenjohtaja hallituksen kokouksessa riittäisi, varapuheenjohtaja olisi paikalla varsinaisen estyessä jne. Tällä toimenpiteellä säästettäisiin kolmen henkilön luottamuspalkkioiden maksu kokouksista.

    1. Martti Isoviita sanoo:

      No joo taas. Olen ottanut asian esille viime vuonna muutaman kerran mm. ryhmien välisten neuvottelun yhteydessä syksyllä kun veroprosenttia pohdittiin samoin joulukuussa vuoden talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Kyllähän demarien johtavalla poliitikoilla ja koko ryhmällä on tässä ollut oleellinen osa, että asiaa ei ole saatu takaisin valtuuston käsittelyyn. Ja on sitä kaiketi muutkin kysyneet. Olisihan demarit suurimpana ryhmänä voineet edes edesauttaa, ettei tämä olisi jäänyt pöytälaatikkoon roikkumaan, kysymyshän on asian uudelleen käsittelystä, mitä valtuusto edellytti. Valtuusto ei lähettänyt sitä mihinkään pöytälaatikkoon pinkan alimmaiseksi.

      1. Pentti Salminen sanoo:

        Odotin Martilta reilua tunnustusta, että tuli mokattua. Sen sijaan hän lukijoita aliarvioiden alentui harhauttaviin selityksiin, joilla ei ole mitään merkitystä tässä asiassa.

        Asia on ollut joulukuusta 2013 kaupungin hallituksen pöydällä. Sillä, että Martti on mahdollisesti puhunut asiasta ryhmissä, saattaa olla merkitystä Martin huonolle omatunnolle, ei muuten.

        Asiasta olisi pitänyt muistuttaa hallituksen tai valtuuston kokouksessa tai yksikertaisesti vain mainitsemalla siitä kaupunginjohtajalle. Olisi hoitunut. Eli tästä pikkuasiasta on kyse. Se ei joutavuuksia punoen muuksi muutu.

        Demarien ryhmän kokoon vetoaminen on lapsellista, ellei satu olemaan kuorolaulun intohimoinen ystävä. Yksi henkilö olisi riittänyt hoitamaan asian. Jos Martin logiikkaa noudattaa, voisi syyttää poliittista oikeistoa, jolla on enemmistö kaikissa kaupungin elimissä.

    2. Pentti Salminen sanoo:

      Annettakoon myös tiedoksi, ettei Salo ottanut kantaa varsinaiseen asiaan, eli järjettömään demarien syyttelyyn liikuntatila-asiassa.

      1. Jani Salo sanoo:

        Minä en ole syytellyt demareita asiassa, todennut vain sen minkä vastauksen olen asiaan saanut. Väitteeni voin jopa todistaa, keskustelu on käyty valtuustosalissa.

        Joka tapauksessa hallituksella sekä valtuuston puheenjohtajistolla on tärkeä rooli valvoa että tehtyjä päätöksiä myös noudatetaan. Vielä tärkeämmässä asemassa on hallituksen puheenjohtaja, jonka johdolla tätä orkesteria johdetaan.

        1. Martti Isoviita sanoo:

          Kylläpä on Salminen raikkaasti sotkenut asiat. Ne on taas lämmöt korkealla ja pääsiäinen painaa päälle. Tätä ei kai saa enää ohjattua asialliseen argumentointiin. Pääasia kai,että tämä varsinainen asia lähtee liikkeelle ja saa raikkaan nosteen alleen, saavuttaen valtuustosalin.

          1. Pentti Salminen sanoo:

            On huvittavaa löpinää Kokoomuksen ryhmäjohtajalta.
            Koiraan poikiminen on näköjään helpompaa kuin Isoviidan pysyminen totuudessa. Et ole argumentoinut itse asiallisesti. Olet valehdellut. Pitääkö sinua syyttää kunnianloukkauksesta, ennen kuin pääset asiaan. Ainekset siihen ovat ilmeiset.

  3. kevättä rinnassa sanoo:

    Kevät taitaa pistää hormoonit hyrräämään ja kynän laulamaan. Demarit saa oudon maineen kun yksi syyttelee muita valehtelijoiksi sekä on todella epäasiallinen. Peiliin katsomisen paikka.
    Isoviita harvinaisen oikeassa asiallista keskustelua tuskin tulee tässä ketjussa. Salokin yrittänyt puhua asiasta mutta Salminen ohjaa asian viereen.

    1. Poliitikkojen hormooneista sanoo:

      Lukeminen kannattaa aloittaa toiselta palstalta, jotta selviää kuka tai ketkä yrittävät pelastaa nahkaansa viemällä asiaa sivuraiteille.

      Jan Fredriksson nosti mielipidekirjoituksellaan: ” Vielä urheilutilojen käyttömaksuista!” (Äksä 16.3.2015) liikuntapaikkojen epätasa-arvoisesti kerätyt käyttömaksut esille.

      Vaikuttaa siltä, että Fredrikssonin kirjoitus sai uinuvat poliitikot heräämään. Jotta poliitikko voisi ottaa sulan hattuunsa, jostain täytyy löytää syyllinen sille, miksei asia olekaan edennyt tyyliin ”minä kyllä teen kaikkeni, mutta muut estävät”.

      Martti Isoviita kirjoitti palstalle, että Pentti Salminen ja kolme muuta demarivaikuttajaa estävät asian käsittelyn kunnallisissa päätöksentekoelimissä.

      Kun Salminen vaati Isoviitaa oikaisemaan ilmeisen halventavan väitteensä, kävikin ilmi, ettei Isoviidalla ollutkaan esittää mitään väittämänsä tueksi.

      Kaupunginvaltuuston ja/tai -hallituksen pöytäkirjoja lukemalla selviää, ettei yksikään poliitikko ole virallisesti kiirehtinyt pöydällä olevan asian käsittelyä. Ei siis myöskään Isoviita eikä Salo.

      Jotta Pentti Salminen ja muut demaripoliitikot olisivat voineet Isoviidan väitteen mukaisesti estää asian käsittelyn kunnallisissa päätöksentekoelimissä, heidän olisi pitänyt vaientaa kaikki valtuutetut (ainoastaan periaatteellista merkitystä omaavassa asiassa, jossa he näyttävät olevan samaa mieltä..)

      Äänestäjänä ja liikuntapaikkojen käyttäjänä odottelen, että Isoviita ja Salo kertovat, kuinka heidät onnistuttiin vaientamaan.

    2. Pentti Salminen sanoo:

      Tosiasia on, että Kokoomuksen ryhmän johtaja Isoviita on väittänyt kirjoituksessaan 4 demarin estäneen urheilutilojen käyttömaksujen käsittelyn, mikä ei ole totta. Väitteen voi tarkistaa aiemmasta Jan Fredrikssonin mielipidekirjoituksen kommenteista täältä Äksän sivuilta.

      Nimimerkki ”kevättä rinnassa” väittää minun ohjanneen keskustelun asian viereen. Kun Isoviita ei lievemmin sanakääntein pyydettynä ole suostunut tunnustamaan virhettään, olen koventanut sanan käyttöä. Kunnallista päätöksentekoa edes vähän ymmärtävät voivat kirkkaasti todeta nimenomaan Isoviidan vetäneen asian kauaksi sivuraiteille venkoilemalla milloin mitäkin.

      Nimimerkillä on sangen persoonallinen näkemys asiassa pysymisessä.Pyydän, että arvoisa nimimerkki osoittaa, miten olen ohjannut keskustelun asian viereen. Totean myös, että olen syyttänyt vain Isoviitaa valehtelemisesta. En muita, kuten nimimerkki väittää.

      Minä arvostan rehellisyyttä. Olen täällä kolme vuotta asuneena lopen kyllästynyt jatkuvaan perusteettomaan demarien syyttelyyn. Erityisen vakavaa on, kun siihen syyllistyy valtuutettu, vieläpä ryhmänsä puheenjohtaja, jonka rehellisyyteen pitäisi ryhmien neuvotteluissa pystyä luottamaan. Sen sijaan totuuteen perustuva kovakin kritiikki on kehittävää ja suotavaa.

      En usko, että totuudessa pysymisen edes kovakielinen vaatiminen haittaa demarien mainetta, ehkäpä päinvastoin. Demarit ovat suhtautuneet mustamaalauksen ”antaa p:n olla”-asenteella. Itse olen sitä mieltä, että mustamaalaus nakertaa demarien kannatusta. Siksi minä yli seitsenkymppisen hormonimyrskyssä en vaikene perusteettomista syytöksistä.

      1. kevättä rinnassa sanoo:

        Uskomatonta ylimielistä moskaa. Viimeinen sana pitää saada.
        Pentti Salminen, olen hiukkasen enemmän kuin kolme vuotta seurannut demareitten touhuja, kolmekymmentä vuotta. Totean, että viimeiset kymmenen vuotta olen suuremmaksi osaksi hävennyt tätä menoa. Kuntapolitiikassa on muutama miespuolinen demari joka suureen ääneen toisia haukkumalla ja törkeyksiin sortumalla yrittää näyttää miten puoluepolitiikkaa tehdään.
        Hävettää.

        1. Poliitikkojen hormooneista sanoo:

          Kysyisin, että eikös ole hieman ylimielistä olla vastaamatta Salmisen oikeutettuun kysymykseen; miten hän on mielestäsi ohjannut keskustelua asian viereen?

          Peräänkuulutit itse asiallista keskustelua, mutta nimimerkkisi toistaa prikulleen samaa kaavaa Isoviidan kanssa. Ensin esitetään väite, ja kun väitettä ei pystytäkään perustelemaan, keskustelu viedään sivuraiteelle. Miten onkin sattunut kaksi ihan samalla tavalla menettelevää kirjoittajaa samalle palstalle.

          En ole itsekään tyytyväinen demareihin, enkä moneen muuhunkaan puolueeseen, mutta arvostellaan sitten mitä tai ketä tahansa, arvostelu on pystyttävä perustelemaan. Mihinkään perustumaton yleinen valitus on lähinnä vaivaannuttavaa luettavaa.

        2. Pentti Salminen sanoo:

          Kiitos ystävällisestä ja vastaanottajaa sivistyneesti ohjaavasta vastauksesta. Mutta olisit voinut ystävällisesti vastata kysymykseeni, miten olen ohjannut keskustelun sivuun asiasta, kuten väitit Ja jos vielä sen verran saisin toivoa, että kun syytetään jota kuta, kerrottaisi ketä, mitä, missä, milloin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy