ÄKS

Mielipide: Pidätkö vai petätkö vaalilupauksesi, valtuutettu?

25.08.2021 13:53

Äänekosken uusi kaupunginvaltuusto on aloittanut neljän vuoden toimikautensa. Onnittelumme kaikille valtuutetuille. Me äänestimme juuri teidät sinne valtuustoon edustamaan meitä äänekoskelaisia ja tekemään päätöksiä meidän puolestamme ja kaupungin asukkaiden hyväksi. Me äänestäjät teimme teistä vaalivoittajia. Jokainen annettu ääni on yhtä tärkeä ja arvokas.

Monille äänekoskelaisille nämä olivat pääasiallisesti tuulivoimalavaalit. Ei siis pelkästään Liimattalan ja Konginkankaan asukkaille, vaan myös muualla ympäri Äänekoskea asuville. Liimattalaan kaavailtu 9 jättimäisen tuulimyllyn teollisuusalue sai äänestäjät uurnille valitsemaan, jopa yli puoluerajojen, ehdokkaat, jotka ovat luvanneet vastustaa Liimattalan hanketta. Siksi ei olekaan sattumaa, että valituksi tulleista 43 valtuutetusta 29 eli 68% on tätä Liimattalan hanketta vastaan. Vain 6 valtuutettua (14%) kannattaa hanketta ja loput 8 eli 19% ei osannut vielä vaalien alla sanoa kantaansa. Kaupunginhallituksen yhdeksästä jäsenestä 7 vastustaa (78%), vain yksi kannattaa ja puheenjohtaja ei osannut sanoa kantaansa.

Nämä mielipiteet eli vaalilupaukset on kerätty Keskisuomalaisen vaalikoneesta (https://www.ksml.fi/vaalikone/#/58/kandidaatit ), jonne ehdokkaat saivat kirjoittaa vastauksensa heille esitettyihin kysymyksiin, joista Liimattalan tuulivoimalahanke oli yksi. Vaalikoneen merkitys näin korona-aikana korostui, koska monet äänestäjät eivät lähteneet toreille vaalitilaisuuksiin jututtamaan ehdokkaita.

Sattumaa ei ole sekään, että Konginkankaalta meni läpi jopa 4+1 omaa valtuutettua, joista kaksi on uusia. Jari Halttunen (kesk) ja Tiina Liimatainen (SDP) jatkavat ja Marjatta Huhta (kesk) ja Nina Välimäki (kesk) aloittavat uusina valtuutettuina. Martti Isoviita (kok) ylsi varavaltuutetuksi. He kaikki vastustavat tuulivoimala-alueen sijoittamista arvokkaaseen perinnemaisemaan Liimattalaan. Heidän lisäkseen siis 25 varsinaista valtuutettua on luvannut tehdä samoin.

Konginkankaan kyläyhdistys teetti viime keväänä kattavan ja monipuolisen asukaskyselyn Liimattalan tuulivoimala-hankkeesta. Siihen vastasi yhteensä 235 henkilöä, alueen asukkaita ja mökkiläisiä. 82,4% vastaajista (173 vastaajaa) suhtautui tähän hankkeeseen joko Erittäin kielteisesti tai Jokseenkin kielteisesti. Jopa 46 vastaajaa (36,2%) harkitsee muuttavansa kokonaan pois Äänekoskelta, jos tuulivoimala-alue rakennetaan. Äänekosken kaupungin tiedottamista asiasta pidettiin täysin riittämättömänä. Kyselyn kokonaistulokset, joihin kaikkien valtuutettujen on syytä tutustua, on nähtävissä Konginkankaan kyläyhdistyksen nettisivuilla (http://www.konginkangas.fi/liimattalan-tuulivoimahanke.php )

Nämä edellä mainitut luvut puhuvat selkeää kieltään, joka ei jätä tulkinnan varaa. Voimme siis yksiselitteisesti todeta,  sekä asukkaiden, valtuutettujen että hallituksen jäsenten olevan Liimattalan tuulivoimala-hanketta vastaan. Uuden valtuuston puheenjohtajakaksikko Jari Halttunen ja Henna Penttinen (kesk) sekä kaupunginhallituksen puheenjohtajana jatkava Kari Kiiskinen (SDP) ovat ilmaisseet haluavansa käydä avoimempaa keskustelua kuntalaisten kanssa. Tässä on nyt oiva mahdollisuus todistaa, että näin on myös käytännössä. Konginkankaan kyläyhdistyksen asukaskyselyn tuloksista saa kertalukemalla selville 235 henkilön mielipiteen.

Uudella Äänekosken kaupunginhallituksella on valta ja mahdollisuus hylätä tuulivoimala-alueen kaavahanke jo hallituksen käsittelyssä. Näin tekivät kunnanhallitukset esimerkiksi Huittisissa 15.2.2021, huittinen.fi/hallinto/paatoksentekoja Evijärvellä yle.fi/uutiset/3-11760814. Liimattalan hankkeella ei ole läpimenomahdollisuuksia Äänekosken kaupunginvaltuustossa, koska 2/3 valtuutetuista vastustaa sitä. Vaikka nykyiset 6 kannattajaa saisivat kaikki 8 en-osaa-sanoa-valtuutetut puolelleen, niin heitä olisi yhteensä vain 1/3. Kun tilanne ja luvut ovat näin selvät ja etukäteen tiedossa, niin odotamme tulevan kaupunginhallituksen jäsenten seisovan sanojensa takana ja päätyvän kaavan hylkäämiseen, viemättä sitä valtuustoon. Mitä nopeammin sen parempi, jotta varsinkin konginkankaalaisten ei tarvisi roikkua löyhässä hirressä yhtään kauempaa. Ainoa mahdollisuus sille, että kaava hyväksyttäisiin valtuustossa on se, että suuri osa päättäjistä pettäisi äänestäjille antamansa lupauksen vastustaa Liimattalan tuulivoimala-alueen kaavaa ja kääntäisi totaalisesti takkinsa.

Esimerkiksi Ilmajoella kunnanvaltuusto otti huomioon asukkaiden mielipiteet ja heidän tekemänsä kuntalaisaloitteen ja hylkäsi 7.12.2020 tuulivoiman vaiheyleiskaavan selvin numeroin 32-2, vaikka kunnanhallitus oli sen hyväksynyt ( seinajokinen.fi/ilmajoella-valtuusto-kaatoi-tuulivoimakaavan).

Omantunnon kysymys sinulle valtuutettu: Pidätkö sinä äänestäjille antamasi vaalilupauksen vai petätkö sen? Siis siinä tapauksessa, että kaupunginhallitus vastoin odotuksia pettäisi omat lupauksensa ja toisi tämän kaavahankkeen valtuuston äänestykseen asti eikä hylkäisi sitä jo hallituksessa. Me luotamme teihin valtuutetut, että te pidätte lupauksenne ja äänestätte kaavaa vastaan, jos tästä valtuustossa äänestys tulee. Äänestäjien luottamuksen voi nimittäin menettää vain kerran.

Satu Lamberg

Juhani Lamberg

Raili Rauhala
Janne Junikka

Linda Lamberg

Tanja Rämä

Ira Viikari
Matti Liimatainen

Sami Kalliokoski

Santtu Kalliokoski

Satu Vainiontaus

Jenni Vainiontaus

Veli-Pekka Siitonen

Mira Siitonen

Hanna Koivisto

Pirjo Purola-Heiskanen
Timo Heiskanen

Marko Jokihalme

Elina Siltanen

Hannu Kerminen

Terttu Rantanen

Jukka Lohtaja

Sanna Lohtaja

Vastaa

  1. Kansan edustaja sanoo:

    Uusin tämän kommenttikirjoituksen kevättalvelta, kun se tuli kirjoitettua liian myöhään eikä sitä monikaan ehtinyt varmaan lukea.
    Lainasin erään tuulimyllymiehen kirjoitusta lyhennettynä koskien tuulivoimala-aihetta. Olen pyytänyt luvan tähän. Teksti on julkaistu jossain kurikkalaisessa mediassa:
    Kurikassa on tilaa uusiutuvalle energialle (otsikko)
    Nyt päättyvällä valtuustokaudella Kurikka on antanut luvat kuudelle suurelle tuulivoimapuistolle alueellaan. Yksi on valmis ja loput valmistuvat kahden vuoden aikana. Kyseessä on valtakunnallisestikin merkittävä yhteensä 450 MW:n tuulivoimalisä sisältäen n. 90 jättiturbiinia. Tällainen arsenaali tuulivoimaa tuottaa Kurikan kaupungin kassaan kiinteistöveroa n. 2,8 m€/vuosi. Vrt. Suomen 1. ydinvoimala Loviisa 1 oli valmistuessaan 440 MW:n tehoinen. Olkiluoto 3 on 1500 MW, jos se valmistuu. Kurikan tuulivoimaloiden vuosituotanto on arvioitu n. 1 350 000 MWh. Se ylittää yli kymmenkertaisesti koko kaupungin sähköntarpeen. Kun tähän lisätään Kurikan kahden vesivoimalan tuotannot, voimme olla todella ylpeitä uusiutuvan sähkön tuotannostamme…..
    (Kurikka on siinä mielessä verrokkikaupunki Äänekoskelle, että asukkaita on hiukan enempi kuin Äänekoskella, samoin pinta-ala on jonkin verran isompi kuin Äänekosken pinta-ala). Kansan edustajana kysyn vielä, eikö Äänekoskella ole tilaa tuulivoimaloille? (nyt voi pitää taukoa äänten kalastelusta)

  2. Kultaa vaiko kunniaa sanoo:

    Valittujen valtuutettujen vaalilupauksista muistuttaminen on todella hyvä asia. Nythän se on näytön paikka, eikä ainoastaan tuulivoima asiassa. Paljon muutakin vaalihuumassa on luvattu. Toivottavasti myös lapsiin ja nuoriin kohdistuneet lupaukset pidetään. Jos jotain hyvää korona aika toi tullessaan, niin valtuuston kokouksien striimauksen, mikä varmasti lisää osaltaan kuntalaisten mahdollisuutta seurata päättäjien edesottamuksia. Onko puheet valtuustosalissa samoja mitä vaalikentällä vai ei vai ollaanko siellä ihan hiljaa…Valtuuston uusi pj toi hienosti puheessaan esille avoimuuden ja kuntalaisten kuulemisen. Valinta toi valtuutetuille valtaa, mutta on hyvä muistaa myös että se toi myös vastuun, niin kuntalaisia kohtaan mutta myös lakipykäliä kohtaan. Valtuutetut ovat viimekädessä vastuussa siitä, että tehdyt päätökset ovat lakien mukaisia.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy