ÄKS

Mielipide: Rimanalituksesta, demareista ja itse asiastakin

17.02.2021 18:35
Jari Halttunen ja Pentti Salminen käyvät vuoropuhelua tuulivoimasta ja sen käsittelystä.

Jari Halttunen vastaa Pentti Salmisen kirjoittamaan mielipidekirjoitukseen joka on julkaistu otsikolla Jari Halttusen riman alitus.

 

Kuulehan nyt Pentti, mielipidekirjoituksessasi 11.2. sinä et tunnu saavan kiinni ajatuksistani.

Käännellään sitten vielä kerran yksinkertaisemmin. Matti Tuononen ehdotti tuulivoimalan siirtoa 28.1. ÄKSässä. Samassa jutussa Kari Kiiskinen komppasi kuntapomoa. Minä toin mielipiteessäni ”Pohjavesiriskin maisemointia” esille oman näkemykseni. Sen mukaan Kiiskistä ei huolestuttanut maisema-alue, kun hän oli hyväksymässä prosessin etenemistä. Jos joku muu kaavaprosessia edistänyt olisi lehdessä Tuonosta buustannut, minun mielipiteessäni olisi ollut sen jonkun muun nimi. Näin tämä liittyy asiayhteyteen. Tiina Liimatainen, jonka nimen sinä toit esiin, liittyy asiayhteyteen siten, että hän on konginkankaalainen kuntapäättäjä, kuten kirjoituksessani sanoin. Konginkankaalaisia kiinnostaa tuulivoimahanke. Sen varmaan ymmärrät. Tiina on kaupunginhallituksessa. Hän päättää asioista, jotka koskevat myös konginkankaalaisia. Siksi hän tuli esille minun mielipidekirjoituksessani. Miten sinä Pentti et tätä yhteyttä ymmärrä?

Vaikka osa keskustan valtuutetuista voimalaa on kannattanut, minä olen saanut tuoda esiin oman kantani vapaasti. Sinä sitä vastoin yrität kantaani hiljentää arvostelemalla minua politikoinnista. Ehkä se on demareiden toimintatapa? Politikointihan itseasiassa tarkoittaa poliittista puhetta. Keskustelua nimenomaan tulee käydä kuntalaisia koskevista asioista ja päätöksenteosta. Sitä minä aion käydä jatkossakin enkä vaikene tästäkään asiasta. 

Minusta tämän keskustelun pääasia ei kuitenkaan ole demarit. Tärkein asia on riittävään tietoon ja faktoihin perustuva päätöksenteko. Liimattalan tuulivoimalahankkeessa tosin ei tarvitse keskittyä kuin yhteen faktaan. Tätä oleellisinta asiaa et huomannut mielipidekirjoituksestani, mutta väännän sen tähän uudestaan. Mikäli Liimattalaan rakennetaan tuulivoimala 1-luokan pohjavesialueelle, sen pilaantumisen riskiä ei voi kukaan poissulkea. Näin sen tullee myös hallinto-oikeus jatkossa linjaamaan, mikäli tätä älytöntä hanketta kaikesta huolimatta jatketaan. 

Minä voin tätäkin havainnollistaa. Konginkankaalle suunniteltiin maneesia. Hevoset kakkaa maneesiin. Kun kiekko putoaa, se siirretään ripeästi jäteastiaan. Kakka viipyy maassa minuutista puoleen tuntiin. Hevonpaskasta johtuvan pohjavesiriskin selvittämiseksi maneesihankkeessa oli tehtävä kallis ja laaja pohjavesitutkimus. Riskinarvioinnin mukaan maneesi olisi ollut mahdollista rakentaa tietyin suojatoimin. Sen pohjalle ei esim. olisi saanut levittää merisuolaa paria kertaa vuodessa, jotta pohjavesi ei pilaantuisi. Tässä valossa kuka tahansa lukija voi itse arvioida, että mikä vaikutus on yhdeksällä, 8 metriä syvällä ja noin 30m läpimitaltaan olevalla kuopalla, joihin valetaan yli 10 000m3 betonia ja yli miljoona kiloa terästä. Puhumattakaan siitä, mitä tarkoittaa tämän tavaran roudaaminen paikalle. Pentti, tästä minä mielelläni jatkaisin keskustelua. Mieluummin kuin demareista. 

Ehdotat tai haluat nostaa harkintaan (tai ihan miten vaan) rahaston. Sellaisen, joka antaisi kylille mahdollisuuden suunnitella hankkeitaan pitkällä tähtäimellä. Minä ajattelen asian niin, että mikäli voimala Liimattalaan nousee, kylällä ei ole pitkää tähtäintä. Pitkässä juoksussa tällä hankkeella menetettäisiin enemmän kuin saavutettaisiin. Arveletko sinä Pentti, että lapsiperheet muuttaisivat tuulivoimalan alle? Tai että etätyöläiset muuttaisivat kylälle, jonka etäyhteydet eivät toimi kunnolla tuulivoimalan vuoksi (lausunto Traficom)? Toisaalta eihän sitä luonnonrauhaakaan olisi, jota yhä useampi etätyöhön hakeutuva juuri etsii. Kyllä nämä rahastoaatteet ovat haaveita tanssilavan laidalla. Tuulivoimala ei ole vetovoimatekijä. Se on päinvastoin. 

Ja vielä päätöksenteosta. Kaupunginhallituksella olisi ollut kaikki edellytykset olla edistämättä tuulivoimalahanketta niin halutessaan. Huittisissa on eri meininki. Paikallinen kaupunginjohtaja esitti kaupunginhallitukselle 15.2.2021, että tuulivoimaosayleiskaavan laadinta keskeytetään ja kaavoitustyö lopetetaan. Kaupunginhallitus hyväksyi esityksen. Tuulivoimalasta syntyy kuulemma kohtuutonta haittaa. Mikä lie sitten, että siellä on voitu laittaa kapuloita rattaisiin ilman pelkoa sanktioista, mutta Äänekoskella tämä ei olisi mahdollista? 

Minusta toisen mielipidettä pitää kunnioittaa vaikka se olisi omasta poikkeava. Vaikka pisteliäästä tyylistäsi sait propseja, eikö asiallisempaa Pentti olisi keskittyä asiaan, eikä pistellä sen vierestä?

Sovitaanko siis, että jatketaan toki keskustelua aiheesta ja mieluummin hyvällä tuulella?

Jari Halttunen

Vastaa

  1. Jarmo Aho sanoo:

    Nyt tuli Jarilta järkevää puhetta, ei provosoitunut vaikka provosoitiin!! Suosittelen laajemminkin asioiden käsittelyyn järkiperäistä pohdintaa puoluekannasta riippumatta. Alkaa olla aikansa elänyttä ajattelumallia se, että olemme suurin puolue ja sillä mandaatilla päätämme asiat, noin yksinkertaistettuna. Joka puolueesta löytyy järkiporukkaa ja viisautta, kunhan vain tämä piilevä äly saataisiin valjastettua kunnan ja kuntalaisten hyvinvoinnin parantamiseen.

  2. Myös huolestunut... sanoo:

    Jari on kyllä aivan oikeassa. Tuulivoima ei ole vetovoimatekijä. Liimattalassa vetää luonnonrauha, hiljaisuus, metsissä ja muutoinkin luonnossa harrastaminen. Ihmiset oikeasti valitsee ja haluaa asua täällä niiden asioiden vuoksi. Minkälaisella rahastolla Pentti arvelee, että sen voi “ostaa”?

    Entäs sitten jos se pahin mahdollinen käykin omalle kohdalle? Oletkin se, joka tuulivoimasta kokee haittoja, etkä pysty kotonasi asumaan. Et saa taloasi harrastuspaikkoineen kaupaksi tuulivoimaloiden läheltä. Omat varat on kiinni talolainassa ja kesämökissä Pyyrinlahdella. Joudut lopettamaan harrastuksesi, muuttamaan vuokralle kauemmaksi voimaloista. Työkykykin on vaihtelee ja toimeentulo huolettaa, fyysinen ja psyykkinen terveys murenee.
    Millainen raha kylän hyväksi siinä kohtaa lämmittää mieltä? Mikä hanke hyvittää yhdenkään perheen taloudellisen tragedian? Uudet kivat jouluvalot? Katetut bussipysäkit? Äänekosken kuntosalilta ylimääräiseksi jääneet laitteet?

    Valoja päälle nyt Äänekoskella. Kohta on pian tunkua Huittisissa.

  3. Petteri Nieminen sanoo:

    Kyllä on hienoa lukea entisen Perussuomalaisen nykyisen Keskustalaisen Jari Halttusen tekstiä.On arvot ja ajatukset kohdallaan.En voi kuin ihmetellä että joku haluaa tuulimyllyjä tänne Ääneseudulle merellä niiden paikka on jos sielläkään.

  4. Reetta Korjonen sanoo:

    Mitä mieltä keskustelusta ollaan?

    Kunnissa tehtävät päätökset ovat hyvin pitkälle lailla säädeltyjä ja niihin ei ole valtuutetuilla tai muilla luottamushenkilöillä mitään vaihtoehtoja. Ne toteutetaan kuten laki vaatii. Ei auta onko valtuuston väri mikä tahansa.
    Sitten on erikseen ne, joihin se voi vaikuttaa eli onko tarpeen tehdä kuinka monta uimahallia, koulua, jäähallia, uutta katua, asuinaluetta tai avustaa vaikka teatteria tai muuta. Samaa voi sanoa teollisuusasioiden merkityksestä ja avustamisesta.

    Tässä on ollut keskustelua tuulivoimasta ja tämä on mitä suurimmassa määrin sitä poliittista harkintaa, josta valtuusto ottaa vastuun.
    Se on kannanotto siihen, onko meidän pakko olla täällä osallisena sellaisessa kehityksessä, jossa uhrataan paikallisten ihmisten hyvän elämän edellytykset valtakunnan poliittisen halun toteutumiseksi.
    Tämä hanke on hallituksemme tarpeita tyydyttävä ja ei tuo mitään lisää hyvää Äänekoskelle.

    Pentti Salminen voisi perustella meille, miten tämä lisää Liimattalan ja entisen pitäjän n. 1000 kesämökin vetovoimaa. Tunnustit olevasi yksi heistä, jos sinulla on jotakin tietoa enemmän kuin meillä.

    Hyvät ystävät, tämä hanke on mitä suurimmassa määrin poliittinen. Se on aluepoliittinen ja valtakunnan politiikka on valjastettu painolastiksi läpiajoon.
    Nyt on hyvä tehdä tiettäväksi kanta asiaan ennen äänestystä ja kuntalaisen se panna merkille.
    Näitä harhautuksia on varmasti tulossa lisää ja ellei uusi valtuusto ota avointa toimintatapaa takaisin, ei voi odottaa asukkaiden lisääntyvän.

  5. Pekka Mäntylä sanoo:

    Pentti Salminen hyppäsi mielipidekirjoituksessaan ns. vaalilaukalle. Olisi hyvien tapoje mukaista yrittää pysyä ravilla.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Luin yo. jutun juuri äsken.Minulla ei ole ns. älykännykkää (tiedän) eikä tämä rakkine ole koko ajan auki. Pyrin vastaamaan ainakin Jarille huomenna. Pari kommenttia kuitenkin. Reetta aloitti hyvin, mutta sitten asiallisuus notkahti. Hevosmies Mäntylä jakaa sinällään tarpeellista käytösvalistusta turhan valikoivasti. Tähän mennessä en ole ollut ehdokkaaksi asettumassa, mutta tämä ralli panee harkitsemaan.

