ÄKS

Mielipide: Punainen valo huumeille

11.11.2022 11:08
Vaaratonta huumetta ei nimittäin ole, määritelläänpä se sitten lääkkeeksi, suonensisäiseksi tai poltettavaksi, muistuttaa Jari Halttunen.
Luin eilen Ylen uutisista, että huumepolitiikka jakaa hallituspuolueet, vaikka vasta julkaistu Euroopan huumeraportti osoittaa, että alle 25-vuotiaita kuolee huumeisiin eniten juuri Suomessa. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit edustavat tiukinta huumeiden vastaista linjaa, kun liberaalit vasemmalta (vihr. ja vas.) poistaisivat huumeiden käytön rangaistavuuden. Tästä asetelmasta on yhtä joustavaa muotoilla yhteinen huumepolitiikan linjaus, kuin mehiläisen kääntää päätään. Minun mielestäni yhteiskunnassa voitaisiin lopettaa viihdekäytöstä höpöttäminen ja huumeiden laillisuutta ei tulisi edes harkita.

Vaaratonta huumetta ei nimittäin ole, määritelläänpä se sitten lääkkeeksi, suonensisäiseksi tai poltettavaksi. Liberaali-vasemmiston ajama salliva huumelinja olisi vahingollista erityisesti niille nuorille, jotka murheidensa kanssa tuskaillessaan ajautuvat ”helppoihin” ratkaisuihin. Syyt huumeiden käyttöön ovat toki moninaiset, mutta usein taustalla on sydäntä raastava tarina ja ellei, viimeistään edestään sen moni huumeiden käyttäjä löytää. Jo vuonna 2006 julkaistu Huumeidenkäyttäjiä on monenlaisia – suomalaistutkimus paljastaa, että vain pieni osa huumeiden käyttäjistä, jotka ovat pääosin alle 30v miehiä, pystyvät pitämään käytön hallinnassaan. Kun ote kirpoaa, se on menoa ja minun ammatissani moneen kertaan nähty. Suvaitsevaisuus ei ole tässä yhteydessä oikea suhtautumistapa, eikä minusta edes hyväksyttävää.

Luin myös Miisa Lohen haastattelun IS:ssa, jossa hän kertoi oman huumetarinansa. Kokemusasiantuntijan sanoin hän kuvaa tilannettaan menneinä vuosina: ”Olen ollut pakkohoidossa, psykoosissa, pyörätuolissa pitkiä aikoja ja sormeni on amputoitu”. Lohi pitää lottovoittona sitä, että menetti mielenterveytensä. Vasta se lopulta pysäytti ja kuntoutuminen kohti nykyistä elämää ja tehtävää Aseman Lapset ry:ssä pääsi alkamaan.

Lohen tarina on vain yksi lukemattomien huumehelvetin kokeneiden joukossa, mutta kovin tavallinen. Olen työskennellyt järjestyspoliisissa yli 30 vuotta ja lähes 20 vuotta näistä poliisin huumekoiran kanssa.  Minulle ei tule mieleeni henkilöä, joka olisi kertonut olevansa onnellinen, koska/kun käyttää huumeita. Onnettomia tarinoita olen sen sijaan ollut hoitamassa liian monesti. Yhteiskunnan piikkiin tietenkin.

Usein kuulen huumeita pidempään käyttäneiden sanovan, että eipä se hyvä fiilis kestänyt kauan. Kuulemma muutama ensimmäinen ”töötti” antaa hyvät nousut ja sen jälkeen onkin ollut pääsääntöisesti ”kuraa ja paskaa”. Kun on menetetty työ, perhe, varat ja mielenterveys, jäljellä on vain päivittäisen annoksen tarve. Enkä minä tässä kärjistä, näin minulle asiakkaat töissä kertovat.

Liberaalille ajattelulle ei ole syytä antaa sijaa – huumeongelma ei poistu eikä helpotu sillä, että käytöstä tehdään laillista. Meidän on annettava vahva signaali siitä, että huumeet ovat laittomia syystä. Nuorten turvallista kasvua ja kehittymistä on tuettava, eikä yhtään nuorta tule ohjata tähän ansaan. Eikä sen puoleen ketään muutakaan.

Jari Halttunen (kesk.)
ylikonstaapeli
eduskuntavaaliehdokas

Vastaa

  1. Vallu sanoo:

    Mitenkäs Portugali jossa päihdekuolleisuus ja väkivalta putosivat kuin lehmän häntä päihteiden dekriminalisoinnin myötä?
    Johtuvatko kuolemat ja ongelmat kenties nykykatseisesta rankaisuun perustuvasta säädännöstä?

    1. Pekune sanoo:

      Eipä vakuuta Vallun kommentti toisin kuin ylikonstaapelin aiheensa tunteva mielipidekirjoitus.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy