ÄKS

Mielipide: Suolahden uimahallin kohtalo

14.09.2023 08:53
Suolahden uimahallilla on käyttäjiä vuosittain noin 35 000.  Halli on suosittu laajasti eri käyttäjäryhmien keskuudessa, niin perheiden, ikäihmisten kuin koululaistenkin parissa - ja käyttäjiä tulee myös kuntarajojen ulkopuolelta. 
Viime vuonna Äänekosken kaupungin valtuusto päätti äänin 39-4 uimahallin peruskorjauksen puolesta. Valtion tuki ei ole ehtona, joten halli peruskorjataan ilman valtion tukeakin. Peruskorjauksen piti alkaa vuonna 2024, mutta 12.6.2023 talouden vakauttamisen ohjelmassa valtuusto siirsi peruskorjauksen alkamisen vuoteen 2025.

Erilaisista lähteistä tulee ristiriitaista tietoa.
Varatut määrärahat suunnitteluun peruttiin, kun ei tullut valtion tukea. Valtion taholta viestittiin, että tuen saamisen ehtona oli ettei remontin  suunnittelu alkaisi tänä vuonna. Toisesta lähteestä tuli tieto, että valtion tuen haun perusteet olivat puutteellisia.  Siksi ei tullut valtion tukea.
Hakemus pitää täydentää huolellisesti, siihen lisätään uusia perusteita ja tuki haetaan uudestaan tämän vuoden lopussa.
Toisesta lähteestä tuli tietoa, että määrärahat suunnitteluun ovat  käytettävissä ja  se voi alkaa tänä vuonna.
Joulukuussa valtuusto päättää tulevan vuoden budjetista  ja paljon säästöjä on tulossa. Huhut liikkuvat, että ensimmäisenä säästön kohteena olisi Suolahden uimahalli.
Ja jos näin olisi, niin nähtäväksi jää, pysyvätkö kaikki peruskorjauksen puolesta äänestäneet päätöksessään eivätkä hyväksyisi  budjetin kohtaa, jossa Suolahden uimahalli olisi säästön kohteena.
Ilidio Flores

Vastaa

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKISANOMAT OY
Torikatu 2, 2. kerros, 44100 Äänekoski
Avoinna sopimuksen mukaan
Puhelin 040 565 0941

TOIMITUSmarjo@aksa.fi
Marjo Steffansson
päätoimittaja 040 841 2945

MARKKINOINTIilmoitus@aksa.fi
Pirjo Hakkarainen
myyntipäällikkö 040 565 0941
Marjut Parola
myyntineuvottelija 040 730 4234
etunimi@aksa.fi

ILMOITUSVALMISTUS JA -AINEISTO
ilmoitus@aksa.fi

Tietosuojaseloste »
© Äänekosken Kaupunkisanomat Oy

AD Alfred
Elysium Solutions Oy