      1. Pekka Mäntylä sanoo:

        Hevosmies? Otahan onkeesi käytösvalistuksestani ja ala käyttäytymään. Asiallisuutta, vaikka vaalit lähestyy. Älä hyppää laukalle. Niin näyttää käyvän vaikket (vielä) ehdokas olekaan. Mikä lienee askellaji, jos asetut ehdolle? Kiitolaukka?

        1. Pentti Salminen sanoo:

          Käyttämäsi termit saivat tituleeraamaan Sinua hevosmieheksi. Ei ollut tarkoitus loukata, mutta kun loukkaannuit pyydän anteeksi sanavalintaani. Toivon, että luet Jarin ja minun kirjoitukset ja poimit kohdat, joissa olen käyttäytynyt huonosti ja perustelet tuomiosi. Voit tehdä sen täällä tai keskustellen kanssani. Olisin kiitollinen.

      2. Nykypäivä sanoo:

        Pentti Salminen, oli varmasti järkevä päätös olla lähtemättä enää ehdokkaaksi. Nyt 2020-luvulla päättäjillä täytyy olla nykypäivän asenne ja nykypäivän työkalut. Se tarkoittaa älykännykkää, jossa on sopivasti äppejä. Se tarkoittaa osallistumista SoMeen, edes seuraamalla sieltä mitä ympärillä ja kaupungilla tapahtuu ja mikä ihmisiä kiinnostaa ja puhuttaa. Jos ei muita, niin ainakin Facebook, että pääsee lukemaan Äänekosken paikallislehtien keskusteluja. Pitää olla ajan hermolla. Varsinkin nyt korona-aikana kaikki ovat netissä ja SoMessa eikä äänestäjiä tavata toreilla.

        1. Pentti Salminen sanoo:

          Onpa hyvä ja sopivan pirullinen kommentti. Olen kyllä facebookissa.

  6. Jarmo Aho sanoo:

    Tunnelma näyttää lämpenemisen merkkejä, kun jo hevosmiehiäkin alaa löytymään. Ehkä Pentti “LIMBO” Salminen keksii vielä jotain raflaavampaakin.

    1. Pentti Salminen sanoo:

      Taitaa Jarmo kulkea ahon laitaa automaattiohjauksessa. Ehkä niin onkin hyvä.

      1. Jarmo Aho sanoo:

        Aika väsähtäneen oloinen ja ponneton kommentti. En kyllä saanut siitä mitään irti, mikä edesauttaisi asiallisen keskustelun ja pohdinnan aikaansaamista esim. tällä palstalla. Kehotankin lukemaan uudelleen tämän viestiketjun ensimmäisen kommenttini ja ottaamaan siitä opiksi !

        1. Pentti Salminen sanoo:

          Otin Pekan opista onkeeni. Pelasin varman päälle, etten loukkaisi Sinua, vaikka viestisi ei kyllä ollut omien ohjeittesi mukainen. Luin ensimmäisen kommenttisi ja ihmettelen, miltä ajalta käsityksesi suurimman puolueen toiminnasta on peräisin.

      2. Pekka Mäntylä sanoo:

        Kyllä sinun ensimmäinen kirjoituksesi Halttusta kohtaan oli varmasti monen mielestä kovin hyökkäävä. Rimanalituksineen. Malttia, malttia. Asiat voi esittää rakentavammin.

  7. Jarmo Aho sanoo:

    No niin, nyt on asiaa kommentoitu ja onkeenkin on otettu, joten näyttää siltä että rauha on palaamassa tantereelle. Tästä kannattaa nyt ottaa se oppi, että kun piikillä pistää niin piikistä saa. Vaalit lähestyy ja toivottavasti uudet valitut osaavat asennoitua tehtäviinsä asiallisesti ja erimieltäkin olevien ajatuksia kuunnella – niissä voi olla järkeäkin.

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 4, 44100 Äänekoski
Ma-to 9–13 • Pe suljettu
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Kinnunen
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy